Ihmeen-Ihanainen pois on lähtenyt

Ihmeen-Ihanainen pois on lähtenyt Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Kuten kuollut, maahan vaipunut ja lyöty,

vanha talo puitten alla liikkumatta makaa.

Kaartaa kuuhut jäykän kuusiaidan takaa,

Luna, kulmat kelmeinä, kuin onni senkin myöty.

Tupa tyhjä. Sentään joku kuurupäinen

tuupertuneen näyttää pankon päähän polvillensa.

Ikkunalla verho yllä ruutujensa,

niinkuin sokean ois kaihi aivan, harmaa, jäinen.

Näky surkein piirtyy kukkapenkereistä,

tanhuttaiss’ on moni kauno olemasta laannut.

Pitkin pituuttaan on yönsä maannut

tuolla gladiolustähkä, ylväin, helein heistä.

Tuppisuinen myöskin ilme portin tuiman.

Herkkä hiekka siepannut on jäljen poistujasta,

koiranpentu tuot’ ei lakkaa nuuhkimasta,

iukuin, ressu, lapsekkaasti jälkeen herran huiman...

Ihmeen-Ihanainen pois on lähtenyt!

Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.