Hiipinä

Kirjoittanut Mikael Rutanen


Oi, mitkä aarteet kätket, Hiipinä,
sun tunturies synkkiin uumeniin!
Ei riistäjien kädet yltyneet
sun poves rikkauksiin salaisiin.
Ne säilyi siellä. Vauhko poro vain
sun lumestasi etsii jäkälää,
tai lappalainen reessä ajokkaan
tähyili pohjanpalon välkyntää.
Sun tunturisi lumipeitteiset
ei voineet ahnaan mieltä kiinnittää.
Näin karu kuores kätki salat, oi,
ne, joista mainitaan nyt Hiipinää!
Työn jättiläinen painuu povees nyt,
tuo päivän valoon suuren aartehen.
Se, jonka kätkit tunturikammioos,
iloksi kohoo maalle työväen!
Ei enää tunturisi lumineen
kuin ennen, hyljättynä seista voi.
Työn käsi luoksesi jo, Hiipinä,
nyt uuden ajan virtaukset toi!
Jo kohoo kaupungit ja tehtaat savuaan
sun talviraikkaasehen sinees tupruttaa.
Nyt työtä, toimintaa ja touhua,
vaik äsken olit kuollut erämaa.
Sait koulut sä ja oppilaitokset
ja uuden, kehittyvän kulttuurin.
Sai äkin maineen paikka, missä nyt
työn suoni sykähtelee eloisin.
Oi, Hiipinä, sun rikkauttas et
sä suonut riistäjille, riistolle!
Sä kätkit salat karuun kuorehes,
työn tasavallan iloks annoit ne.

1931


Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.