Huomioita suomalaisen persoonallisen nimistön alalta. II
| Huomioita suomalaisen persoonallisen nimistön alalta. I | Huomioita suomalaisen persoonallisen nimistön alalta II. Kirjoittanut Ralf Saxén |
[s. 101]
Edellisessä kirjoituksessani (Virittäjä 1899 s. 1 ss.) huomautin, että suomalaisen nimistön alalla tavataan paljon germanilaisia lainasanoja. Kuta enemmän tätä asiata tutkii, sitä enemmän yhtäläisyyksiä huomaa; ja lopulta täytyy tutkijan epäröiden kysyä: onko todellakin mahdollista, että nimiä olisi näin paljon lainattu? Varsinkin näyttää epävarmalta, onko meillä lainasana vai eikö, silloin kun nimi näyttää aivan suomalaiselta. Kuka voisi varmuudella sanoa että esim. Aarne, Heimo, *Härkä, Ilo, Uljas, Uro, Vilja ovat lainattuja nimiä ainoastaan siitä syystä, että muutamissa germanilaisissa kielissä tavataan aivan samat nimet: m.-ruots. Arne, m.-tansk., norj. Arni, mr. Herge, m.-ysaks. Heimo, Ilo, Ulias, Uro, Vilia? Mutta kuka voi myöskin toiselta puolen kieltää vieraan vaikutuksen mahdollisuutta?
Tästä jo näkyy, miten vaikea on tällaisissa kysymyksissä päästä varmuuteen. Nimitutkija tavallisesti on siinä tukalassa asemassa, että hänen täytyy kiinnittää huomionsa ainoastaan sanan muotoon, merkitys kun on hänelle joko ihan outo taikka vaan otaksuttu. Hänen täytyy sentähden useimmiten tyytyä suurempaan tai vähempään todennäköisyyteen. Tämä todennäköisyys saattaa tosin joskus muuttua varmuudeksi ja tällaiset tapaukset muodostavat sen perustuksen, jolle vertaileva nimitutkimus on rakennettava.
Forsman (Pakan. nim. s. 72 s.) on esittänyt muutamia keinoja joitten mukaan pitäisi voitaman jokseenkin suurella varmuudella päättää, onko nimi alku- vaiko lainaperäinen. Mutta nämät keinot [s. 102]joko perustuvat edellytyksiin, joita ei juuri milloinkaan ole olemassa, taikka voivat korkeintaan viedä todenmukaisuuteen. Tällä tavoin hän on tullut siihen johtopäätökseen, että esim. Asta, Kalla, Pemma, Penna, Hari, Valtari, Aska (-o, -u), Rapo, Hakuni, Heino, Vitikka y. m. ovat alkuperäisiä, vaikka hyvin luultavaa on, että ainakin useat niistä ovat lainoja. Tällä en suinkaan tahdo noilta keinoilta kieltää kaikkea merkitystä, mutta aniharvoin ne varmuuteen johtavat.
Tahdon tällä kertaa luetella joukon suomalaisia nimiä, jotka muotonsa puolesta voisivat olla lainattuja. Useimmille alla luetelluista nimistä olen löytänyt vastineen muin.-yläsaksasta. Sanomattakin on kai selvä, etten sillä tarkoita, että ne olisivat juuri tästä kielestä lainattuja. Kieleemme ne nähtävästi ovat tulleet samasta germanilaisesta kielestä kuin appellatiiviset lainasanat. Useat niistä ovat luultavasti yhteissuomalaisia lainoja, toiset taas, jotka eivät myöskään Skandinaviasta näytä tulleen, ovat kenties Hansa-tietä maahamme saapuneet. Länsisuomen paikannimistössä tavataan hyvin paljon skandinavilaisia nimiä, mutta koska toiste toivon laajasti saavani käsitellä niitä, en tällä kertaa yleensä koske näihin nähtävästi nuorempiin lainoihin. Seuraava luettelo ei siis tahdokkaan olla täydellinen, vaan tahtoo ainoastaan antaa pienen lisän asian selvittämiseksi. — Tunnettu on että nykyisiin paikan- ja sukunimiin on kätkeytynyt suuri joukko ennen käytettyjä ihmisnimiä. Kun sentähden seuraavassa tällaisia nimiä luetellaan, tarkoitetaan että näissä säilynyt henkilön nimi on lainattu. Tässä voisi tosin kysyä, eikö ole mahdollista, että paikannimet viittaisivat takaisin vanhempaan germanilaiseen asutukseen ja että nämät lainat siis tällä tavoin olisivat kieleemme tulleet. Tähän kysymykseen täytyy mielestäni, mitä alla lueteltuihin nimiin tulee, useimmissa tapauksissa vastata kieltävästi. Toinen on asianlaita, kun länsi-Suomen alkuperäisesti skandinavilaiset nimet tulevat kysymykseen. Niitten joukosta nimitutkija kyllä voi löytää paikallisuutta osottavilla sanoillakin yhdistettyjä nimiä. Sellaisia ovat esim. Maakasto (t. Kaarinassa) < Maka-stad (1323 Makastadhom: Mustakirja[huom. 1]), Lepistö (t. Mynämäellä; 1346 in Laepistadhum: Mustakirja), Kakskerta (kappelin nimi) < *Kags-gerði y. m. Mutta tästä toisten enemmän (vrt. myös alla art. Raunio).
Aarne; mr. Arne, mt., norj. Arni.
Ahlainen (p. nimi), Ahlajärvi (t. Kalvoolassa), Ahla (sukunimi); m.-tansk. Asli, norj. Asle (epävarma; ks. Finska lånord s. 51, 272).
Aittokoski, Aittolaks, Aittoniemi, Aittamäki y.m.; mys. Aito, Aitto.
Alpo; mys. Albo, Alpho, mr. Alf.
Annikki (naisnimi); mt. Annike, mys. Ennika.
Arla (k. Virossa; n. 1240 Ardala: Snellman Virol. paikannimiä s. 20); mys. Ardo.
Arola (t. nimi); mys. Ara, Aro.
Arpalaks, * Arpoi, * Arpia; mys. Arbo, Arbio, Arpo.
[s. 103]Arvi; mr. Arve, mt. Arwi.
Asila (t. nimi); mys. Asi, mt. Asi (tässä kuitenkin luultavasti pitkä a; vrt. norj., isl. Ási; suom. * Asi-nimestä, johdannaiset Asikkala, Asikainen).
Asunta, Asuntila (t. nimiä); mr. Asund. Nimet siis eivät ole kansanjohdannaisia (ks. Virittäjä 1899 s. 48).
Attila (t. Orimattilassa, Längelmäellä), Atto (k. Virossa); mt. Atti, mr. Adde, mys. Atto, Atta. Sama nimi on ehkä Attu (t. Paraisissa): Atti: Attu = Heikki: Heikku y. m. (ks. Virittäjä 1899 s. 3). Huomattava vaan on että tätä nimeä paikkakunnalla lausutaan atu.
Brusila l. Prusila (suku- ja tavallinen talonnimi lounais-Suomessa); mr. Bruse, mt. *Brusi.
Epilä (k. Ylöjärvellä); mys. Ebo, Ebbe, mt. Ebbi (vrt. Ebbo k. Porvoon pitäjässä).
Erkki; mr. Erk (< Erik); ks. esim. Noreen Gesch. d. nord. sprachen § 166, c).
Esa; mt. Esi, Esa, mys. Esi, Eso, m.-engl. Esa.
Haikka (t. Pirkkalassa), Haikko (k. Porvoossa, torppa Virolahdella); mys. Haika, Haico, Haicho. Vrt. Heikki.
Hailila (t. Virolahdella); mys. Hailo, Heil.
Haimela (sukunimi); mys. Haimo, Haimilo.
Haitto (torppa ja vuori Keuruulla); mys. Haito, Haitto.
Halikko (pit. nimi); mys. Halicho. Vrt. myös Halkis: Halkionkylä (k. Pornaisissa).
Halila (t. Kuolemajärvellä), Halimaa (pysäkki Kangasalla), Halivaara, Halolanjärvi; mys. Halo.
Hamula (t. ja k. nimi); mys. Hamo.
Hanni, Hannu; mr. Hanne, Hanno, mys. Hanno.
Hasa, Hasula, Hasumäki (t. nimiä); mys. Haso.
Hattula (pit. nimi; ehkä myös Hatanpää, kart. Messukylässä); mys. Hatto.
Haukila (t. Tyrvännössä), Haukipudas (p. nimi), Haukivuori (pit. nimi); mr. Høgh. Høghe.
Haukka, Haukkala (tavallinen t. ja k. nimi); mr. Høk, mt. *Høk, Høki, isl. Haukr.
Heikki; mys. Heico. Mr. Heike on epäilemättä suomalainen laina, jos kohta toiselta puolen on mahdollista, että Heikki olisi lainattu jostakin skandinavilaisesta muodosta, joka edustaa myöhempää kehitysastetta sille nimelle, josta Haikka, Haikko johtuvat; vrt. yllä!
Heimo, Heimola (k. Nummella); mys. Heimo, mt. Hemi, mr. *Hemer, isl. Heimir.
Heino (sukunimi, t. Lohjalla), Heinola (kaup.), Heinävesi (pit.), Heinänen, -äis (k. Rymättylässä, t. Keuruulla) y. m; mys. Heino, mr. Hene.
Heittola (k. nimi), Heittopelto (t. nimi); mys. Heito, Heitto, Heitti
Hemmilä (t. nimi); mys. Hemmi, Hemmo.
[s. 104]Hepoharju, Heponiemi, Hevonlaks. Näissä ynnä muissa Hepo-sanalla alkavissa nimissä voisimme olettaa vanhaa nimeä *Hepo, joka tietysti voi olla suomalainen, mutta vrt. myös mys. Hebo.
Herrala (tavallinen nimi); joskus ehkä = mt. Herri (vrt. Herrfors, Herrenäs, Herrö y. m.).
Hetta (pit. nimi = Enontekiä); mys. Heddo.
Hieta, Hietala, Hietanen y. m. (tavallinen nimi); vrt. mr. Hedhe, mt. Hethi, mys. Hedin.
Hiiri, Hiiriä, Hiiro, Hiirola, Hiironen (t. ja k. nimiä); mys. Hiro; vrt. sukunimi Hiri (Hyri) v. 1434 (Mustakirja) ja Hirsand (k. Piikkiössä).
Hiittinen (pit. nimi; k. Lohjalla); msk. Hite (ks. Noreen Aisl. gr. §§ 118, 291 anm. 4; anh. 19). Vrt. myös Hitå (t. Sipoossa), Hiito (t. Nousiaisissa).
Holvasti (t. Messukylässä), Hulvasti (t. Punkalaitumella); mr. Holwast(ir), Hulfastr (< Holmfast: Noreen Aschw. gr. § 316). Vrt. Hollfast (t. Perniössä), Hollvastböle (k. Sauvossa).
Hovi, Hovila, Hovinmaa, Hovinsaari (t. nimiä); mys. Hovi, mr. Hovi, mt. Howi.
Huitti (t. Nousiaisissa), Huittila (k. Paimiossa), Huittinen (pit. nimi); mr. Hwit, Hwite, mt. Hwithaer.
Humppila (kappelin nimi; k. Lohjalla); mt. *Humpi.
Huoponen (s. nimi); mys. Huopo.
Huttula (t. nimi), Huttunen (s. nimi); mys. Huto, Hutto, Huda.
Hännilä, Hänninen (t. ja sukunimiä); mr. Haenne.
Härkä, Härkälä, Härkänen y. m.; mr. Haerger, Herge; vrt. myös mr. Haerke, joka kuitenkin joskus tarkoittanee suom. Härkä-nimeä (ks. Lundgren Sv. landsm. X: 6 s. 121).
Häyry, Häyrilä, Häyrynen; mr. Haeghre.
Iittala (k. nimi); Iitti (pit. nimi); mys. Ito, Ita, Itta.
Ikala, Ikola (t. nimiä); mys. Ico, Iko, Igo. * Illo, * Illu, * Illukka; mys. Illo.
Ilo; mys. Ilo.
Immala, Immais, Immola (tavallisia t. nimiä), Immonen (s. nimi); mys. Immo.
Innilä (t. Lempäälässä); mys. Inno.
Intola (t. Maskussa); mys. Indo, Into.
Intti, Inttilä (t. nimiä); mys. Intto, Into.
Jooseppi; mr. Jōsep (ks. Noreen Aschw. gr. § 259, muist. 6).
Junnu; mys. Junno.
*Jutinka; m.-skand. Juþiƞaʀ, mys. Judinga.
Kailanen (s. nimi); mys. Gailo, Kailo, Cailo.
Kantala, Kantola (tavallinen nimi); mys. Gando, mt. Gandi (usein tämä nimi tietysti johtuu kanto-sanasta).
Kara, Kari; mr. Kare, mt. Kar, Kari (nämät skandinavilaiset nimet lienevät kuitenkin pitkävokaalisia).
[s. 105]Karjala, Karjaa; mr., mt. Ger (< *Garia-); vrt. myös mys. Gero, — garia.
Karpala (k. Paimiossa), Karpalainen (s. nimi, josta myöhemmin Carpelan), Karppa (s. nimi 1477 Mustassakirjassa), Karpi (k. Taivassalossa), Karppi (t. Vähässäkyrössä); vrt. Skarp- lukuisissa paikannimissä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, joka epäilemättä on vanha henkilönnimi sekin. En ole semmoista nimeä mistään löytänyt — ja esim. Rygh, Norske gaardnavne selittää sitä toisin — mutta tahtoisin verrata sitä sellaisiin mys. nimiin kuin Scherfin, Scerffolf y. m.
Kausala; mys. Gauz, Gauzo.
Kesälahti, Kesälä y. m.; mys. Gesa, Geso.
Klemetti (t. ja s. nimi); mr. Klaemitter (< Clemens, -ntis: Noreen Aschw. gr. § 235, b). Vanhemmissa asiakirjoissa tavataan usein mn. Klemet (ks. esim. Mustaakirjaa). Vrt. Klemetsö (Vaasassa), Klemetsby (Porvoossa) ja useat samanlaiset Ruotsissa (m. m. Klemette), sekä Lemi: Klemis (pit. nimi).
*Koli (Kolivaarat); mr. Kol, mt. Koli.
Konkola (t. Jämsässä); mys. Conco.
Koria (rautatieasema); mt. Kør.
Kotala, Kotalahti, Kotaniemi, Kotila y. m.; mys. Goda, Godo, Godila.
Koura, Kouri, Kourla; mr. Kofre.
Kuru (pit. nimi); mt. Skurw (vrt. Skuru Pohjassa).
Laamanen (s. nimi); mr. Laghman, Laman (vrt. Noreen Aschw. gr. § 311, anm. 2 ja s. laamanni < r. lagman).
Laikka (t. Lempäälässä), Laikko (k. Kokemäellä); mys. Laico, mr. Lek, mr., mt. Leke. Vrt. Leikko.
Laitakari, Laitasaari, Laitiala, Laitila y.m.; mys. Laitu, mr. *Ledhe.
Lalli; indoeuroppalaisissa nimissä hyvin tavallinen nimiaines („lallnamen”); vrt. kreik. λάλος, λαλίς, λαλάγη, Εν-λάλιος; lat. Lallia, Lalla, Lallo; mys. Lala (f), Lallinc, Lello (p. nimi) y. m. m. Ks. Zimmer: Bezzenberger, Beiträge XXV s. 23 s.
Lalu (s. nimi); mt. Lalw, ks. edellistä.
Lamppi, Lampo, Lamppola, Lamppu (t. nimiä), Lampinen (s. nimi); mt. Lambi, mys. Lampo.
Lanki, Lankila, Lanko (t. nimiä), Lankinen (s. nimi); mr. Lang, mt. Lang, Langi, mys. Lango.
Leivonmäki (p. nimi); mt. Lewi, isl. Leifi.
Linkola (t. Sulkavalla); mys. Linco, Lingo.
Lintula, Lintilä (Lintulahti, Lintusalo y.m.) ; mys. Linto, mt. *Lindi(?).
Loppi (p. nimi); mt. *Loppi, mys. Loppo.
Lumijoki (kappelin nimi), Lumia (t. Vihdissä); mt. *Lum, *Lumi.
Luppi (majakka Suomenlahdessa) ; mt. Lubbi.
Lusi, Lusila (t. nimiä); mt. *Lusi.
Makkola (t. nimi), Makkonen (s.nimi); mys. Macco, Makko, Maccho, mt, Maki, Magga.
[s. 106]Makala, Makula (t. nimiä); mt. *Mag, mys. Mago; vrt. myös isl. Mǫg-þraser (< *Magu-). Lyhennetyistä hyväilymuodoista ovat ehkä myöskin esim. seuraavat nimet lainatut: Aku, isl. Qgmund (< *Agu-); Ano (vrt. Anola), m.-skand. Anu-laibu (= Olof); *Hatu (vrt. Hatula), m.-skand. Haþu-wolafʀ, Haþu-laikaʀ; Hari, m.-skand. Hari-wolafʀ, Hari-þulfs; Salu, m.-skand. Salu-wīhaʀ (Sǫlvi) y. m. Manni (Mannila, Manninen); mt., mys. Manni; tästä voisi *Mannikka (Mannikkala) olla suomalainen johdannainen, mutta on huomattava, että on olemassa myöskin mys. Mannic, Manniko.
Masku’ (pit. nimi); mys. Masgo, Masco.
Massi (t. Iitissä); mys. Massa, Masso, Massio.
Mattarila; mys. Mathere, Mather.
Mauri; käytetään nykyään Maurits-nimen vastineena, mutta voisi olla = mys. Maur, Mauri (vrt. Mauri, t. Pirkkalassa).
Meriläinen; mys. Merila. Luultavampaa on kuitenkin, että tämä sukunimi johtuu paikannimestä Merilä (m. m. talo Utajärvellä), joka taas edellyttää nimeä *Meri; vrt. mys. Mer, Merio.
Mesinen (s. nimi); mt. *Mesi, mys. Mesi.
Mukkola (t. Kuolajärvellä); mt. *Mukki, Mucko.
Mulo (pysäkki lähellä Joensuuta); mt. Muli.
Munapirtti, Munakka; mys. Muno.
Muntila (t. Köyliössä); mys. Mundo, Muntih.
Mutala, Mutalahti, Mutikko; mt. *Muti.
Niilo (= Nils); saattaisi olla = mys. Nilo.
Nikkilä (tavallinen talonnimi); mys. Niko.
Niva (t. nimi), Nivala (p. nimi); mys. Nivo.
Oravi, Oravais, Oravala y. m.; mt. Ørwi (?) (< *Orvi *Orawīhaʀ)?
Pajari (s. nimi); vrt. Bajars (t. Pernajassa) ja sukunimi Baijari v. 1375 (Mustakirja; ks. myös Ad. Neovius, Kalevalan kotiperästä s. 5); ehkä = mys. Baior.
Pakkala, Pakkanen (t. ja s. nimiä); mys. Bagga, Bacca, Bacco, mt. Bakki, mr. Bagge.
Pakola (t. nimi); mys. Bago.
Papula (kaupunginosa Viipurissa); mys. Babo.
Parola (Parikkala); mt. Bari, mys. Paro t. Faro, mr. Bare.
Parkku (t. nimi); mt. Barki, mr. Barke.
Parta, Partakoski, Partala y.m.; mys. Bardo, mr. Bardh, Bardhe, mt. Barth.
Pasala (t. nimi), Pasanen (s. nimi); mys. Baso.
Patsola (t. nimi); mys. Baza, Pazzo.
Paukkula (t. Mikkelissä; vrt. Paukaneva, suo Seinäjoella); mys Bauco.
Pemma; mt. Bemi, Bemo.
Penna; mys. Benni, Penna.
Pero, Perojoki (t. nimiä); mys. Bero, mt. Beri
[s. 107]Pettilä (t. nimi), Pettu (saari) ; mys. Betta, Betto.
Piippo (t. nimi), Piippola (t. ja p. nimi); mys. Pippi, Pipa (pitkä i?)
Pikkala (t. nimi); mt. Bikki, mys. Bicco, Picca, Picco.
Pisanvuori; mr., mt. Bisi, mys. Biso.
Pukkila (t. ja kappelin nimi); mr. Bugge; mys. Bucco, Buggo.
Pulkkila (kappelin nimi); Pulkkinen (s. nimi); mys. Fulco, mr. Fulke.
Pulli (t. nimi), Pullinen (s. nimi); mr., mt. Bulle.
Puntala (t. nimi); mt. Bundi.
Puttila, Puttunen (s. nimiä); mr. Butte, mt. *Butti. Samaa nimijuurta voisi myöskin olla Putikko (t. nimi), ellei se pikemmin ole = mys. Putico.
Pyynikki (harju lähellä Tamperetta); mys. Byniki (pitkä y?).
Pälkjärvi; mt. Belghi.
Raisio (p. nimi); mys. Riso, ns. Rais, Reis, Reise; vrt. myöskin Resby, Resebo, Reslöf y. m. paikannimiä Ruotsissa (< *Rais-). Samaa alkuperää ehkä myöskin Raesa (k. Virossa); kirjoitetaan n. 1240 Rai(?); Snellman, Vir. paikannimiä s. 21.
Raitanen, Raitaniemi y. m.; mys. Raido.
Rami (t. nimi); mys. Rami, mt. *Rami.
Ranta, Rantala y. m. m.; näissä nimissä taitaa useinkin säilyä vanha nimi; vrt. mys. Rando, mt. Rand, Randi.
Rapala, Rapola (t. nimiä); mys. Rabo, mt. *Rapi.
Rasalahti, Rasi, Rasila, Rasinen y. m.; mt. Rasi, mys. Raza, Razo; vrt. myös Rassböle (t. Helsingin pitäjässä).
Rato, Rat(t)ula (t. nimiä); mys. Rado, mr. Radde (vrt. Raddeby: Ratikylä Laihialla), mt. Rathi, isl. Hraði.
Raunio; m.-skand. *Ragni (nm), *Ragna (nn). Vrt. Ragnabo, Ragnerud y. m. paikannimiä Ruotsissa. Ragni on viime aikoina taas tullut käytäntöön naisnimenä. Ks. myöskin Rygh Norske Gaardnavne I s. 38, II s. 415. Tämä nimi säilyy luullakseni myöskin Raunistula-nimessä (Maariassa), joka näyttää edellyttävän vanhempaa *Ragna-staþer (1395 Ragnastaby, 1414 Raghnastala, 1430 Ragnastela j. n. e.: Mustakirja). Siis Ragna-staþer > Ragnista (a > i äännelaillinen vokaalinmuutos; ks. Kock Sv. landsm. XV, 5 s. 11 s.) > Raunistula. Toinen samallainen esimerkki on Karslaks (Rymättylässä): *Karastaþer (mr. Kare) > *Karista (1405 Karistolax: Mustakirja). Vrt. sama nimi Kock’illa m. p.
Rauta lukuisissa nimissä (Rautala, Rautalampi, Rautavaara j. n. e.) on luultavasti useinkin vanha nimi, vrt. mt. Røth, isl. Rauðr, mys. Raud-.
Reini, Reino; mt. Regni, Regno.
Renko (kappelin nimi); mys. Renco.
Rikkala (t. nimi), Rikkavesi (j. nimi); mys. Rico, Ricco, mt. Riki, Riko.
Rintala (s. nimi); mt. Rind, isl. Rindr (n. nimi).
[s. 108]Roine (j. nimi); mys. Roine.
Rokkala (tavallinen t. nimi); mys. Crocus, Hroggo, Roggo.
Rukutunturi (v. nimi), Rukavesi (j. nimi); mys. Rugo, mt. *Rughi.
Sakkola; mys. Sacco.
Salo (tav. nimi); mys. Salo, mt., isl., norj. Sali.
Sankala (t. nimi); mys. Sancho.
Sannais (t. nimi); mys. Sanno (vrt. Sannäs, t. Porvoossa).
Santonen, Santonenkari (lähellä Oulua); mys. Sando.
Sappis (-ee) ; mt. *Sappi.
Saravesi (j. nimi); mys. Saro.
Sara, Sari (m. nimiä), Sario (s. nimi), Sariola (t. nimi Kalevalassa = Pohjola); mys. Sario, Saro, Sara.
Simo, Simola y. m.; mys. Simo.
Sippola (t. ja p. nimi) ; mys, mt. Sibbi.
Sivola (s. nimi); mys. Sivo.
Somero (p. nimi), Somerniemi (= Sommarnäs, kapp. nimi); mys. Sumar, mt. Somar, isl., norj. Somarr.
Suni, Sunila (tav. nimiä); mt. Suni, mr. Sune, mys. Sunila.
Suppanen (s. nimi); mys. Suppo.
Söömi (s. nimi); mt. Sømi, Søøm.
Taasia (= Tessjö), Taasila (t. nimi); mys. Tasia.
Takala, Takkala, Takkula (t. nimiä); mt. Taki l. Staki.
Tammela, Tamminen y. m.; näissä nimissä säilyy epäilemättä vanha pers. nimi (*Tammi), joka tietysti kyllä voi olla suomalaista alkuperää, mutta myöskin germanilaista; vrt. mys. Tammo, Tamma, mt. Tammo taikka ehkä *Stam- (vrt. Tammio : Stamö Vehkalahdessa).
Tanila (t. nimi); mt., mr. Dan, isl. norj. Danr, mys. Dano, Danila.
Tankajoki (joen nimi); mt. *Thangi, mys. Thanco.
Tannila (t. nimi), Tanninen (s. nimi); mt., isl., norj. Tanni, mys. Tanno.
Tauno; mt. Stawn.
Tavajärvi (j. nimi), Tavela (t. ja s. nimi); mys. Davo, Davila.
Tenojoki; mys. Denno, Teno. Ruots. Tana-muodosta ks. Finska lånord s. 58 (vrt. myös mys. Dano).
Tenkkilä (t. nimi); mys. Thenka.
Tennilä (t. nimi); mys. Denne, Denno, Tenno.
Tiililä, Tiilikka (t. nimiä); mys. Thilo, ns. Dhiel, Thiel, Thiele, mt. Tili.
Tikkala; mys. Thicho.
Tilli (s. nimi); mys. Dilli.
Timi (t. nimi), Timo, Timonen (s. nimi); mys. Timo, mt. Timmi.
Tiurinsaari, Tiurula (t. nimi); mys. Dioro, Diura.
Torri, Torro (k. nimi); mys. Torro.
Tunila (t. nimi); mys. Duno, Tuno, Duni.
Tunnila (t. nimi); mys. Tanno.
[s. 109]Turasalo, Turakkala (t. nimiä); mys. Turo.
Turenki (k. nimi); mys. Durinc, Thuring.
Turpa (ruutitehdas) ; mys. Durfo.
Tursa, Tursola (t. nimiä); mt. Thurs.
Turtola (kappelin nimi); mys. Turta.
Uda (vir.), Uti, Uto (m. nimiä); mys. Udo, Uda.
Ukkola, Ukkila (t. nimiä); mys. Ucho, mt. *Uggi.
Ummeljoki (t. nimi); mys. Ummili.
Unta, Unto, Unti, Unto, *Untu, *Unnukka (m. nimiä); mys. Unda, Undo.
Uoti; mt. Othi.
Uppa (t. nimi); mt., mys. Ubbi, Ubbo. Vrt. myös Ubbasalo (k. Virossa).
Uro (vrt. myös Urajärvi); mys. Uro.
Utajärvi (kappelin nimi); mys. Udo, Uda.
Utti; mys. Uddo, Utta, Utto.
Vaanis, Vaanila (t. nimiä); mys. Wano, Wana, Wanilo.
Vakkala (laiturin nimi); mys. Vaco, Wacco, mt. *Wakki.
Valkila, Valkola (t. nimiä), Valkonen (s. nimi); mys. Walcho, Walco. Vrt. myös Valkjärvi, Valkeala y. m.
Valli, Vallinkoski, Vallila, Vallo y. m.; mys. Wallo, Wallia.
Valtala, Valtila, Valtola (t. nimiä); mys. Waldo, Waldi.
Vampula (kappelin nimi); mys. Wamba. Sama nimi voisi ehkä säilyä Vammalassa (Vammelsuu; vrt. mys. Wamelfrid, norj. t. nimi Vammeli).
[s. ]Varonen (s. nimi); mt. Vari.
Vaskio (k. nimi); mys. Wasgo.
Vatala, Vatula (t. nimiä); mys. Wada, Wado.
Vattola, Vattula (t. nimiä); mys. Waddo, Watto.
Veikka, Veikkola (t. nimiä); mys. Weiko.
Veitakkala (t. nimi); mys. Weita.
Vesala, Vesanha, Vesanto, Vesijärvi y. m.; mt. Wesi.
Viitala, Viitasaari y. m.; mys. Wido, mt. Withi (pitkä i?).
Viljalahti, Viljaniemi, Viljakkala, Viljanen, Viliendi (vir.), y. m. mys. Wilia, Wiliand.
Villala, Villilä, Villikkala (t. nimiä); mys. Willo, Wille, mt. Willi.
Vintala (p. nimi Vimpeli); mt. Windi (?).
Visavuori, Visuvesi; mys. Wiso.
Vitikkala (t. nimi); mys. Wido, Witicha.
Vokkola (t. nimi), t. Vuokala (koski); mys. Woco.[1]
[s. 118]Tämä luettelo on jo jatkunut jokseenkin pitkäksi ja epäilemättä monet yhtäläisyydet vaan ovat satunnaisia. Mutta toiselta puolen voinee jokseenkin suurella varmuudella päättää, että pakanuudenaikainen nimistömme sisältää germanilaisiakin aineksia.
Toistaiseksi meidän täytyy tyytyä siihen ja odottaa, että tutkimus osottaa, missä määrin nimistömme on ollut liettualaisen ja slaavilaisen vaikutuksen alaisena. Sitä paitse periupohjaisempi paikannimitutkimus epäilemättä on tuova ilmi tärkeitä näkökohtia tähän kuuluvien kysymysten selvittämiseksi. Tuntuu näet jo a priori luultavalta, että paikkojen nimittäminen muinaisina aikoina Suomessa niinkuin Skandinaviassakin on ollut paljon säännöllisempi kuin nykyään ja että siinä noudatettiin määrättyjä periaatteita. On todistettu, että muutamat skandinavilaisissa nimissä usein tavattavat appellatiiviset substantiivit liittyvät vaan henkilöitten nimiin, kun toiset taas ainoastaan poikkeustapauksissa näin yhdistetään. Eri nimisarjat ovat määrättyinä aikoina olleet käytännössä, joten niitten perustuksella voidaan tehdä tärkeitä historiallisia johtopäätöksiä. Olisi sentähden hyvin suotavaa, että Suomenkin paikannimiä ruvettaisiin näin systemaattisesti s. o. statistisesti, topografisesti ja historiallisesti tutkimaan. Yksityisten nimien etymologiseeraaminen ja selittäminen ei voi viedä varmoihin lopputuloksiin. Mainittakoon tässä esimerkin vuoksi, että eräs tärkeä seikka onkin meillä jo tässä suhteessa tunnettuna. Forsman on nimittäin osottanut, että vanhimmissa la-päätteisissä nimissä säännöllisesti tavataan henkilönnimi. Mutta se onkin melkein ainoa, mitä tiedetään muinaissuomalaisten paikannimijärjestelmästä.
Jos vertaamme toisiinsa suomalaista ja germanilaista pakanuudenaikaista nimistöä, niin emme huomaa yhtäläisyyksiä ainoastaan nimivarastossa; myöskin nimien johto ja johtomuodot tarjoavat paljon vertauskohtia. Forsman (s. 152) on huomauttanut, että yhteissuomessa — jos kohta se etupäässä suosii yksivartaloisia nimiä — „löytyy melkoinen määrä nimiä, joiden muodostustapa miltei täsmälleen noudattaa indoeurooppalaisen nimijärjestelmän lakeja. Samat ilmiöt, jotka edellisessä vallitsevat, astuvat tässäkin selväpiirteisinä näkyviin: erityinen nimisanasto ja sen helmasta sukeutuneena kokonainen sarja täysnimiä, joiden liitososat voivat irtautua ja vapaasti kehittyä uusiksi nimiksi.” Vahinko on, että muitten suomensukuisten kansojen nimioloja niin vaillinaisesti tunnetaan; mutta jos tällainen nimijärjestelmä tavataan vaan yhteissuomessa — ja siinäkin heikommin edustettuna kuin yksivartaloiset nimet — niin tuntuu siltä kuin tässäkin suhteessa indoeurooppalainen vaikutus olisi oletettava.
Johtopäätteissäkin voi näyttää paljon yhtäläisyyksiä. Mutta näihin nähden on vielä vaikeampi sanoa, onko todellakin vieras vaikutus otaksuttava vai onko yhtäläisyys pelkkää sattuman leikkiä. Useimmissa tapauksissa jälkimäinen mahdollisuus epäilemättä on luultavampi, mutta sittenkin ansainnevat nämät vertauskohdat huomauttamista, [s. 119]nekin puolestaan todistaen — jos ei muuta — ihmisajatuksen kummallista yhtäpitäväisyyttä eri kansoissa ja samallaisten kielellisten ilmiöiden esiintymistä mitä erilaisimmissa kielissä.
Olijallisista johtopäätteistä tavallisimpia ovat -ia, -iä; -io, -iö. Mutta päätteet -ia, -io ovat myöskin — lukuunottamatta niitten laajaa merkitystä germanilaisissa kielissä — hyvin tavallisia mys. nimissä. Esim. Agio, Agia, Arbio, Chlodio, Merio, Ragio, Sario, Tasia, Wallia, Wilia y. m. m.[2] Tätä nykyä tavataan Suomessa hyvin suuri määrä paikannimiä, jotka päättyvät juuri näihin päätteisiin. Ne olisivat siis selitettävät siten, että edellinen osa t. pelkkä henkilönnimi on jäänyt jälelle vanhemmasta yhdistetystä sanasta tai johdannaisesta. Genetzin selitys (Koitar VI, s. 56 ss.), että päätteet -ja, -ia, -io olisivat jäännöksiä sanoista järvi, joki, ei mitenkään voi pitää paikkaansa. Mutta tuskin edellinenkään voi olla oikea. Meidän tulee näet ottaa huomioon, että useat la-päätteisistä paikannimistä, jotka ovat johtuneet e-vartaloista (nominatiivi i), ennen muinoin näyttävät olleen ia- (io-)vartaloista johdettuina. Forsman s. 181 mainitsee seuraavat toisintomuodot: Laihia: Laihela, Arpela: Arpiala, Kyllelä: Kylliälä, Ruskela: Ruskiala, Märttelä: Märttiälä, Talpela: Talpiala. Tätä luetteloa voi kyllä jatkaa, esim. Kaisela: Kaisiala, Laitila: Laitiala, Salvela: Salviala, Uskela: Uskiala, Vatsela: Vatsiala, Vääntelä: Vääntiälä, Ukkila: Ukkiala[3] j. n. e. Forsman olettaa näissä äännelaillista kehitystä („e:tä seuraava vokaali a, ä on kulunut pois”). Tätä kuitenkin suuresti epäilen. Mitenkä silloin olisi selitettävä se seikka, että vieläkin on olemassa la-päätteisiä nimiä, joitten vartalosana esiintyy ia-päätteisenä: Ampiala, Kaupiala y. m.? Kenties voisi asiata ajatella niin, että nuo ia-, io-päätteet eivät alkujaan olleet olijallisia johtopäätteitä, vaan vanha paikallissuffiksi. Tämän mukaan siis nimet semmoiset kuin Ahtia, Laihia, Toivia l. Toivio, Tornia l. Tornio y. m. eivät alkujaan olisi olleet henkilöitten nimiä, vaan paikkojen (*Ahden, *Laihen j. n. e. koti). Jos tämä selitys olisi oikea — johon en itsekään paljon luota, sillä muistutuksia sitä vastaan voi kyllä tehdä[4] — silloin täytyy olettaa, että tämä vanha paikallissuffiksi myöhemmin on joutunut käytännöstä pois. Ja siihen on toiselta puolen voinut vaikuttaa nuo yllämainitut ia-, io-päätteiset germanilaiset lainanimet, joten useita alkuperäisiä paikannimiä ruvettiin henkilöitten niminä pitämään, ja ehkä toiselta puolen uusien paikallissuffiksien produktiiviseksi tuleminen.[5] Täten saatiin ensin Laihia ja Laihela y. m., mutta sitten [s. 120]myöhemmin, kun vanhojen *Ampia, *Laitia y. m. nimien alkuperäinen merkitys ei enään ollut selvä kielitajunnalle, myöskin Ampiala, Laitiala y. m. Samaten sukunimissä. Ennen Palviainen, Päiviöinen, Pärssiäinen y. m. = *Palvian-, *Päiviön-, *Pärssiän-talon omistaja t. m. s., mutta myöhemmin Palvinen, Päivinen, Pärssinen j. n. e.
Sangen tavallinen johtopääte suomalaisissa nimissä on -kka, -kkä (ynnä toisinnot -kki, -kko, -kkö). Esim. *Mannikka, Viljakka, *Janakka; Annikki (vrt. mt. Annike), Kyllikki; Asikko, Putikko, Mielikko y. m. Samoin muin.-yläsaksassa suffiksi c oli hyvin produktiivinen, esim. Abico, Egica, Alico, Custica, Mannico, Tabuke, Putico, Ubik y. m. m. Förstemann (s. 299 s.), joka luettelee 193 tällaista mies- ja naisnimeä (lukuunottamatta 42 kin-päätteistä nimeä), sanoo niitä tavattavan kirjallisista lähteistä aina 4:ltä vuosisadalta, mutta että ne vasta 10:llä ja 11:llä vuosisadalla tulevat ylen tavallisiksi. Tämä seikka on muistettava, kun tahtoo tehdä johtopäätöksiä mahdollisesta vieraasta vaikutuksesta.
Olijallisena johtopäätteenä mainitsee Forsman myöskin nka-, nki-, nko-päätteet. Hän tosin ei tunne muuta kuin kaksi varsinaista ihmisnimeä, Hyvinki ja Harinka, ja näistä jälkimäinen on skandinavilainen laina (ks. Virittäjä 1899 s. 4). Paikannimissä nämät päätteet sitävastoin ovat hyvin tavallisia, ja luultavasti useat näistä nimistä ovat vanhoja henkilönnimiä. Mutta germanilaisissakin kielissä päätteet -ing, -ung ovat mitä tavallisimpia johtopäätteitä sekä henkilönettä paikannimissä. Ks. Förstemann I s. 781 s., II s. 905 s. ja Lundgren, Fornsvenska personnamn på -ing och -ung s. 16. Tässä tapauksessa voisi ehkä pitää germanilaista vaikutusta mahdollisena.
na-päätettä käytetään jonkun verran muodostamaan suomalaisia nimiä (esim. Kuippana). Samaten oli m.-yläsaksassa n (na, no, ni) hyvin tavallinen suffiksi persoonannimissä. Förstemann s. 942 s. luettelee niitä sadottain. Samaten löydämme mys. lähteistä 38 nimeä, jotka ovat m-suffiksilla (ma, mia, mus, mo) muodostettuja. Näihin ovat suom. ma-, mo-, mus- ja mi- päätteet verrattavat (esim. Kihama, Untamo, Vellamo, Tuhkimus y. m.).
Nämä yhtäläisyydet tuntuvat aivan satunnaisilta, mutta toinen lienee asianlaita, kun otamme tarkastettavaksemme nta, nti, nto-päätteet. Nimet semmoiset kuin Aranti, Rikanti, Viliendi (vir. = mys. Wiliand) y. m. tuntuvat hyvin germanilaisilta ja Förstemannin mukaan (s. 84) olikin and jokseenkin tavallinen johtopääte mys. nimissä.
Muista johtopäätteistä mainittakoon vielä ra-, ro-, ri- ja la-, lo-, li-päätteet. Näilläkin on vastineensa muin.-yläsaksassa. Sekä r että varsinkin l oli näet tässä kielessä hyvin laajasti käytetty nimijohtoaines (Förstemann ss. 816 s., 989 s.). Samaten vastaa suom. sti-päätettä (*Arasti, *Hummasti, Ilmasti y. m.) mys. st-suffiksi. (Förstemann s. 1119: Egusta, Airastus, Arnust, Hengist y. m.).
[s. 121]Olen tahtonut julkaista nämät huomioni suomalaisen persoonallisen nimistön alalta — niin vaillinaisessa muodossa kuin ne nyt esiintyvätkin — koska olen arvellut, että ne tällä toistaiseksi niin perin vähän tutkitulla alalla ehkä voisivat antaa aihetta laajempiin tutkimuksiin.
Että tämä tieteenhaara vielä tulee antamaan sangen tärkeitä historiallisia ja sivistyshistoriallisia lisätietoja maamme ja kansamme muinaisuudesta, voimme pitää varmana. Olisi sentähden toivottavaa, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, samoinkuin Ruotsalainenkin, rupeaisi joka kesä lähettämään stipendiaatin tai stipendiaatteja eri osiin maatamme paikannimiä keräilemään ja tutkimaan. Samalla olisi kieliraja tarkoin määrättävä kaksikielisissä seuduissamme.
Täten avautuisi melkein uusi, paljon uupumatonta työtä ja paljon innokkaita työntekijöitä vaativa työala. Mutta turhaan tehtyä ei se työ milloinkaan tule olemaan, ja kerran se kuitenkin on suoritettava.
Ralf Saxén.
- ↑ Germanilaiset nimimuodot ovat otetut Förstemannin, Nielsenin ja Lundgrenin tunnetuista nimikirjoista.
- ↑ Ks. Förstemann s. 707.
- ↑ Toisintomuodot otetut Mustastakirjasta.
- ↑ Tahdon tässä mainita, että maist. E. A. Ekman, suullisen tiedonannon mukaan, näkyy ajatelleen asiata jokseenkin samalla tavoin.
- ↑ Voisi ajatella la-päätettä, mutta huomattava kuitenkin on, että tämän päätteen käyttäminen paikallissuffiksina näkyy olevan yhteissuomalainen ilmiö; tällaisia paikannimiä tavataan ainakin Virossa ja Venäjän Karjalassa.
Lähde:
- Ralf Saxén: Huomioita suomalaisen persoonallisen nimistön alalta. II. Virittäjä, 1900, nro 7, s. 101–109. Kansalliskirjasto.
- Ralf Saxén: Huomioita suomalaisen persoonallisen nimistön alalta. II. Virittäjä, 1900, nro 8, s. 117–121. Kansalliskirjasto.