Hengen vapaus.

Kirjoittanut Antti Mäkinen


»Luonto kahleess’ on, ei tunne’
Vapautta laisinkaan;
Henki vapaa, pakotonna,»
Niinhän aina ho’etaan.
Minun nähden, kaikk’ on toisin:
Luonto vapaa, uhkuvaa
Elämätä kehitellen,
Hengen orjuus kuristaa.
Kasvi maasta juurillansa
Imee voimanestehet,
Päivä sille kultiansa,
Taivas kastehelmiset:
Kukka kasvaa, kaunistuupi,
Päähyt maasta ylenee,
Kunnes kypsä hedelmä ja
Siemen maahan varisee.
Uusi kevät uuden idun,
Itu uuden siemenen
Kasvattaapi, siten siirtyy
Kasvi, aina säilyen:
Ikinuori, kukkivainen
Kevät sitä kasvattaa,
Syksy tuulin, sateinensa
Uuden kylvön toimittaa.
Vapaasti se kasvaa, kukkii,
Kypsyy, kylvää siementään:
Missä siin’ on sortovalta?
Toisin henki kytketään:
Se ei saata vapautta
Haluta, ei harjoittaa,
Sitä halki aikakautten
Pakko raskas rasittaa.
Hengen suuret aatevirrat
Konsa pyrkii laskemaan
Lohdukkeeksi ihmiskunnan
Uuden elon maailmaan,
Silloin vainon murhahenget
Verisillä käsillään
Heti tiet’ on sulkemassa
Vapauteen, elämään.


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.