Ikävä huhu Suomenkielen asiasta

Ikäwä huhu Suomenkielen asiasta. Kirjoittanut Kustaa Paturi

Ikäwä huhu Suomenkielen asiasta.

Suomettaren 186:ssa n:ssa kirjoituksessa "Mitä Keis. Senaatti lienee kieli-asiassa päättänyt?" nimimerkistä tuttu Suomenkielen kirjailia Herra Y. K. Maintsee ikäwiä kuulumisia suomalaiselle wäestölle wirkakuntain tulewasta suomenkielen welwollisesta käytöksestä. Siten että wirkatoimet edelleenki käytettäisiin wanhassa ennen totutussa ruotsinkielen kaawassa niin tyyni, että jo siaansa saaneitten wirkamiesten toimissa ei tarwitsisi osata suomenkieltä lukeakaan, ehkä puhua olisi welwollisuus osata, ja että wasta wuodesta 1872 tulisi muka se aika, jolloin kihlakunnan tuomareilta, maasihteereiltä ja maakamreereilta, nimittäin niiltä jotka sen ajan perästä asetetaan, että ne suorittawat kirjoituksia suomenkielellä. Jos Hra Y. K:n maineessa lienee perää, tieten se on tullut wirkakuntain senaatiin antamain lausetten waikutuksesta. Se näyttää että wirkakunnat jyrkästi wastustawat suomenkielen pääsemistä oikeuteensa; waikka yleinen siwisteellinen periajatus lausuu kaikenkaltaiset toimet taastuwan mitkä eiwät edisty taikka joissa ei tehdä wanhasta puutteen alaisuudesta parannusta.

Yleiseen on koko elinkeinollinen kansa Suomessa oman leipänsä, sekä yleisen edistyksen suhteen muiden kansain rinnalla pakotetut muutoksen alaisuuteen, jos tahtowat edes wanhalla aikaantulon kohdalla pysyä, joten lienee syytä kysyä: eikö ajanwaatimuksen suhteen wirkakuntain ole muun Suomen kansan rinnalla welwollisuus taipua tarpeelliseen muutokseen suomenkielen suhteen suomea puhuwan kansan edistykseksi koska owat samoja kansalaisia? Wai onko wirkakuntain jäsenet eriskummaisia olentoja muusta suomen kansasta, ettei ne ole welwolliset edistystä waikuttamaan? Wai katsooko wirkakunnat siten kansalta paremmin warat heille saatawan kiskotuksi jos kansa pidetään pimeydessä? Jos wiimeksi mainittu tarkoitus ulkopuolin näyttäisi menestywänkin, siinä on kuitenkin se oma temppu esteenä – nimittäin ettei warallisuutta löydy runsaassa mitassa semmoisessa kansassa missä walitus on alhaisella kannalla, sen todistaa historia; wähästä on wähä otettawaa. Sittenhän kansalta woidaan palkkaa maksaa wirkamiehille ja wirkamiehiä ottaa miten kansan eli waltion warat kannattaa; hywin taasen sanoa woipi että suomen kansa rehellisesti palkkaa wirkakuntansa miten waransa myöntää ja wirkakuntain palwelus woipi kansaa tydyttää. Jos taasen wirkakunnat olisi muutoksen alaisuudessa kansan edistykseen osanottamattomia ja kansa kuitenkin yksipuolisesti puuhailisi walistusta omaa tietänsä – mitenkäs wirkakunnat sitte taitaisi odottaa kansalta kunnioitusta, jos kansa saapi heiltä waan kankean ylönkatseellisen palweluksen. – Ylönkatseelliset wirkakunnat ja walistunut ja warallinen kansakunta tieten owat huono-sopuiset keskenänsä. Minkämoinen onnellisuus sitte olisi kansakunnalla? Kuinka siis wirkakunnat luulee käyttäwänsä kansallis-welwollisuuttansa ja palwelewansa Lempeän Hallitsiamme tahtoa suomenkielen asiassa wanhallaan olemisella ja liiallisella wenyttämisellä ja mutkailemisella? Wai käsittääkö wirkakunnat yleisen edistyksen suhteen sen olewan yhtä kaikki, jos olisiwat wanhallaan taikka antautuisiwat muutoksen alaisiksi tai täytetään wirkatoimet millä kielellä hywänsä? Surkean surkeata olisi semmoine ajatus – se ei todistaisi korkeata siwistystä eikä isänmaan ja kansan lemmeä. Yleisen siwistyksen periajatus sisältää että walistuksen pää-wälikappaleena ihmisellä on kieli. Sikälihän walistus woipi kohota miten kielen käytös kaikille kansa-jäsenille woimaa antaa asioistansa selwän saada sekä toimissa säästää aikaansa. Niin kauwan kuin kansan kieli pidetään käytännöllisesti lamassa, kansan edistys myös suureksi osaksi pysyy lamassa ja sikäli kansakin wähäwaraisena. Sikäli kuin kansan ajatus-ala elää matkalla walistuksen portaalla, sen toimet tarkoittaa myös hetkellistä ja orjallista aikantuloa – jonka seuraamuksena on aika-ajoin surkea warain puutos.

Toiwottawa on että Suomen wirkakunnat antautuisiwat ajattelemaan että 1½ miljonan suuruisessa suomen kansassa ilmestyisi suuri warain aarre jo sen kieli ja opetus luonnettaisi siihen suuntaan että sen itsearwon ja walistuksen heräännys taitaisi kehitä miettimään millä keinoin ja tawalla talous-toimensa paraiten edistyy. Toiwottawa myös on että suomen wirkakunnat antautuwat itsensä huomaamaan ja taipumaan tarpeellisen muutoksen alaiseksi ja oikeana kansalaisena etunenässä – toisen kansa-osan rinnalla – suomen kansan edistystä! Sillä perusteella luonnistuu omanki edun edistys, wanhallaan ollen tai muilla tarkoituksilla edistyä on kowin epäwakaista.

Maamies

Lähde: Hämäläinen 2/9/1864