Ihmisten elon-ihanteet
| Ihmisten elon-ihanteet. Kirjoittanut Lauri Soini |
- Itäinen ”taivon pojan” valtakunta
- on sillaan seissut vuosin tuhansin,
- on seissut lailla laakson umpilammen
- ja ummehtunut leväsammalin.
- On muuttumaton siellä yhteiskunta,
- on muuttumaton aide kastien,
- ja polvet nousevaiset muuttumatta
- elävät lailla polven entisen.
- Ja henki rientämättä, lentämättä
- vain kylpee ahtahassa ammeessaan,
- ja ihmiskuoron taaja kokonaisuus
- se kantaa äänetönnä kahleitaan.
- Ei elämätä olo liikkumaton, –
- on elo liikettä ja toimintaa,
- on lakkaamatta käyvää kehitystä,
- menoa kohden aikaa tulevaa.
- On elo ylenevää edistystä, –
- idässä tiedämme sen puuttuvan,
- mut on se rientoisilla länsimailla
- ylennyt ihanteeksi toiminnan.
- ***
- Oi, helleenien elon ihanuutta!
- Se kansa kauneutta palveli,
- sen nosti tähdeksensä kirkkaimmaksi
- ja siksi elon, kuolon muovasi.
- Ja kauneuden tähti taivahasta
- yleni Rooman kuulu valtio;
- inehmo heistä kuului valtiolle
- ja sille miehen toimi, taistelo.
- Se valtakotka lensi kaaarisiivin,
- maailman kautta lensi tunnetun;
- se kokoeli kansat hajanaiset
- tähtäämään uuden aamun nousuhun.
- Ja aamu koitti. Kautta kristinuskon
- avautui ihmisille ihmisyys,
- ja veljeslemmen ruskovälkkehissä
- väreili ihmishengen hämäryys.
- Mut keskiajan musta munkkikunta
- vei aamukoiton taakse pilvien;
- kai ei lie ollut valmis ihmiskunta
- omaamaan sitä soppiin sydänten.
- Inehmo sekasorron myllerrystä
- sai laaksossansa kauvan itkeä;
- vain yltä vuorten veljeyden usko
- kimalsi hälle kaihon tähtenä.
- ***
- Jo koitti uuden ajan aamurusko;
- se ihmisyyden maahan palautti.
- Ja vapaa aatos on se uusi usko,
- jonk’ ihmiskunta sai sen lahjaksi.
- Nyt ”terve järki” elonohjat otti,
- se mielet, kielet riensi tutkimaan
- ja vaati vapautta ihmiselle
- kuin jumalalle, olla valtonaan.
- Vapaaksi päässyt tutkivainen järki
- syvälle syöksi luonnon uumeniin,
- maapallon kiersi riemukarkelossa
- ja karkeloiden lensi taivaisiin.
- Ja ylväs, uljas oman voiman tunto
- isoa nähtäväksi luonut on;
- sen hedelmää on rikkaus ja riista
- ja ihmistahdon valta suunnaton.
- Vaan vallan veivät harvat voimakkaimmat,
- ne tohti tehdä kuinka tahtoivat;
- peloksi pienemmille, heikommille
- ne keksi pantsarlaivat, kanuunat.
- Niin vaille luontaisinta tyydytystä
- jäi heikon henki, hento ruumiskin;
- orjiksi jäivät, vaille vapautta
- tuhannet pienet suurten jalkoihin.
- Ne kauvan vaikersivat voihkaellen,
- ne kauvan kaihosivat onneaan,
- ne kauvan kujersivat tolkutonna
- isojen kulkiessa kulkuaan.
- ***
- Mut aika herättävi heikommatkin,
- se herättävi henget kaikkien.
- On tullut nousuaika tuhansille,
- ne valveutuvat kilvan, hälisten.
- Ne valveutavat nuorra, voimakassa,
- palaen halustansa taisteluun;
- ne on kuin laava kallioitten alla,
- se kunnes löytää tulivuoren suun.
- Oi, missä on se aukko löyttävissä
- mi laavan vuoren alta kohottaa?
- Oi, missä aikamme on johtotähti,
- johonka vuoren liekki leimuaa?
- ”Hei, leipää jokaiselle nälkäiselle,
- tasainen yhteisonni kaikille!
- Ja voima, toteuttaa ne vaatimukset,
- on yhteenliitynnässä voima se?”
- Näin tielle sortuneitten pienten joukon
- nyt kaikkiyhteisyyttä vaaditaan,
- inehmot taikinaksi taputellen
- näin niistä suuri leipä leivotaan.
- ***
- Vaan hengen vapautta ihmisiltä
- sen leivän kuoret ei saa rajottaa;
- ei taivahisen liekin leimahdusta
- saa sydämistä multaan vajottaa!
- Ei! Mutta jokahinen ihmisrinta
- nyt täytyy vapautehen nostattaa,
- niin että ikihenki heikoimmankin
- omalla kielellänsä soida saa!
- Jokaisen halajaisin rinnastansa
- säveltä eheätä soittavan,
- sen tuovan erikoisin vivahduksin
- valtaavaan kuoroon kaiken maailman.
- Ja koko ilmollisen ihmiskunnan
- sopivan uskon yhteen sointumaan:
- itäiset kansat liittyy mietteinensä
- eloisten länsimaitten liikuntaan.
- Ja vapaa aatos viettää vihkijäiset
- keralla helleenien ihanteen:
- totuuden kietoo kauneus sylihinsä,
- runotar uinuu tieteen vuoteeseen.
- Ja ehjän, onnellisen yhteiskunnan,
- sen rakentavat ehjät ihmiset:
- ei Rooman, mutta taivon valtakunnan
- voi luoda maahan ihmisveljekset.
- ***
- On määränämme suuri sopusointu
- sisällä ihmisten ja kansojen –
- ja sopusointu koko ihmiskunnan
- keralla maan ja taivon tähtien.
- Se määränpää on tiessä tietehemme
- ja sille soipi helke kantelon,
- se korkehin on johto toimintamme,
- ihannetähti elämän se on.
- Oi, sopusoinnun kirkas aurinkoinen,
- mi loistaa meille pimeässäkin,
- yhäti loistaa yltä sekasorron,
- samana säilyy tuhatvälkkehin!
- Sen loiste konsa koko ihmiskunnan
- kaihoovat mielet kaikki tenhoaa,
- oi, silloin ihanasti kimmellellen
- kaikille onnen aamu ruskottaa!
Lähde: Soini, Lauri 1902: Kansa ja kannel. Minervan kirjakauppa, Helsinki.