Hyljätty temppeli
| Hyljätty temppeli Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen |
1.
muokkaa- Oi armas, miten hiljainen on hämy templissämme,
- jo vuotten murhe mustannut on meidän madonnan.
- Ei nähnyt ihmissilmä mikään uhriliekin sammuvan,
- vain tuhka alttarin on mykkä merkki menneestämme.
- Sa muistat, miten eloöinä kimalsi ja paistoi
- yll’ avokedon, rannan päärlynkaunis kuutama,
- kun kaksi unten näki jätä janoisilla huulilla
- taas templin sarkan ikinuorruttavaa juomaa maistoi.
- Oi Sooriamme, Mooriamme, linna runotarten!
- Sun saleissasi juhla helkkyi illoin, aamuisin,
- sun puistoistasi Lethe löytyi, Graali, Venus vuorikin,
- kuin ois se luotu, rakettu vain yksin meitä varten.
- Jos vaikka mysterion kultamalja pohjaan juotiin,
- ei täyttymyksen juhlaa kyltyminen katkaissut,
- ei hurman jälkeen patjoillemme inho luokse hoippunut,
- ei kuolemaan, vaan elämään taas ylhät voimat suotiin.
2.
muokkaa- Nyt orpo hämy hiipii templissämme,
- on Kythereian silmä toukan puhkoma,
- eik’ yhtä lemmenlaulua
- viel’ ilmaan helää onnenhetkistämme.
- Miks unhoon peittää villipensas pyhän seinän,
- näät kedollamme sikolauman riettaan, lumotun:
- on viekas Kirke käynyt täällä kera Kaivatun,
- sen laahus sotkenut on helmeilevän heinän...
Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.