Hyvä lapsi

Hyvä lapsi. (näytteellinen tarina.) Kirjoittanut Thomas Friman

Henket:

Herra Vöyrinen, köyhä virkamies.

Kusta, kaheksan vuotinen poikansa.

Reivi Ehrenfeldt, kuuluisa mies.

Reivinä, hänen vaimonsa.

Paljo käveliöitä.

Vanha ukko, kerjäläinen.

Lelujen kauppias.

Palvelia, Reivin.

Tapaus on Viipurin uuessa ryytimaassa.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

(Yheltä puolelta näkyy ryytimaan piste porttinensa, keskitse katu, toiselta puolelta muutamia kivikartanoja. Taaempana pieni puinen kartano, jossa asuu Herra Vöyrinen. Ovi aukenee ja kartanosta tuleevat Herra Vöyrinen ja Kusta).

H. VÖYRINEN ja KUSTA.

H. Vöyrinen.

Tänä päivänä sinä ilahutit minua, lapseni. Sinä opit, niin kuin hyvän lapsen pitää. Opettajasi merkitsi tottelevaisuuesi ja ahkeruuesi. Sinä teit minulle tämän päivän hyvin suloiseksi. Lahjaksi läkkä karallani kävelemään. Mene, ota hattusi.

Kusta. (suuellen isänsä kättä.)

Minulla on hyvin hyvä mieli, kuin ansaitsen kiitoksenne. Vuottakaatte, minä koht’sillään tulen.

H. Vöyrinen.

Minlainen huvitus voipi olla suurempi, kuin näkeminen rakkaan lapsensa menestyksiä, jotka joka päivä enentäävät syämmensä hyvyyeitä!... (Kusta tulee takasin) Anna kätesi, lähemme, lapseni! Menemme yli ka’un ryytimaahan. Siellä on paljo käveliöitä. Käytä itsesi sievästi. Vieraat ihmisetki rakastaavat lasta, joka viettää itseänsä siveästi.

TOINEN KOHTAUS.

(H. Vöyrinen ja Kusta meneevät pisteen taakse. Paljo käveliöitä tulee vastaan).

Kusta.

Ah! Pappa lähtekäämme, lähtekäämme kiireemmin. Minlaiset tiet, ja puutki, kuin ovat jo kasvaneet isoiksi! ja tuolla ylempänä – miten somat huvi-huoneet! Kuinka paljo ihmisiä! Minlainen ilma!

H. Vöyrinen.

Näetse: jos sinä tänäpäivänä et olisi oikein toimittanut velollisuuttasi; kaikki nämät huvitukset sinua eivät ilahuttasi. Ihmisen suurin tyytyväisyys on se, jonka hän tuntee syämmessänsä.

Kusta.

Vissisti, Pappa. Tänäpäivänä minä hyvin en tahtonut oppia läksyäni Opettajan tuloksi; vaan minä voitin itseni. Kiitän teitä, Pappani, kuin pakoilitte minua olemaan tyytyväinen itseni keralla. Määrään itselleni laiksi aina teitä totella, vaikkapa se mitä minulle maksasi.

(Kaksi nuorta miestä tuleevat vastatuksin, seisottaavat toinen toisensa.)

Yksi heistä.

Terve, veikkonen, mitä sinä teet?

Toinen käveliä.

En mitään: minulla on hyvin ikävä.

Ensimmäinen.

Ja minulla myöski. Minä suotten jätin työni, etsiäkseni täällä iloa, ja en löyä sitä.

Kusta.

Hm! Hm! Pappa.

H. Vöyrinen.

Sinä kuulet, lapseni, heiän omasta suullisesta tunnustuksestansa, että se jättää onnensa, ken jättää työnsä, jonka on veloitettu virkansa puolesta tekemään. Sen tähenpä pitääki nyt oppia, että vastakäsin ollaksesi sopivaisena työskenteleväisyyteen.

Kusta.

Katsokaatte, Pappa: minlainen soma herra tulee meille vastaan. Ah; kuin koriat vaatteet!

H. Vöyrinen.

Hiljempaan, Kusta, ole höyli, kumarra! Pitää aina kunnioittaa yläisimpiä. Se on Reivi Ehrenfeldt, Suomenmaan suurimmista herroista.

(Reivi Ehrenfeldt menee ohitse äkkäämättä H. Vöyrisen ja Kustan höyleyttä.)

Kusta.

Hän on suuri herra, kuuluisa, ja hän ei tie hyvää päivää!... Te kumarritte hänelle niin höylisti; ja hän meni ohitse, ikään kuin ei olis nähnyt, että hänelle kumarretaan.

H. Vöyrinen.

Ei minustakaan näytä hyvälle hänen virkansa. Sinä itsestäsi tunnet, herättääkö ylpeys kunnioittamisen?

Kusta.

Trajanus ei niin ajatellut; ja hän oli Keisari. Kuulkaatte, Pappa, mitä minä hänestä tänäpäivänä lu’in.

H. Vöyrinen.

Juttele, lapseni, ja jos voit, ymmärrettävästi. Mielelläni kuulen jotain senlaisesta Valtiaasta, kuin Trajanus.

Kusta.

Hän kävi Jalkasin, Pappa, kuin tavallinen alimmainen, eikä vaalinut millisiäkään kunnian osoituksia. Hän tahtoi, että hänenki aikanansa jokainen levollisesti toimittasi askareensa. Jos kaulla oli paljo kansaa, hän ei lähettänyt Liktoreja heitä ajamaan pois. Hän puhui vielä: minä tahon niin menetellä itseni toisien kanssa, kuin itseki tahtosin, että menettelisi minun kanssani Keisari, jos minä olisin alammainen.

H. Vöyrinen.

Kiitän kertomuksestasi: sinä olet hyvä lapsi. Näen, ettäs käytät lukemisesi hyöyksi, koskas merkitset senlaiset kiitettävät asiat. Ei ole kyllä lukemisessa; vaan pitää siihen harjoittoo että hyvät työt liikuttasivat syäntäsi, ettäs itse tahtosit seurata niitä; että sitä vastoin rikokset täyttäsivät syämmesi kauhistuksella ja inhoomisella. Sillä tavalla kirjanlukeminen tulee sinulta olemaan aseena hyveien hankkimisessa ja saamisessa.

(Menee seura suuren maailman rouvia ja herroja.)

Yksi rouva.

Ah, minlaiset teillä ovat kauniit kukkaiset! ikään kuin elävät. Varmaan tuotitte Pietarista, taikka tietitte Mad. Alexandrine Winbergillä, minä arvasin. Hän osaa hyvin hyvästi tehä.

Pappi.

Minä pelaan hyvin onnettomasti....

Tuomari.

Mitä te sanotte västistäni?

Toinen rouva. (katsahtaen Kustan päälle.)

Ah, kuin kaunis lapsi!

H. Vöyrinen.

Sinä punastuit, Kusta, mikä sinulle tuli?

Kusta.

Tuo rouva minusta puhui... Minä häpesin.

H. Vöyrinen.

Tämä hävyn tunteminen on hyvin kallis. Se säilyttää syämmessäsi kaikki hyvät tavat. Se, jonka tunto aaltoelee äkkinäisistä kiitoksista, ei koskaan lanketa itseänsä pahaan aikomukseen, kunniattomaan työhön. Kiitokset sokaiseevat järkemme. On niienki välillä erinlaisuus. Minä paremmin tahtosin, että sinusta sanottasi, ettäs olet hyvä lapsi, kuin kaunis. Kauneus on onnen lahja, kylkeinen ja kuluvainen; mutta hyvyys, on syämmen omaisuus, sitä ei voi kukaan ottaa. Kääntäikäämme takasin. (He palajaavat samaa tietä myöte takasin.)

KOLMAS KOHTAUS.

(Paljo käveliöitä ees ja takasin, jotka kumarteleevat, seisattuuvat, haasteleevat keskenänsä.)

KAUPPIAS. (leluilla täytetyn korin kanssa.)

Kauppias.

Hyviä leluja! kelle on tarvis leluja? (Seisattuu H. Vöyrisen vastaan.) Ettekö, herra, halaja ostaa leluja lapselle? Katsokaatte, kuinka kauniit kartanoiset, vaunut, tokat.

Kusta.

Ah! Pappa, minlaiset kauniit tokat! minlainen sota-mies! minlainen sillä on hattu! Ostakaatte, ostakaatte, Pappakulta, minulle tämä sotamies.

H. Vöyrinen.

Mielelläni, lapseni. Pitää olla rehellisenä. Huvituksieni eestä, jotka sinulta saan, pitää minun ajatella sinunki huvituksista, jos ne ovat viattomat.... Ystäväni! mitä maksaa tämä tokka?

Kauppias.

Hopea ruplan. Ostakaatte, Herra, kaunis tokka! Huokeammasta minä en voi antaa.

H. Vöyrinen.

On vähä kalliin läntä. Yhtä hyvin (kääntyen Kustan puoleen) koska sinä halavoit. (Ottaa taskustansa kukkaron.) Parahiksi sattuiki minulla olemaan ummelleen hopea rupla.

NELJÄS KOHTAUS.

SAMAT HENKET ja VANHA SOTAMIES.

Vanha sotamies.

Armollinen herra! elkäätte jättäkö avuttanne köyhää, vaivaista. Minä palvelin Savon jääkeri-rykmentissä, ja haavoitettiin minua, iäksi vaivaiseksi, Iisalmen tappelussa.

Kusta.

Pappa! teillä ei ole enempätä rahaa?

H. Vöyrinen.

Sinä näet, lapseni.

Kusta.

Minä hyvin halajin tokkaa. Vaan ihmisen auttaminen on kaikkein suurin velollisuus. – Pappa.....

H. Vöyrinen.

Haasta, se on sinun vallassasi.

Kusta. (Ottaa rahat isältänsä ja antaa ukolle.)

Te minulle jo lahjoititte nämät rahat. – Ota, hyvä ukko. Sinä et voi sanoa, että tarpeesi löysi kova-syämmisiä ihmisiä.

Vanha Sotamies.

Jumala teitä siunatkoon! Antinne otan Jumalan lahjana.

Kauppias. (jota kutsuu lakeja.)

Tuossa paikassa (mennessänsä haastaa itseksensä:) Minlainen lapsi! hänestä tulee hyvä ihminen.

(Ukko hyvin liikutettuna menee toiselle puolelle.)

VIIES KOHTAUS.

H. VÖYRINEN ja KUSTA. (käveleevät.)

H. Vöyrinen.

Helleyen ja riemun kyyneleet tekeevät minun onnelliseksi yhessä tämän vaivaisen ukon ja sinun kanssasi, rakas lapseni. Elä muutu koskaan, elä hävitä tätä kallista sääliväisyyttä onnettomia kohtaan.

Kusta.

He ovat veljemme, Pappa. Voipikos jättää omia veljiä tarpeesen?

KUUES KOHTAUS.

H. VÖYRINEN, KUSTA, REIVINA, LAKEJA.

Reivinä.

Suokaatte anteeksi Herr Veiraan, että keskautan kävellyksenne kysymykselläni. Ettekö ole nähneet miestäni, Reivi Ehrenfeldtiä?

H. Vöyrinen.

Hän paraikaan meni tästä ohitse, ja varmaan vuottelee teiän Ekselensittärenne.

Reivinä.

Minä nöyrimmittäin pyyän teitä saattamaan minua hänen luoksensa. Mutta sillä välillä sallikaatte minulle ilo, lahjoittaakseni teiän rakkaalle pojallenne tokan, jota hän niin halaji. Lakeja, anna minulle tokka.

H. Vöyrinen.

Teiän armonne, veloittatte meitä hyvin paljo.... Kusta, kiitä Reivinaa. (Kusta suutelee Reivinan kättä.)

Reivinä.

Suokaatte anteeksi minulle, toivon teiän ystävyytenne. Istuessani pensaan varjossa, minä näin poikanne liikuttavaisen käytöksen ukon kanssa. Minä en voinut, vuorostani vastustaa tunnollisuuttani, joka valtasi minun. Minä rakastan teiän Kustaa, kuin omaa lastani, niinkuin teki. Sanon vielä enemmän: minä tahon ryöstää hänen teillä....

Kusta. (Juoksee isänsä luo)

Ah! hyvä rouva, varmaan olihan teilläki pappa....

Reivinä.

Ole rauhassa, hyvä lapsi. Minä en voi enkä taho ryöstää sinulta suurimpaa onnea elämässä, joka päiväistä vanhemman rakkauen nauttimista. Vaan minä olen rikas, ja minulla ei ole lapsia. Minä tahtosin, ettäs rakastasit minua. Äitiltä ei ole häpiä saaha holhousta. Olla osallisena sinun kasvatuksessasi, tekee minun onnelliseksi. Reivi, minun mieheni, huvitukseksensa lukee sinulle tien valmistamisen maailmassa.... Te, hänen hyvä ja arvosa vanhempi, ilahuitakaatte minua suosiollanne!

H. Vöyrinen.

Minä en jaksa sanoa, miten teitä kiittäsin. Tehkäätte kaikki se, mitä kehoittaa teille verratoin hyvä syämmenne....

Reivinä.

Hyvin mieluisestiki. (Ottaa Kustaa käestä.) Nyt kaunistelemisitta. Minä vien teiät kotihini hoviin.... Tuossapa on Reiviki.

VIIMMEINEN KOHTAUS.

(Ryytimaan portin eessä on komia vaunu.)

H. VÖYRINEN, KUSTA, REIVI EHRENFELDT, REIVINÄ, KAKSI LAKEJAA.

Reivi.

Minä teitä jo kauan aikaa vuotan, Reivinä.... (H. Vöyriselle) Kuinkas voitte, H. Veiraan.

Reivinä.

Tervehi minua, rakas Reivi! Minä löysin hyvän lapsen, joka lupaa rakastaa minua. Teen tuttavaksi sinulle vieraani. H. Veiraan suostui kutsumiseeni lähteä kerallamme hoviin. Tästä asti, minä toivon, hän tulee meiän ystäväksi ja kotolaiseksi; mutta hänen rakas poikansa, Kusta, on minun valittuni.

Reivi.

Sinä näet kuinka minä olen ihastuksissani, ilostasi jotka sinulle tapahtui. Hyvä tahtosi tulee työskentelemään suloisissa askareissa. Mitä koskee minuun (kääntyen H. Vöyrisen puoleen.) te löyätte minussa ansion kunnioittajaa. Reivinä ansion antaa jokaiselle oikein: ja kaikki se, mitä minä teistä olen kuullut....

H. Vöyrinen.

Teiän Ekselensi! te toteututatte suotavimmaat toivotukseni....

Reivina.

Tiellä tulette tuttavaksi. Aika on lähteä. (Lakejoille.) Nostakaatte vaunuun minun Kustinkaani. (Kustaa nostetaan vaunuun, Reivinä seuraa perästä.)

Reivi. (Pyytäen vaunuun H. Vöyristä.)

Olkaatte niin hyvät. (Kaikki meneevät vaunuun; ja Lakeja, sulkien vaunun luukkua, kysyy Reiviltä) Minnekäs käskette ajaa?

Reivi.

Hoviin.

Lakeja. (Kutsarille.)

Aja Hoviin.

[Thomas] F[rima]–n.

Lähde: Suomi 2.7.1849.