Hurmio (Haarla)
Hurmio. Kirjoittanut Lauri Haarla |
- Es’isät rakkaat, härmän-hämäräiset,
- pedosta pedon siittäneet kautt’ aikojen!
- – Es’isät kaikki, taatot taikojen,
- te jäärät, ilvekset ja myyrät möyriväiset
- ja sudet kaikki maassa vainaitten –
- teen teille kunniaa kuin vahvemmalle heikko – –
- Mut yks vain mieleen mulle sielujenne peikko,
- vain yksi kaunis on ja laulun aihe – –
- Oi peto Hurmio, sa silkinkarvallinen!
- Sun omain suontes viini juovuttanut on,
- sa kiidät alla hurman auringon,
- vaikk’ ootkin elon patto pannahinen
- ja tuhon tulva allas summaton – –
- Kuink’ onkaan solevat ja sorjat jäntereesi,
- kun saavuttaissas viime jyrkänteesi
- ne hukkumisen hurjaa riemastusta
- ja tuokseen vimmahisen juopumusta
- päin päivää väräjöivät, maahan vaipuen.
- Teit’ esi-isät kaikkein autuaallisimmat
- pedosta tästä lauluin kiittelen!
- – Tuo ikiperintö ja hurma sen
- pois peitti veljes vihat, kammot, kimmat,
- sep’ yksin hymyin, anteeks antaen
- tuot’ elon hourupäistä katsoi näytelmää,
- miss’ ihmislapset haihtuvaiset temmeltää,
- kaikk’ onnen antimia anoellen.
- Tää hurma sielussain ja surma vuorotellen
- mun suotiin nousta hurjat harjanteet,
- nuo pitkät käydä riidan taipaleet – –
- Mut enpä käynyt Manaa etsiskellen:
- Hain elon kukkeutta hautuumailta,
- alati muistain rauhan pientareet,
- joit’ ihmehenä peitti illan hämäryys,
- joill’ uinui lempi, leikki ystävyys.
Lähde: Haarla, Lauri 1919: Saarretun näkyjä: runoelmia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.