Helsinki sumussa

Helsinki sumussa Kirjoittanut Eino Leino

Sumu Suomenlahden päältä hiipii,

Peittää kaupungin ja kadut, kirkot,

Ilma myrkyllinen maata myöten

Kulkee, vierii, suun ja keuhkot sulkee;

Kansa astuu katuvieriänsä,

Astuu hiljalleen ja hiljaa kuiskii:

Tullut turman on ja taudin aika.

Yhä paisuu paksut myrkkypilvet,

Rintaa outo paino ahdistaapi,

Usmaan uppos Nikolain jo kirkko,

Sumu Säätytalon ukset sulki,

Harja uljas Ritar’huoneen peittyi,

Senaatinkin seinät harmeneepi,

Yliopisto vain yksin enää

Sekä Suomen pankki paikoillaan on.

Eipäs! Onpa muutakin! kas, vielä

Patsas seisoo Aleksander toisen,

Seisoo sumun kesken keisar’ vainaa,

Kansan lempimänä, kaipaamana,

Katso, oikeuden jalopeuran

Silmä sumun halki vielä säihkyy,

Vielä leyhyy rauhan palmulehvä,

Lyyra helkkää sekä sirppi suihkaa –

Kaikki Suomen, kaikki kansan eestä.

Kansa astuu katuvieriänsä,

Astuu toivoen ja toivein kuiskii.

Silloin torin halki askel kaikuu,

Askel marssivaisen asejoukon,

Tyyni, säännöllinen, raudanraskas,

Huudetaan: smirnaa! ja takit harmaat

Hetken häilähtää ja sumuun häipyy –

Sitten kaikki taas on ennallansa.

Kansa äänetönnä tuijottaapi,

Peittyy patsas Aleksander toisen.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.