Hiiri.

Kirjoittanut Max Oker-Blom


Kun illan varjot lankeaa
ja hämy hiipii tupaan,
niin joku hiljaa hipsuttaa
ja liikkuu ilman lupaa.
Se on niin pieni harmaja
ja pehmyt villasukka.
Se öinen hipsustelija
on pieni hiirirukka.
Se etsii leivänmuruja,
kun nälkä näykkii suolta.
Ja siit’ on sillä surua
ja sydän täynnä huolta.
»Kentiesi pienen kannikan
luo reiän, alle kaapin
sä kätkit mulle, makean
sen siitä köyhä saapi!»
Ja nokka pieni kohoksen:
»Ah, tätä herkkupöytää!»
Kun kaapin alta sirusen
se iloksensa löytää.
Se kepeissä kengissään
nyt leivän luokse hyppää.
Sen sieppaa sievään käpälään
ja suuhun heti nyppää.
Se jauhaa pikku hampahin,
se jyrsii, järsii salaa,
ja vielä huomiseksikin
se säästää pari palaa.
Nyt kipin kapin kiipeää
se kaapin laitaa jyrkkää,
On toimessa nyt häntä, pää,
ja takajalka tyrkkää.
Ja kaapin korkeudesta
on laaja näköala.
Kas, siellähän on vuoteessa
se hellä avustaja.
Sua kiitollisna katsahtaa
ja suorii viiksiänsä.
Vaan konsa päivä sarastaa,
se rientää reikähänsä.

1914.


Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.