Huokaavat kentät

Huokaavat kentät Kirjoittanut Kaarlo Kramsu

Isäinmaani muistorikkaat, murherikkaat tantereet,

Joita isät ennen ovat hurmeellansa kastelleet,

Eikö idä hurmekylvö, verilaiho nousekaan?

Turhaanko he henkens heitti parhaat miehet Suomenmaan?

Oi, te Suomen sadat kentät, sadat tappotantereet,

Joita verivirrat ennen lämpöiset on huuhtoneet,

Voisko lämmittää ne vielä verta polven nykyisen?

Voisko sulattaa ne jäätä tyhjäin, kylmäin sydänten?

Näin mä usein kysellynnä teilt’ oon yli kaiken maan,

Mutta vastaukseks aina huokauksen vaan mä saan.

Huokaus se povistanne syvä, synkkä kohoaa;

Mutta usvat teidät peittää, ne sen äänen haihduttaa.

Isäinmaani muistorikkaat, murherikkaat tantereet,

Huokailkaatte siksi, kunnes usvat kaikk’ on selvinneet;

Huokailkaatte siksi, kunnes Suomen sydän sykähtää,

Kunnes veri kuohahtaapi, sulaa vuosisatain jää!

Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.