Iivo iskureineen

Kirjoittanut Mikko Lähdekunnas


Siinä kapteeni lie,
jolla selvä on tie,
vaikka kohtaakin myrsky,
viuha Pääjärven tyrsky,
aina laivansa tyynehen ohjaa.
   Pojat pontevat kai,
   nepä oppinsa sai
   kesät keinuen täällä
   siniaaltoisten päällä,
   teräsnauhalla mittaillen pohjaa.
Sakki reilua tuo;
aamukahvit kun juo –
neuvot, oppinsa muistaa,
unet silmistään puistaa,
esimerkkinä paikkansa täyttää.
   Työ kun tanssissa käy,
   eikä yhtäkään näy
   kenet unteluus voittaa:
   kukin parhaansa koittaa
   tosi-iskurin kuntoa näyttää.
Koneen sydänkin sykkii,
koko voimallaan nykkii,
sitä Sashka nyt hoitaa,
sekä Iivana voitaa,
joka jousen ja rattahan rasvaa.
   Suuret tehtävät nuo
   lisähuolia tuo;
   tukkisumat nyt nää,
   ettei paikalleen jää,
   vaikka suuremmiks luvuissa kasvaa.
Ken tuon uskoa vois,
että totta tuo ois –
kouris tuulenkin tuiman,
seas myrskynkin huiman
tuhat-tukkiset laverit luistaa.
   Ilta-aurinko saa
   mennä maiden jo taa,
   eipä pääty viel työ,
   vaikka saapuu jo yö,
   yhä työn äänet »Svealta» kaikuu.
Siksi laulukin tää
ikimuistoksi jää;
tämä miehistö myös,
joka nähty on työs,
tulee iskurein joukossa muistaa.

1934


Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.