XII [Hornan peikot]

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Taas nous ne onkaloistaan, hornan peikot,
kidoistaan myrkkyryöpyn mustan syöksi,
levitti lentimensä kalman leikot
ja päivän synkistivät syksy-yöksi,
vihollisiksi kiihti kilpaveikot,
inehmoin heimot, taikoi tuhotyöksi
työt tou’on, tappoaseeks auran vantaan,
maan vauraan palautti alkukantaan.
Maa nääntyi vääryyden ja valheen vaivaan
Totuuden ääntä enää kuunneltukaan
ei nyt. Huus väkivalta: ‘Tieltä raivaan
jokaisen, joka ei mun pääni mukaan
tee päällä maan; siis älköön alla taivaan
mua vahvaa vastaan niskuroiko kukaan;
on oikeus hän kenellä on valta;
totuus on: väkevä vie heikommalta!’
Lukuisaa saalista näin kalman ansa
ei saanut ennen, kulkeneet ei tuoneen
tuhannet luvuttomat kukassansa
ihanimmassa niinkuin nyt, ei juoneen
näin verta nähty maan, näin kansaa kansa
häväissyt koskaan ei. Kuin hulluinhuoneen
nous raivonkarjunta, maan ääriin kiiri,
sai kouristukseen hulluuden maan piiri.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.