Iivo iskureineen

Iivo iskureineen Kirjoittanut Mikko Lähdekunnas

Siinä kapteeni lie,

jolla selvä on tie,

vaikka kohtaakin myrsky,

viuha Pääjärven tyrsky,

aina laivansa tyynehen ohjaa.

   Pojat pontevat kai,

   nepä oppinsa sai

   kesät keinuen täällä

   siniaaltoisten päällä,

   teräsnauhalla mittaillen pohjaa.

Sakki reilua tuo;

aamukahvit kun juo –

neuvot, oppinsa muistaa,

unet silmistään puistaa,

esimerkkinä paikkansa täyttää.

   Työ kun tanssissa käy,

   eikä yhtäkään näy

   kenet unteluus voittaa:

   kukin parhaansa koittaa

   tosi-iskurin kuntoa näyttää.

Koneen sydänkin sykkii,

koko voimallaan nykkii,

sitä Sashka nyt hoitaa,

sekä Iivana voitaa,

joka jousen ja rattahan rasvaa.

   Suuret tehtävät nuo

   lisähuolia tuo;

   tukkisumat nyt nää,

   ettei paikalleen jää,

   vaikka suuremmiks luvuissa kasvaa.

Ken tuon uskoa vois,

että totta tuo ois –

kouris tuulenkin tuiman,

seas myrskynkin huiman

tuhat-tukkiset laverit luistaa.

   Ilta-aurinko saa

   mennä maiden jo taa,

   eipä pääty viel työ,

   vaikka saapuu jo yö,

   yhä työn äänet »Svealta» kaikuu.

Siksi laulukin tää

ikimuistoksi jää;

tämä miehistö myös,

joka nähty on työs,

tulee iskurein joukossa muistaa.

1934

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.