Henki ja aine

Henki ja aine. Kirjoittanut Reijo Tirronen

Ylhäälle henki ponnistaa,

Alhaalle aine pyrkii;

Kun näiden yhtyys katkeaa,

Tää kiista vasta herkii.

Mun henki nosti kerrassaan

Ylemmä maailmoita,

Mä sieltä naurain katsoin vaan

Ihmisten riehunnoita.

Kuin kaikki tääll’ on turhuutta,

Vaan tuhmat ei nää tuota:

Mä nauran ihmis-rientoja,

Huh – nyt mä taisin puota.

Voi – upoksist’ en pääsekään,

Nyt muut jo nauraa mulla.

Ei aineen kanssa henkikään

Voi liian ylös tulla.

No riuho, riuho, henki, vaan,

Jo aine kohta irtoo.

Ei nauruks’ sitten puotakaan,

Kun aine irti kirpoo.

[Rei]–jo [Tirronen].

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. III. 1880. G. W. Edlund, Helsinki.