Iivo haaveilee

Kirjoittanut Jalmari Virtanen


He astuivat joulukuun rakentamaan
Lumilinnaan, honkien holviin,
Jossa pakkanen nuijaansa paukuttelee
Ja lunta on miesten polviin.
Yhä sihteerin mielessä liikkuivat
Monet aatokset rikkaat ja luovat,
Kun katseli, kuinka taas loisteliaat
Ylös ilmoille nousivat juovat.
Revonvalkeat magneettinavalle päin
Monen viskasi soihtujen lyhteen,
Ne taivaalta jotakin etsien käy,
Taas lankeavat tovin yhteen.
– Ipu, aatteles voimaa tuotakin vaan,
Joka palamaan saapi tuon aineen:
Negatiiviset hiukkaset auringon
Ovat heittämät säteilypaineen.
Ne saapuvat ilmaan, ja sähköisyys
Siten valmis on taivaalla tuolla.
Ipu! Revontulivalkeat loimuavat
Navan vastakkaisenkin puolla! –
Ipu valkeista suuria piittaa ei,
Vaan miettii: ”Kun lamppuja saisi,
Niin terottaa iltasin sahoja sais,
Työpäivää ei tuhrattaisi.
Nyt kämpissä ei näe viilaella...
Hm... Ruokakin on vähän niukkaa...
Sen kylläkin saada voi runsaammaks,
Kun hankintamiehiä tiukkaa. –
– Valo, ilmassa soihtuina liikkuva noin
Se on kaasua hehkuva juovaa...
Minä arvelen – koittaapi päivä, kun nuo
Valojuovatkin voimaa on luovaa.
Ne ilmasta kerran voi pyydystää
Konesirkkelin käyttäjäks... Aivan!
Proletaarein on oma ilmakin, vai?
Sepä keksintö maksaisi vaivan!
Luen tiedettä ahnaasti, mieleni ois
Hyväks, taitavaks keksijäks tulla,
Ihan pienestä alkaa ja eestyä ain,
Sepä hartahin on halu mulla.
Sinä uskotko: ehtiä paljon voi,
Kun työtä ei eemmäksi työnnä,
Vaan kohta sen suorii, kun tehtävän saa,
Tämä oikeaks’ ohjeeksi myönnä.

1931


Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.