Henrik Vergeland

Henrik Vergeland. (Hänen kuvapatsaansa juurella, v. 1885). Kirjoittanut Antti Mäkinen

Sa suureks olit syntynyt

Ja suuri henkes särki

Kaikk’ ajan ahtaat sitehet:

Otsalles ikijärki

Soi neron valta seppeleen;

Kun silmäs salamoitsi,

Maailmat uudet kangasti:

Ne laulu esiin loitsi!

Syvältä sielus ounasti

Ikuisen kauneuden

Rajattomassa meressä,

Ja hengen puhtauden

Rajoissa riemun kukkasmaa

Ol’ aavalt’ auki Sulle,

Kuin armo aava taivahan

Jumalan valitulle.

Maa myöskin – halpa ainiaan.

Suurt’ ei voi arvostella,

Se tuskin heidän hautojaan

Uskaltaa kaunistella –

Sull’ antoi paikan kunnian –

Rivissä sotarinnan,

Sait taistelussa sortua

Takeeksi voiton hinnan.

Epaminondas kuollessaan

Julisti päivää voiton –

Niin, Vergeland, Sa Norjanmaan

Kultaisen aamukoiton

Valossa läksit Tuonelaan,

Työn tehtyäsi suuren;

Sa johdit kansas sydämmeen

Sivistyskukan juuren.

Kukoistakoon nyt otsallas

Laakeri kansan suoma –

Se sull’ on ollut kehdostas,

Jumalan neroluoma!

Nyt tulta silmäs iskeköön,

Ja ounastelkoon mieli

Sydämess’ oman kansasi

Ja kaikukoon sen kieli!

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.