Hyljätty temppeli

Hyljätty temppeli Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

1.

Oi armas, miten hiljainen on hämy templissämme,

jo vuotten murhe mustannut on meidän madonnan.

Ei nähnyt ihmissilmä mikään uhriliekin sammuvan,

vain tuhka alttarin on mykkä merkki menneestämme.

Sa muistat, miten eloöinä kimalsi ja paistoi

yll’ avokedon, rannan päärlynkaunis kuutama,

kun kaksi unten näki jätä janoisilla huulilla

taas templin sarkan ikinuorruttavaa juomaa maistoi.

Oi Sooriamme, Mooriamme, linna runotarten!

Sun saleissasi juhla helkkyi illoin, aamuisin,

sun puistoistasi Lethe löytyi, Graali, Venus vuorikin,

kuin ois se luotu, rakettu vain yksin meitä varten.

Jos vaikka mysterion kultamalja pohjaan juotiin,

ei täyttymyksen juhlaa kyltyminen katkaissut,

ei hurman jälkeen patjoillemme inho luokse hoippunut,

ei kuolemaan, vaan elämään taas ylhät voimat suotiin.

2.

Nyt orpo hämy hiipii templissämme,

on Kythereian silmä toukan puhkoma,

eik’ yhtä lemmenlaulua

viel’ ilmaan helää onnenhetkistämme.

Miks unhoon peittää villipensas pyhän seinän,

näät kedollamme sikolauman riettaan, lumotun:

on viekas Kirke käynyt täällä kera Kaivatun,

sen laahus sotkenut on helmeilevän heinän...

Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.