Henrik Wrede.

Kirjoittanut Karl Wilhelm Törnegren
Suomentanut Osku Velho.


Syttyessä päivänpalon
kaikuu ryske taistelon.
Lähteen sammuessa valon
voitto viel’ on saamaton.
Paikallansa urheasti
miestä seisoo, kaatuvi.
Mutta onni iltaan asti
ruotsalaista väistävi.
Moni urho hurmeisihin
kaatuu, käypi kuolohon.
Mutta urhoist’ urhoollisin
Henrik Wrede toki on.
»Miehet poissa, vallin takaa
vihollinen syöksähtää.
Ammuttuna ratsus makaa,
Majesteetti, ota tää!
Heittäydy satulahan,
kylkiin iske kannukset.
Jos mä joudun kuolemahan,
kruunua sä suojelet.
Vaarassa kun autan sua,
palkinnonko siitä saan.
Sotamies ei taistelua
väistä eestä kuninkaan.
Petturin mä nimen saisin,
kurja raukka olisin,
jos mä henkein pelastaisin,
sinut vaaraan jättäisin.
Seuratkoon sua onni, maine.
Rauhan saakoon pohjola.
Kiiruhda! Jo vallin sai ne.
Omaisian muista sa!»
– Kentän poikki kuninkaansa
Wrede näkee kiitävän.
Hetken jälkeen eestä maansa
antaa urho elämän.
Dunan rannalle hän kaatui,
viereen virran aaltojen.
Siellä ruumis maaksi maatui,
tummat kuuset varjoo sen.


Lähde: Velho, Osku 1922: ”Umpimähkään”: O. Velhon elämäntyön pirstaleita. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.