Huomen laulu

Huomen laulu. Lausuttu Gorkij juhlissa Palokunnantalolla 4. 2. 06. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Terve kansani kalpea,

varsi vainon valjuttama;

surujen sortama sankari.

Syksy on silmissä sinulla.

Paukkavat pahan puhurit,

tulet turman tuikahtavat,

kuuluvi kuoleman kohina.

Iskee tulta tumma taivo,

hanget hurmetta hohtavi,

välkkyvi vihan viikate.

Kansa kahleissa kärsivi,

otaassa on orjan merkki,

sydän sammunut suruihin.

Tumma on silmien tuike,

karissut kutrien kulta,

kalpea potkien kukka.

Nääntyyi nälasiä kansa,

mies, nainen, lapsi raukeavi,

synkkä on surujen syli.

Yö on elämän ahoilla,

yö on rinnassa tuhanten;

tuskin päivöä tulevi –?

Tulee, kuin kevätkin kerran,

nostaen oikeaa orasta!

Idässä kohosi kansi,

vannoi vapaus valansa:

ennen kuolla kunnialla,

kuin painua orjan polulla;

ennen syöstä suuhun surman,

kuin madella madon tavalla!

Syttyivät sydämmen loimut,

kuohahtavi rinnan koski,

kaunis on katsehen tuli.

Sankarit saarina kohosi,

aamuhun nousevan päivän,

helmasta hallojen hämärän.

Kuoleman ylitse katsoi – –.

Sortuu synkkä syksyvalta,

vaipuu valtius verinen,

istuimet kaatuvi lokaiset!

katkevi kahlehet kansan,

sortuvi surujen sumu,

heräävi vapaaksi orja!

Yleni ihminen idässä.

Vapaus valtahan saapi,

osansa oikeus ottaa.

Tuikkuvat tuliset tähdet.

Me vaan uinumme orjina,

nääntyvi nälkäinen kansa –.

Ylös nousemme yhtenä,

kotkan lailla korkenemme,

syttyen tekojen tulihin,

kun vaan silmät auki saamme,

tunnemme vapahan valon,

silloin yöstä ylenemme.

Silloin on sarastus aamun,

silloin huomenen humaus!

Kaunihimpi,

kuin kalvan kalskea voitto,

suurempi,

kuin sankarin otainen soitto,

on,

kun heräämisen kautta

saa kansalle kevähän koitto.

Kaikki sortuvi elo sa,

oikeus vaan yksin kestää!

Siihen kun luottavi kansa,

niin kerran se tuntevi huomentansa.

Mikko U[otinen].

Lähde: Työmies 5.2.1906.