Ihmis-kasvot

Ihmis-kasvot. Suomennettu Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Jo yli metsän Setrisen

Oil kuudes päivä luomisen

              Noussut kultineen.

Perho pitkin pensahia

Lemahteli ruusuisia

              Kulta-siipineen.

Vedessä jo päärly paistoi:

Soutunsa myös soman alkoi

              Joutsen aalloilla;

Hedelmistä heloittivat

Puut, ja kyyhkyt kuhersivat

              Kukka-kedoilla.

Mutta Luojan laitoksista,

Luoduistansa kaunihista

              Puuttui parahin;

Vaan ihminen kun mullasta

Nosti kasvons’, silloin vasta

              Kaikki täytettiin.

Kukkuloilta lumi kulki,

Aamurusko itsens sulki

              Varjoon vuorien;

Tähdet taivon loistavaiset

Pakenemaan valmistihet

              Edest’ kasvojen.

Luodut kaikki kumarsivat

Kasvoja, kuin koroittivat

              Sulo-silmineen,

Joista lemmen liekki säikkyi,

Joitten kyynelistä’i välkkyi

              Toivo taivainen.

Itse enkeleinki parvi

Ihanita ihailevi,

              Luojaa silmäillen.

Luoja näissä, kuin hän teki

Viimeiseksi, kuvans’ näki

              Leppeest’ hymyillen.

Sä tyhmä! joka mullaksi

Ja juuri sieluttomaksi

              Soimaat luontoa –

Lähtehelle lähtyäsi,

Vaikene siell’ näh’tyäsi

              Kasvois kuvoa.

Katso vanhan viisaan otsaa,

Kuinka valo sieltä hohtaa

              Vuosi-sadoille.

Katso leimuuvaista silmää

Urhon, kosk’ hän turvaks’ rientää

              Maansa majoille.

Tai lemmen, sulon muotoa

Jos etsit, katso neitoa

              Puna-poskista:

Katso rakkauden leimuu

Silmistään ja rauhan riemuu

              Hymy-huulista.

Tai jos seuraat Selmaistani,

Katsele tät’ armastani

              Murheen majoissa:

Kuunnellessaan valituksen

Ääntä, loistaa sieluinen sen

              Kyynel-kasvoissa.

Ahpa kuvaa taivahista

Ja enkeleitten kaltahista

              Ihmis-muotoa!

Tääll’ tomuuko vaan kaunistat?

Ei! mutta sielun todistat

              Ikuist’ luontoa.

–s –s [Isak Alexis Wallenius]

Lähde: Suometar 10.12.1858.