Herra ihminen
Herra ihminen. Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen |
- Oli orava. Puihin se kiipeili.
- Niissä keltalehtiä liikutti.
- Alas ne puotti.
- Suruja tuotti.
- Oksat paljahat anasti kiikuiksi.
- Piti viikkoja niitä kuin ominaan.
- Teki varvuilla puhtailla temppujaan.
- Iloisna hyppi,
- narskutti, nyppi.
- Sitä lehdet ne katseli kateissaan.
- Tuli ihminen. Lehdet nyt juoruili:
- »Kashan orava oksamme valtasi.
- Meiltä ne riisti! –
- Itse se viisti
- oksakeinuumme. Kiikkuu nyt hauskasti».
- »Sinä ihminen, kosta sen ilkityö!
- Tuliluikulla reikä sen nahkaan lyö.
- Elämä murra!
- Anna sen surra.
- Ilon sijahan luo sille itkun yö».
- »Ähä, konna ja tunnoton veitikka!
- Sinä paikat ne anastit toisilta.
- Parahat, muistas! –
- Alemma suistas,
- sillä herrana minä olen luonnossa». –
- Herra ihminen ylväästi uhkas niin
- sekä katseli puitten oksasiin.
- Lehtein kun suoja
- – piilojen luoja –
- oli poissa, sai orava näkyviin.
- Nyt se ihmisen nähdessä värisi,
- kovin pelkäsi, pyrki ja pakeni.
- Piiloa pyyti.
- Sanat jo syyti:
- »Hyvät lehdet, tulkaatte suojaksi!»
- Mutta lehdet ne alaalla viipyi vain,
- kuni vahingonilosta naurahtain.
- »Orava nätti»,
- niinhän ne sätti,
- »sinun korkeuttas autamme kumartain».
- Ja ne ryöpäkkätuulessa heiluivat
- kuni kuoleman noitujat kauheat.
- Sähis ja suhis.
- Kostoa kuhis.
- Luokse ihmisen tuuli toi kiihkoisat.
- Tämä ointeli pyssyä, tähtäillen.
- »Sinut kerralla sielt’ alas kolkkasen.
- Maahanpa sulla
- pakko on tulla!» –
- Lensi pyssystä laukaus hirmuinen.
- »Ähä, sait sinä!» – sähinä on lehdistön.
- »Sepä sopiva on palkaksi ilkiön». –
- Maassa on uhri.
- Kuolo sen tuhri
- veripirskoin ja -höyryin metsikön.
- Mutta ihminen tyynesti asteli vaan.
- Nosti oravan veriseltä paikaltaan.
- Veitsi nyt kiilti.
- Nahkaa se viilti.
- Nylki uhrin hän heti siinä polvillaan.
- Veren ruiski hän juomaksi lehdille.
- Verihöyryjä lappeille laskihe.
- Tahtojat murhan
- palkkion turhan
- siten vaivaksi, inhoksi saivat ne.
- Siitä tuhrui nurmi ja multakin maan.
- Oli kasvitkin kaikki nyt inhoissaan.
- Ilkeä haisu!
- Lehdistö raisu
- jo nyt kammoen kurkkaili murhaajaan.
- »Ota pois, sinä ihminen katala,
- verilätäkkö, usvakin haiseva,
- kaikki se kurja,
- minkä sun hurja,
- paha tekosi synnytti saastaista».
- Niin jo lehdetkin halulla pyysivät,
- nurmet nyökkivat rukoukset pyhimmät,
- ilmatkin vinkui,
- raivosti sinkui
- puhis vahvasti kankahan petäjät.
- Mutta ihminen eväten hymyili,
- murhapaikalta poistuen lausahti:
- »Tekeepä pahaa –
- tuottaa se rahaa...»
- Nahan kantoi hän saksalle kaupaksi.
Lähde: Valpas-Hänninen, Edvard 1904: Arkkiveisuja y. m. vetänyt viisi itse Ee Vuu Vessu. Helsinki.