Hiihtäjätär
Hiihtäjätär. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
- Iloisna viidan halki
- Tuoss’ impi kiitelee
- Ja lylypuinen kalhu
- Hangella liitelee.
- Kuin oravainen puussa,
- Niin hapset häilähtää,
- Nuo kullan kiharaiset,
- Ja keinuu kaunis pää.
- Sujuilee suksi norja
- Ja kaapsahdellen – hei!
- Noin reippaasti tuo jalka
- Vaan tepsuttelee; – ei
- Väsymys mieltä paina,
- Ei pelko rintoa:
- Luo liike verevyyttä,
- Tuo tuuli intoa.
- Ai! Säihkyileehän silmä,
- Ja huuli hymyilee,
- Kun norjasti noin neiti
- Uljasna hiihtelee. –
- Vaan kylm’ on talven tuuli,
- Ja viima vinkuilee:
- Ja posken kulta ruusut
- Tuulessa vaalenee.
- Mäkiä neiti laski
- Ja hiihti noroja,
- Kunnekka joki-jäälle
- Vie rinne kalteva:
- Vinhasti suksi luistaa
- Ja – voi! jää keinahtaa –
- Nyt aallon pyörtehessä
- Jo immyt huudahtaa.
- Jo taasen hiihtää impi,
- Ja lumi tuoksahtaa,
- Kun poiss’ on uljas ryhti,
- Ja jalka horjahtaa,
- Ja liepehet, jotk’ äsken
- Tuulessa leikkien
- Löyhyivät, vuotaa vettä,
- Vavahtaa kätönen.
- Ja silmän sulo säihky
- Jo sammuu kyyneliin,
- Ja kyyneleistä kylmä
- Luo lumen vaaleviin
- Poskihin helmilöitä –
- Oi, julma kylmyys – voi!
- Ken sulle julman vallan
- Ja ankaruuden soi?
- Ah! Toivotonna neiti
- Hitaasti hiihtelee,
- Ja rukoileva katse
- Ympäri liitelee,
- Kuin rauhatonna lintu
- Armoa anelee
- Ja turvaa metsän puilta,
- Kun taivas kylmenee.
- Jo hämäräks’ käy ilta,
- Ja metsä peittyy – oi!
- Lumehen – kankahilta
- Jo suden ääni soi.
- Vaan kiihtyy kylmä viima,
- Ja henki hyytävä
- Sivelee kasvopäitä
- Ja viiltää sydäntä.
- Ja loistettaan luo kuuhut,
- Ja pilvitarhastaan
- Käy säihkyväiset tähdet,
- Levolle lapset maan;
- Mut’ impi yhä hiihtää:
- Ah! Tylsä – suloton
- On sammuvainen katse,
- Ja jalka voimaton.
- »Oi koti! Enkö nähdä
- Sinua enää voi?»
- Niin huokaa hän – vaan toivo
- Se kerran vielä soi
- Voimia ponnistella
- Ja – koti pilkoittaa:
- Viel’ yritys – ja impi
- Jo kodin nähdä saa!
- »Oi! kiitos, Isä taivaan
- Siis viime kerran saan
- Nyt nähdä kodin armaan
- Ja vanhemmatkin – vaan
- Nyt auta, Herra armas,
- Jo voimat uupuvat
- Hyvästi, isä, äiti
- Ja siskot armahat!»
- On kylmä talvi aamu,
- Ja härmäkukkasiin
- Säteilee kulta rusko,
- Ja lumen kiiltäviin
- Kiteisiin säde päivän
- Luo ensi suutelon:
- Niin havahuttaa luonnon,
- – Herättää inehmon.
- Vaan nurmen nietoksella
- Nyt neiti uinahtaa
- Ja lumivillasilla
- Hienosen sijan saa:
- Levossa lepää päähyt,
- Ja silmä ummistuu,
- Poskilla jäiset ruusut,
- Ja suljettuna suu.
- Ei, kotihin hän päässyt
- Ei tähän matalaan –
- Vaan Yli-Isän luokse
- Hän pääsi kotiaan:
- Ei siellä kylmän vaivat,
- Ei tuskat ruumistaan
- Nyt sullo – Karitsalle
- Hän laulaa kiitostaan.
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.