Huittisten hirvenpääase

Huittisten hirvenpääase Kirjoittanut Julius Ailio

Huittisten hirvenpääase.

Huittisten Palojoen kulmalla on v. 1904 löydetty varsireiällinen, hirvenpäätä muistuttava, vuolukivinen koruase, joka taidetekoisuutensa takia on herättänyt aivan erikoista huomiota. Se on nimittäin sellaisella muotoaistilla ja siksi suurella luonnonmukaisuudella veistetty, ettei sille oman aikansa, s.o. neoliittisen eli myöhemmän kivikauden tuotteista koko Euroopassa juuri monikaan muu taidetekele vertoja vedä. Saadakseni valaistusta tämän esineen edustamaan kultuurikantaan, tein kesällä 1907 sen löytöpaikalla pari päivää kestäneistä kaivauksia, joiden tuloksista tässä selkoa tehtäköön.

Palojoen kulma on sen nimisen, Loimijoen lisäjoen, varrella oleva iso Torppakylä, joka sijaitsee 6-7 km. matkalla joen suusta, kummallakin puolin jokea. Oikealla puolen olevat torpat ovat Huittisten, vasemmalla Vampulan Palojokea, edelliset eri kyläin, etupäässä Siivikkalan kylän maalla. Esine on löydetty Kulmala nimisen palstatilaan nykyään kuuluvan Malmin torpan maalta, Loukonmaan perunamaasta, joka sijaitsee alhaisten moreenimäkien välissä, Palojoen tasangon reunalla, arvilta kilometrin matkan päässä joesta. Pelto kohoaa muutamia metrejä jokitasangosta, ja sen lävitse juoksee pienoinen metsäpuro, nimeltään Tuomistonoja, joka löytöpaikan kohdalta alkaen on johdettu tavallisen laajuiseen pellonojaan. Aikojen kuluessa ja etenkin kesäisten sulavesien avulla on Tuomistonoja uurtanut koillis-lounaissuuntaisen laakean laakso-uoman, jonka kaakkoisella vierteellä esineen löytöpaikka sijaitsee.

Loukonmaan perunamaa on ilmoituksen mukaan 20-30 vuotta sitten ollut niittynä, joka tällöin kasvoi "lepikkoa ja muuta semmosta ja oli sileä töyränne"; alempana esiytyi isoja puu kantoja. Tasangolla on vielä n. 50 v. sitte ollut niin sakea metsä, ettei joelle nähnyt, nimittäin koivuja ja sekametsää sekä ylempänä petäjiäkin. Arvelut metsän esiintymissuhteista aiemmilta ajoilla voivat perustelujen puutteessa jäädä sikseen.

Koekaivelujen kautta oli löytöpaikalla verrattain laajalti havaittavissa kivikautisille asuinpaikoille kuvaavaa kultuurimaata, joka väriltään yleensä oli likaisenruskeata ja sisälsi siellä täällä hiilen ja tuhan jätteitä ynnä punaista palomaata sekä palaneita luuhitusia. Koko asuttu alue on pinta-alaltaan arviolta 1,200-1,300 m², mistä määrästä noin puoli on nykyään peltona. Aivan läheltä Tuomistonajjan puolista alueen reunaa oli kynnettäessä tullut ilmi puheenaoleva hirvenpää (aura oli tällöin raapassut pitkältä se vasenta poskeaa). Muista aikaisemmista löydöistä kerrottiin, että hirvenpään läheltä ojan laitteesta oli tullut esille "vaaja sinistä kiveä" – – –, ja että peltoa kuokittaessa oli tavattu yhtä ja toista, mistä ei kuitenkaan enää voitu tarkeampaa selkoa tehdä – – –. Muuan näistä oli ollut noin tiilenkokoinen punainen kivi, jonka leveällä sivulla oli ollut kapea uurre, niinkuin olisi siihen muka jotakin hiottu, siis nähtävästi hietakivinen hiomalevy.

Varsinaisen tutkimuksen alaiseksi otettiin ensinnä hirvenpään löytötienoo n. 27 m²:n laajuudelta. Peltomultaa oli täällä kohdalla 13–15 sm ja sen alla suklaan ruskeata kultuurimaata (hietaa) 26–32 sm:n, erään soratöykyrän kohdalla vain 8 sm:n vahvuudelta, ja tämä rajoittui epätasaista pohjamaata vastaan, mikä ylempänä oli savea, alempana soraa. Eräällä kohdalla oli noin neliömetrin laajuinen, pellon pinnasta 58 sm. syvyyteen ulottuva kuopanne, sisältäen hiiltä pohjalle asti, ja osottaen siten olevansa liesikuoppa. – Löytöinä korjattiin 22 iskettyä kvarsinpalasta ja 17 palanutta luunsirua.

Toisena kaivauskohteena oli lähes 40 m²:n ala asunut tienoon keskivaiheilla. peltomulta ulottui 12–17 sm:n ja kultuurikerros 59–82 sm:n syvyyteen. Viimemainittu kerros oli hietaa, jonkaalla syvemmällä oli savipohja. Paikalla esityi kaksi liesiladeelmaa. Toinen ilmautui n. 14 sm. syvyydessä ja muodostui n. 1.30x1,85 m:n laajuisella alalla hajallaan olevista pienistä kivilevyistä. Liesikivien alla oli maa heikosti kuopanteella, jonka pohja oli 70 sm pellonpinnasta lukien, ja kivien kohdalla ynnä ympärillä oli hiilimaata. Toinen liesilatomus, joka oli edellisestä n. 3,5 m. päässä suunnilleen itään, ilmautui 33 sm syvyydessä ja käsitti n. 1,50x2,40 , laajuiselle alalle kehämäisesti rinnakkain ladotuista pienistä kivistä, joiden keskusta siten oli kivetön. Lieden kohta oli heikosti kuopanteella (76 sm pellon pinnasta) ja sisälsi runsaasti hiilimaata ynnä hienoja luunmuruja; hiilikköä oli ympärilläkin, ja itäpuolella oli punasta maata 62 sm syvyyteen. – – – Toisen lieden läheltä löydettiin ohuen kivikirveen teräpalanen ja läntisen vaiheilta runsaasti johtuvia löytöjä. Viimemainituista tavattiin liedes eteläreunalta iso 'tahkokivi, greissigraniittia, viitenä palasena, edestakaisen hionnan kautta notkolle kulunut; tämän ympärillä oli särkyneitä, hietakiveä olevia hiomalevyjen kappaleita 10, kiviesineen teelmän kappale, oliviinidiabaasia, ja 2 kvartsin palasta; hiukan lopitompana esitytyi monikulmainen käsihioin, hietakiveä, ja pieni tasataltta, liusketta. Sieltä täältä kaivausalueelta korjattiin 12 kvartsin palasta, 1 liuskelastu ja 12 palanutta luunsirua.

Kerrotut liesikiviköt ovat kuuluneet nähtävästi kodan tapaisiin asuntoihin. Niiden kuulumista eri kotiin osottaa muuten liesikivikköjen välillä 25–34 sm syvyydessä ilmaunut, alkuperäisessä tilassaan säilynyt savitöykyrä, joka oli osittain kerrallista, isollaisen maakiven verhoksi laskeutunutta jäätikkösavea.

Vaatimattomia ovat nämä kota-asunnot olleet ja vähäpätöisiä niiden tienoolta ilmitulleet kiviaseet ynnä näiden valmistusjätteet. Sen huomattavampi ilmiö on sellainen taide-esineen löytö kuin puheenaoleva hirvenpääase – luultavasti heimopäällikön arvonmerkki taisteluissa, uskonnollisissa juhlamenoissa y.m. Juuri hirvenpääaiheen valinta asemuodoksi ja aiheen naturalistinen esitys aiheuttavat antamaan metsänkäynnille – ja sen rinnalla tietysti myös kalastukselle – erikoisen merkityksen tämän aikaisten palojokilaisten taloudellisessa elämässä. Mutta ainakaan kalastuksen harjoittamiselle ei ole edulliseksi katsottava paikan sijaitsemista kilometrin matkan päässä Palojoesta eikä metsästys yksinään juuri ole vainut ellä riittävä elinkeino Jos paikalla on kesäasuntona pidetty, mistä muuten etenkin vastaiset luulöydöt (esim. muuttolintujen luujäännökset) voivat viittauksia antaa, on mahdolliseksi katsottava, että maanviljelystä on jo tuonoin harjoitettu, tietysti aivan alkeellisessa muodossa.

Kuvatut asutusjäännökset johtuvat kivikauden lopulta eli kolmannen vuosituhannen loppupuoliskolta e.Kr., päättäen hirvenpääaseesta, jonka ikä on tälle ajalle asetettava. Tällöin tulevat nimittäin keski- ja itä-Euroopassa käytäntöön aluksi pelkkää vaskea., sitte heikosti tinansekaista pronssia olevat aseet, ja juuri tämän alkavan metallikauden aikuiseksi, itä-Europalaisten (ja siperialaisten), eläintenpäillä koristettujen aseiden sukuiseksi suomalaiseksi tuotteeksi on Huittisten hirvenpäätä katsottava.

Lähde. Suomen Museo 1909, 1-6, 30-31.