Huutavan ääni korvessa/Kappale 17

Hurskaan äidin huoli. Huutavan ääni korvessa Kirjoittanut Pietari Topp

Jes. 8:18.

Samanlainen huoli on hurskaalla äidilläkin lapsistaan. Kun hän näkee heidän juoksevan turhuudessa ja siten tuottavan sielulleen iankaikkisen vahingon, rupeaa hän valittamaan, itkemään, rukoilemaan ja rakkauden kyyneliä vuodattaen varoittamaan heitä ja sanomaan: »Rakkaat lapsukaiseni! Minä olen teitä sydämeni alla kantanut. Onko nyt synnin ja tottelemattomuuden erohettava meidät ikuisesti toisistamme? Eikö meillä enää saa olla yksi sydän ja yksi sielu? Eikö sinulle, lapsukaiseni, tule hätä ajatellessasi, että minä Jeesuksen hoitavan armon avulla lopulta pääsen iankaikkiseen kunniaan ja hänen vanhurskautensa kera astun hänen eteensä, joka tuomitsee elävät ja kuolleet ja joka tuomitsee vastahakoiset, kääntymättömät ja uudestisyntymättömät iankaikkiseen kadotukseen. Eikö tule sydämeesi hätä kuullessasi minun sanovan Tuomarille: Katso, minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut! Lapseni eivät kuulleet sinun huutavaa ääntäsi. Tässä he nyt ovat sinun vanhurskautesi tuomittavina helvettiin menemässä. Rakas lapsukaiseni! Älä kartuta kuormaasi äitisi kyyneleillä ja varoituksilla. Siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa, tulet voivottelemaan, parkumaan, itseäsi kiroamaan ja valittamaan: Voi minua kirottua ja hullaantunutta, kun annoin saatanan sokaista ja kietoa itseni niin, etten totellut enkä tehnyt parannusta, vaikka Jumala koetti minua palauttaa eksymyksestäni sekä vanhempieni että muitten aseittensa kautta. He rukoilivat minua monta kertaa hylkäämään jumalattoman seuran armon aikana. Mutta minä en totellut. He pyytelivät minua pakenemaan totisessa parannuksessa ja vilpittömässä uskossa Jeesuksen tykö. Mutta minä en tehnyt sitä. He rukoilivat minua karttamaan ja välttämään kaikkia maailman syntejä ja vaeltamaan vilpittömästi Jeesuksen esimerkkiä seuraten pyhyydessä. Mutta minä en tehnyt sitä. He rukoilivat minua riisumaan maailman koreuden ja turhamaiset vaatteet, joita maailman lapset ihastelevat ja joilla minä viettelin itseäni ja muita maailman rakkauteen. He opettivat minua sen sijaan olemaan vaatimattoman pukeutumisessani, tyytymään siihen, minkä ruumis verhokseen tarvitsee, ja etsimään hartaasti Jeesuksen Kristuksen vanhurskautta sielun hääpuvuksi, että olisin kelvollinen käymään kuninkaan kerällä taivaalliseen hääsaliin. Mutta voi! Minä ikuisesti onneton raukka liitänyt tästä, vaan annoin perkeleen taluttaa itseäni syntiin ja johdattaa minua väärä toivo ja nukkuva tunto povessani maailman läpi näihin kauheisiin pimeyden majoihin. Viettelijä teki maailmassa ollessani synnin ihanaksi ja makeaksi. Nyt se repii ja puree. Jospa saisin uudelleen palata armon aikaan, niin varmasti parannuksen tekisin. Jospa saisin edes yhden hetken pyrkiäkseni Jumalan ystävyyteen. On kauheata kuolla kääntymättömänä. Hirmuisen lopun saavat ne, jotka ovat syntiin takertuneet eivätkä siitä herää ja lakkaa. Sillä tavoin kuolee paljon ihmisiä, nuoria ja vanhoja. Syntiä tehdään, mutta parannusta ei kuulu. Kuoleman pimeään vajotaan, vaivassa asutaan.»