Hylätty Sulho

Hylätty Sulho. Kirjoittanut Johan Magnus Salenius

Oli mulla kulta kaunis,

Helka herttaiseni kaino,

Sini-silmä, punaposki,

Kuulea kuin vuohenkukka.

Sydän sykki povessani,

Riemu liekki rinnassani,

Päivä paistoi polulleni,

Taivaan holvi kirkas hohti.

Kevät aamuna kun hiihdin,

Suksin riensin rintehillä,

Helminä helisi hanki,

Lumi kiilakka kimelsi,

Kaukaa koivuja punoitti,

Viita ruskolle vivahti,

Tuuli kuiskui kullastani,

Ahava toi tervehdykset,

Leivo ilmassa liversi,

Peippo lauleli peh’ossa,

Närhi keikkui närehessä,

Orava löi leikkiänsä,

Käpy-kuusessa kisasi.

Jänis hyppi hankosella,

Pitkä korva piipotteli.

Laulua soi laaksoloista,

Loistoo kiilsi kunnahilta. –

Vieri viikko, vieri toinen,

Kohta kolmaski katosi;

Tuul’ ei tunnu entiseltä,

Kullan kuiskuja ei kuulu,

Sammunut on hangen suihke.

Päivän paistavan säteily,

Peipo pieni, leivo vieno,

Lintu lempivä ei laula,

Jänis hangella ei hypi,

Orava ei oksallansa;

Musta ompi murheharso,

Sumu synkkä ilman alla.

Apea on miel’ alani,

Kolkko kuini syksy-ilta.

Toivon tähti multa peittyi,

Salo synkeni autuuden,

Aamukoitto uuden onnen,

Kun mua Helka on hylännyt,

Ylenkatsonut kovasti.

J. S[alenius].

Lähde: Tapio 4.5.1867.