Hyvä keino, jolla Mustalaisia saattaa vierottaa pois talostaan

Hyvä keino, jolla Mustalaisia saattaa vierottaa pois talostaan

Kirjoittanut anonyymi


Noin kolmekymmentä vuotta jälkeen päin, kun Kostonlammin talo Pudasjärvellä oli itsepäältään sydänmaassa (nykyjään on se valta-tien varrella), pidettiin siinä usiampia koiria, jotka haukkuivat viljoja, sillä sen aikusilla talon-eläjillä oli pyssy-keino metsästys-aikana paraana rahan saantina. Muutamana päivänä päätti isäntä tappaa yhden koiristaan, joka oli vanhannut ja ei enää ollut tarkka haukkuja, joka myös ilman muitten vastaan panematta tapettiinkin ja nahka nylettiin. Tämän koiran lihat näyttivät lihavilta, jonka vuoksi niitä ei pantu hukkaan, vaan pantiin kodan pataan hiljasella valkialla räytymään rasvaksi, siitä saatavaksi kengän voidetta. Mutta mikä riena lie lähettänyt illan siimessä tulemaan joukon Mustalaisia taloon, joilta vierailta ei jää luvallisesti nuuskimatta liiotenkin pimeän hämärässä monta paikkaa talossa. Talonväki tuli hyvin huolelle, kun nämä eriskummaset vieraat tulivat taloon varsinkin yötä vaston. Kodasta, jossa koiran lihat olivat padassa, ei oltu milläänkään, ennen kuin isäntä havaitsi pimeässä pirtin loukossa että Mustalais-poikaset siellä salaa syödä natustelivat, ja alkaa vähin tuntua tuoreen lihan hajukin isännän nokkaan. Tästä isäntä sanankaan puhumatta meni salaa kodan sivu ja näki, kuinka siellä muuan Mustalais-akka vetää padasta ylös viimeisenki liha-raajan; ja näin söivät Mustalaiset makiaan suuhunsa koko koiran raadon. Tästä isäntä oli kauhtuvinaan haltioimaan ja manaili Mustalaisia, kun olivat niin hävittömiä, ettei enää koirankaan lihat säily padassa näiltä vierailta. Tästäpä Mustalaiset ottivat hyvin pahastuakseen, kun nyt koiran lihat hyvinäkin lihoina tulivat syöneeksi, vielä paljoa enämmän tästä kuin luvattomasta työstään häpesivät ja menivät matkoihinsa yön selkään, ja rupesivat ei hyvin kaukana talosta hongalla (nuotiolla) yötä viettämään. Vuosi kymmenisen tämän tapauksen jälkeen, kun jo uudet asukkaat olivat tulleet Kostonlammille, ei ollut näkynyt näitä Mustalaisia. Koiran liha on siis hyvä keino vierottaa pois Mustalaisia talostaan.

E. F. W:ius.


Lähde: Oulun Wiikko-Sanomia 2.1.1858.