Herra Gabr. Platanin matkustamisesta Sibirian kautta Sitkaan, vuonna 1845: II

I

Herra Gabr. Platanin matkustamisesta Sibirian kautta Sitkaan, vuonna 1845 II Kirjoittanut anonyymi, Gabriel Plathán

Luullessamme monen mielelläänki toivovan soahaksensa joita kuita tietoja tästä loajasta ja laveasta Sibirian moasta — johon jo moni Suomen poika on viety polviksi päivikseen, ja paljasta vallaltomuuestaan laskettu ikeän kuin elävänä moan poveen^[1], niin että hänestä, asuskelevainen toisella puolella tätä moailmata, ei ouk sen ko’ommin kuuluna eikä näkynä — niin painutimme viimein tämän Plathánin tännek kirjoitettua kirjaansak, matkustamisestaan tätä Sibirian moata, joka jo yksinäänki on monta suurempi kuin koko Eurooppaa, tahi tätä meijän moailman osaa. Nyt sovitamme tähän vielä toisenki hänen kirjansak, kirjoitettu vuotta myöhempänä, aivan Sitkasta, meren jo toiselta puolelta, aivan Pohjos Amerikan mannermoasta, josta opimme vähän tuntemaan senki moan, ja niihenkin kansojen, tapoja ja laitoksia, ja — meijän sinnek joutuneita moamiehiämme^[2].

II.

Uuesta Arkangelskista Sitkan soaresta 1:nä päivänä Toukokuuta 1846.

Rakkaat Sukulaiseni!

Ensimmäiset sanomat uuvesta asunto-paikastani saan minä tässä teille jätteä itsestäni, että kumminkin tiijätten minun vielä elävän. Jumalalle kiitos, että kaikki, tähän hetkeen, on hyvästi menestynyt, ja se pitkä reissu tännek, ilman mitäkään erinäisiä vastonkäymisiä, päätetty. Alkain yheksättä kuukautta olen minä nyt asunut täällä Amerikan valtakunnassa — niin kaukana isäni moasta, että moan päällä ei taija eneä etemmäksi tulla; mutta Jumalalle kiitos, ei teälläkään sentähen ole hätä-päiveä. Ja — minulla olis, tätä nähten, teällä sanken hupasa, jos ainoastaan isän-moa, sukulaiseni, ja nuoruuteni ystävät olis jotakin likeempänä; — sitä kaipausta ei tunnek muut kuin se joka on koittanut. — Mutta kukas meistä vapautetaan kaikista murheista, niin kauvan kuin me vaellamme tässä murhetten moassa. En minä ikävästäni sillä kirjoita, että teijän pitäis sääliä minua — paihti sitä — minulla ei ole teällä hätä-päiviä, sillä ihmiset on teällä sanken hyviä minua kohtaan — ja jos itse soan sanoa, niin minun pieniki seurakuntani päivä päivältä aina enemmän minuun mielistyy, — ja sehän onki se suurin hauskuus opettajalle, että olla seurakunnaltaan rakastettu.

Minä tahon puhua muutamalla sanalla asunto-huoneestani. Minulla on sali ja kaksi kammaria — aivan ihanat huoneet — ilman sitä tampuri ja kyökki. Pieni ryytimaa akkunan alla. Salissa on minulla pienet urut, jotka ennen piettiin kirkossa, mutta siitten kuin kirkkoon tuotiin isommat, niin on nämät olleet tässä korttierissa. Minä olen jo oppinutki pelamaan urkuin peällä, ja oikeen ihana huvitus on se ollut minulle että illoin ja oamuin pelata virsiä. Päivät toas vie Jumala ihmeellisen hupasesti. Teällä on toas komppanialla kaksi tuli-laivaa, ja kuin ilmat ovat kauniit, niin mennään ulos lystäillemään, ja päivä-kauvet seilataan merellä. Senkalttaiset lystäys-reissut ei tule maksamaan mulle mitään, sillä Kuvernyöri on itse aina keralla, ja häneltä kaikki kustinki uloslähtee. Sillä tavalla vie Jumala päivät ja viikot, niin että nämät viisi ajastaikaa kuluvatten kyllä hupaisesti, ainoastaan Jumala antaa terveyttä. — — Kyllä te, vissisti joskus, puhuissanne minusta, olette kysyneet keskenänne: ”Minkähän kalttaista moata ja kansaa on sielläkin?” Sentähen tahon minä nyt antaa teille tieon, että moa on teällä sanken onnetonta, ei muuta kuin korkiat kukkalat yksi toisensa vieressä, joihenka peällä ikuinen lumi seisoo, ehkä kuinka tämä on niin lämmin moan-paikka että talvesta ei suuresti ole tietoa. Moan viljelystä ei teällä ole, ainoastaan potaattia, nauriita, kaalia, j. n. e. Eikä ole koko västinkissä muuta kuin kaksi hevoista ja neljä lypsäveä lehmeä — sen vuoksi että niittu-moata ei ole. Leipä ja särvinkalu kulkee tänne, etelä-puolesta Amerikkaa, laivoissa. Rukista leipää ei teällä soa nähäkkään, voan ainoastaan vehnäistä^[3]. Mutta jos tämä moa on onnetointa, niin on kansa vielä onnettomampaa. He ovatten pakanoita, eikä tiijä Jumalasta enempi kuin luontokappale. Kumminkin on tässä liki tienoilla jo paljon heistä ristittyjä. Keisarin tahto on että heijän piteä tulla kuuluuman Venäjän uskoon. Tämä villi kansa, ei ouk paljon luontokappaletta parempi -mehtä on heijän asunto-majansa, ja kivikko ranta heijän

vuoteensa — jos lunta eli vettä sattaa, sitten veteä he itsensä puihen suojaan^[4]. Kesän, talven, kuljeskelee he paljan jalvon, eikä muuta vuoatetta kuin villanen vaipa ympärillä, ja metässä he senkin ottaa pois peältään, ja ovat alasti. Korvan lehet on täynään reikiä, joista riippuu, suuret tupsut punaisia lankoja, punaista verkaa, ja kaikkia mikä voan on punaista; se heijän mielestä on se kauniin väri. Se rusto, joka on sieramien välissä, on lävite pistetty, ja siinä riippuu suuri vaskinen, rautanen, elikkä luinen renkas; ja jolla ei ole renkasta, se pitää pitkän siiven sulan. Se on erinomattain miehen-puoli, joitenka nenä on niin kaunistettu. Vaimoväellä toas on ala-huulessa reikä, ja siinä pitkä piikki — rauvasta, vaskesta, eli luusta — niinkuin miestenkin renkas. Sen piikin he piteä siihen asti kuin miehelle joutuu, sitten otetaan piikki pois ja pannaan pieni, kaukalon tavon luusta tehty, kappale huulein sisäpuolelle, joka kaukalo vuosi vuoelta tehään isommaksi, sitä myöten kuin huuli venyy ulos. Muutamilla vanhoilla ämmillä on se hyvin kolmea tuumaa pitkä, ja kahta leviä; — kyllä sen siitä hoksaatte minkä-kalttaiseksi leuka veäntyy, ja kuinka se on kaunis^[5]. Mutta ei vielä kaikki kaunistus siinä ole; — kasvot ja tukka piteä vielä oleman moalattu, ja jonka kirjavammaks he sen tehä taitaavat, sitä kauniimpi se heistä on; ja kuinka siististi se tehhään ymmärrätten siitä, että punamulta — terva, ja noki, on ne ensimmäiset aineet jotka aina ruukataan; ja kuin siitten tukka on ensin hyvästi tervattu, niin liitetään sen peälle höyheniä, ja pitkiä linnun sulkia, kaiken värisiä. Kuka taitaa siitten moittia ett’ei ole kaunis. Toisella kertaa enemmän.

Tämä ensimmäinen vuosi on ollut minullen sanken kallis, sillä jos pientäkin asumusta ylöspannaan, niin aina siihen tarvitaan yhtä ja toista — ja kuin teällä piteä mitä tiettämän, niin työmies ei tiijä kuinka paljon hään tahtoman pitäisi. Että tarita teällä viittä Ruplaa miehelle, yhen päiväntyön eestä — ei hään siihen ole tyytyväinen; sillä teällä ei komppania anna työmiesten saaha ostaa viinaa, ainoastaan mitä virkamiesten kautta saavat — niin se kulkee heijän keskenänsä kahesta kymmenestä Ruplasta puolen tuopin puteli^[6], ehkä kuinka se komppaniasta maksaa ainoasti kolme Ruplaa. Sentähen värtierätään kaikki työ, heijän keskinäisen viinan hinnan kanssa. Minä en kumminkaan ouk paljon tarvinnut heitä tiettää, sillä minulla on komppaniasta huoneet ja huonetten kalut, puut ja palvelia.

Suokoon Jumala, että minä nyt, tulevana syksynä, kuin kirjat Suomesta tuloo, saisin teistä hyviä sanomia. Ja sinulta, minun hyvä Suoverini Aatami, toivon minä soavani tietä kuinka, ja jos, sinä olet ollut mieleistäni Förmyndäri sisareni Pojalle. Minä toivon sitä, ja sinun murhe-pitois ei piä jeämän minulta muistamatak. Niin kuin minä jo ennen olen kirjottanut, toivosin minä ne kaksi Pappa-vainajan kammaria soaha seistä minun nimelläni — että jos Jumala antaa minulle elin-aikaa, minä tahtoisin piteä ne niin kuin perintö-omaisuuteni. Kukaties että kuin minä Suomeen palajan, kaikki veljet ja sisaret, meijän lapsista, joillenka Jumala on antanut elon-päiviä, kokoon tulisivat vielä kerran syntymä-moassaan, ja jos meillä silloin ei olis Isän-huonetta, tulis se minusta sanken raskaaksi. Ei tiijä mitä tulevina aikoina taitaa tapahtua. Ja nyt jätän minä teijät, Rakkaat Sukulaiseni, Jumalan vartioitsevan käen alle. — Suokoon Jumala onnea ja ilon-päiviä teille ja teijän lapsillenne. Asukoon syämmellinen rakkaus teijän keskenänne. Auttakaat mielellänne toinen toisianne. — Jos Jumala sallii minullen elon-päiviä, niin tulevana vuonna, tähän aikaan, on minulla paljon enemmän teille sanomista, mutta jos kuolema sitä ennen kohtasi, niin älkeät murhehtiko minun ylitseni -minä turvaan Jumalaan, vahvalla uskolla. — Hään auttaa minua. — Älkäät millään muotoa laimin lyökö että kirjoittaa, minun tyköni, joka talvi, Helmi-kuusa eli Maalis-kuusa, ja kirjoittakaat aivan tarkasti kaikista sukulaisistani ja teijän lapsistanne. Jumala olkoon teijän ja minun johattaja. -Ja olkaat syämmellisesti terveytetyt sillä kauvaks’ itäiselle moalle joutuneelta.

Gabriel Plathán.

---

1. Nämät meijän Suomalaiset pahantekiät ja murhamiehet, kuljetetaan tästä aina Tobolskin kuverniin, kussa — yhdessä Virolaisten ja Lettiläisten sinnekki laitettuihen syyllisten kanssa — ovat jo perustaneet kolmet suurta kyleä; joista Rysehkova, suurin ja vanhin, on tehty 10 virstan peästä, poskella tätä suurta, vallan maantietä; ja johon Tobolskista luetaan 470 virstoo itäiseen kohti, eli Omskista 215 virstoo luoteisehen, tahi johon tuloo Pietarista 3,345 virstoo. Toiset tähän kuuluvaiset Suomalais-kylät, eli kussa Suomalaisia löytyy yhessä Virolaisten, Lettiläisten, Ruohtalaisten ja Saksalaistenki kanssa, on Makarjeva ja Matarova, jotka kumpaisetki ovat Rysehkovasta 10 virstan peässä; ja sanotaan jotta vielä neljäski kylänpeä on siellä syntymässä, koska kansa heissä aina lisäyntyy niistä vuuesta 1826 sinnek jo kuletetuista Suomalaisistakin. Heillä on siellä nyt jo oma kirkkoki, ja Suomalainen Pappi, joka siellä soarnaa ja opettaa neljällä erilläisellä kielellä. Heijän nykyinen Kirkkoherransak on Pietar Pundáni, Savolinnasta kotoisin. Mennä vuonna paloi siellä koko Ryschkovan kylä puhtaaksi poroksi, vallan isossa tuli-palossa; jonkapa tähen Virostaki ko’ottiin sinnek rahoja näihen poloisten avuksi; voan ei ouk vielä tenkoakaan, meijän tietäissämme, Suomenmoasta sinnek lähetetty onnettomien moamiestemme hyväksi; joihen siellä olosta ja elämäkerrasta myö mielisimme jollon kullon ehkä vastapäin enemmin puhua, koska on äskönki tulluma sieltä meillen uusia tietoja, tahi sanomia.
2. Mutta paihti näitä Pohjois-Amerikan luoteisilla rannoilla löytyväisiä Suomalaisia, niin löytyy siellä myös (jo vanhuuestaan) saman moanki itäisillä ilmoilla, paljon Suomalaisia, jotka jo muuttivat sinnek vuonna 1627 ja 1638, mutta liijoinki vuosina 1642, 1647, 1654 ja 1664 (paihti mitä nyt viimeisinäki vuosina on sinnek männyt) eli jotka pari sataa vuotta siitten läksivät sinnek ei ainoastaan tästä Suomenmoasta, mutta myöski, ja enimäkseen, Ruohin ja Norjan Suomalaisista (Finnskogarne); ja jotka ensin seisahtuivat, ja aseuntuivat, Chamassungin moakunnassa, vasemmalla puolella Delavaren virran, Pensylvanian moassa. Heijän tarpeeksi laitettiin vielä joku aika sittenkin tästä Suomesta heillen Suomalaisiaki kirjoja ja pappia, kunnekka viimen hajoisivat vierain kansojen joukossa, ja sanottiin ja luultiin heijän jo kauvan muuksi kansaksi muuttuneen. Mutta toista kymmäntä aastaikoa siitten soatiin sieltäki tieteä, vielä nytki paljon siellä löytyvän Suomalaisia, jotka asuin itekseen, saunoissa ja savu-tuvissa, puhuuvat vielä välillänsäk selvintä Suomea; ja jotk’eivät tiijäk eikä tunnek niin mitään, niistä toisista, 300 peninkuormoa heistä luotesessa, Sitkan soarella asuvaisista Suomalaisista. Näistäki vanhoina aikoina Suomesta ja Ruohin ja Norjan Suomalaisista pois-joutuneista moamiehistä, teköö meijän mieli vastapäin laveammasti puhua Otavan III:nessa Osassa.
3. Tätä vehnäistä viljaa tuuvaan, karkeasti jauhettuna, laivoilla, aina Kalefornian moan etelästä peästä, kussa sitä soahaan varsin halvalla hinnalla, ja jota siitten Sitkassa myyvään sillä voitolla jotta, kaikkein kustannusten ja kuletusten suoritettuaan, vielä voitetaan 30 sa’asta; siitä tehhään vähäistä hapanutta leipeä, joka on rukista lepeä kuivempana syyvä.
4. Tässä mahtaa olla puhetta heijän työsiöistä, kuin ovat kalastamassa, linnustamassa, ja muuannek vaeltamassa, sillä kotonansa heillä on suuret tuohesta tehyt koat, kussa monta peräkkuntoa asuskeloovat yhessä.
5. Samallainen tapa on monella muullakin tämän moan vanhalla kansalla. Niin e.m. Botakuudijoilla, etelä Amerikassa löytyväisellä kansalla, on samallainen tapa, josta jo luettiin 1846 vuosilisessa Moamiehen Ystävässä, N:o 6.
6. Kuin puoli tuoppi viinaa maksaa 20 Ruplaa, niin ei silloin viijellä ruplalla monta ryypäystä soahak; eikä miehen päivätyökään maksak silloin enemmän jos puolen korttelia viinaa kaikkiaan.

I