Huhtikuu (runo)

Huhtikuu Kirjoittanut Saima Harmaja

On väsynyt ja harmaa maa.

Ja märkää lunta putoaa.

Ja yli meren aution

soi tuulen laulu lohduton.

On huhtikuu. On vaikein aika maan.

Nyt kevät itkee luomistuskassaan.

Oi tiedänhän, se voittain taistelun

taas nostaa valtikkansa lumotun.

Ja kyyneleissään hymyy huhtikuu,

– käy päivä esiin, multa kirkastuu,

ja yli mullan kuultaa vihreys,

soi ihmeellisen tuulen hengitys.

Oi tiedänhän, ei kevät hyljätä

voi ketään, joll’ on kevään ikävä.

Ja kuitenkin: se säikkyvä,

se uusi, hento elämä,

se, joka puissa, mullassa

nyt sykkii kohti valoa,

ja jolle viima ulapan

on niinkuin viesti kuoleman,

se vieno, joka palelee

ja värisee ja vapisee,

– oi jaksaako se yhä odottaa,

siks’ kunnes auringossa herää maa?

Oi tietääkö se kaikkein viluisin

sen vapahtavan, minkä minäkin?

Oi tietääkö se arka, vaalea:

ei kevään rakkaus voi sammua.

Ei yhtään ikävöivää päällä maan

voi kevät jättää, oi ei milloinkaan!

Ei ketään, joka kaipaa kylliksi,

sen tiedän – enkö sitä tietäisi!

Lähde: Harmaja, Saima 1932: Huhtikuu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.