Husun vaari ja Kirppu-Liisa
Husun vaari ja Kirppu-Liisa. Kirjoittanut Eero Eerola |
- Husun vaari istui nurkassansa,
- hieroi sääriään ja tuimaan puri
- piipunvartta vanhaa, äkkiväärää.
- Husun vaarin temput, teot määrää
- jalan kolotus, tuo hornan tauti,
- sitä vaari illoin noitui, suri:
- taas on vaivat irti, tuska suuri,
- ken sen tarkoin tutki, tiesi juuri,
- ett’ on leini paholaisen tuoma,
- pirun tuoma, eikä Luojan luoma –
- yksin vaari saunassansa pauhaa.
- Ei se hiiden leikki suonut rauhaa.
- Husun vaari tuskissansa kutsui
- Kirppu-Liisan hierojaksi, hyvän,
- tunsi vaari tarpeen vallan syvän
- sarvet painaa lemmon pakaroihin.
- Kirppu-Liisa, jonka kakaroihin
- jokainen jo kylässä niin kyltyi,
- että vallan vihaväen yltyi
- karkoittamaan Liisaa tanhuvilta,
- tuli, läähätti ja sarvet soitti.
- – On nyt koiran ilma, hiisi nähköön,
- liekö Husun vaarin kuolinilta,
- vaiko armo vielä hälle koitti –
- sarvet, kirveeni nyt totta tehköön...
- – vaarissa ois vielä miehen tynkää,
- kaitsijata kakaroille kyllin,
- itse kun ma pitäjälle rynkään...
- vanha pukki, sill’ on kova sisu.
- Liisan syämessä nyt puhkes nisu,
- mesimakeet sanat suusta juoksi:
- «totta parhaani teen vaarin vuoksi,
- tiedän tirpalleen ma leinin tavat,
- sarvet kiinni imen, hieron lavat...»
- Niin sen oli vaarin hyvä olla
- Kirppu-Liisan kämmenien alla,
- että suoniin syttyi uusi elo:
- «Piru olkohon nyt ulkosalla,
- ryskää jo kuin hitto ullakolla...
- tilaa kahdellekin, tiemmä sen, on täällä...»
- Kukot aamun lauloi; kylän päällä
- leijaili kuin pilan ilopilvi:
- – Kirppu-Liisalla on säärten rohto,
- mitäs siinä... kakaroille johto
- taas on paras Husun vaarin sauva...
- – Ette siinä laula liian kauvan,
- loppuu kyllä nalkutus ja nilvi –
- Meni Husun vaari rovastihin...
- kera Kirppu-Liisan naimisihin –
- elo omiaan ei suotta velo.
Lähde: Eerola, Eero 1916: Lauluja ja runoja. Arvi A. Karisto, Hämeenlinna.