Henki ja aine.

Kirjoittanut Reijo Tirronen


Ylhäälle henki ponnistaa,
Alhaalle aine pyrkii;
Kun näiden yhtyys katkeaa,
Tää kiista vasta herkii.
Mun henki nosti kerrassaan
Ylemmä maailmoita,
Mä sieltä naurain katsoin vaan
Ihmisten riehunnoita.
Kuin kaikki tääll’ on turhuutta,
Vaan tuhmat ei nää tuota:
Mä nauran ihmis-rientoja,
Huh – nyt mä taisin puota.
Voi – upoksist’ en pääsekään,
Nyt muut jo nauraa mulla.
Ei aineen kanssa henkikään
Voi liian ylös tulla.
No riuho, riuho, henki, vaan,
Jo aine kohta irtoo.
Ei nauruks’ sitten puotakaan,
Kun aine irti kirpoo.

[Rei]–jo [Tirronen].


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. III. 1880. G. W. Edlund, Helsinki.