Heikille’
Heikille’. Kirjoittanut Klaus Kemelli |
- Kaatu aika kahtajalle’,
- kahen puolen puoli-yötä;
- tasan vaihtu öinen varjo,
- tasan talvinen pimiä.
- Ei se sovi’ eileseksi,
- eikä tämän-päiväseksi,
- onhan molemman välillä,
- kumpasenkin vaiheella.
- Sillon räjähys romahti,
- äkki-paukahus ärähti,
- pitkästä Pimentolasta,
- paki Pohjasen periltä:
- Seinät säikky, nurkat notku,
- kurki-hirret kukersivat,
- viti vinku, lumi parku,
- aito-hanget huokasivat,
- jänkät jäiset järähtivät,
- korvet kolkot tömähtivät,
- vuoret varmat voihkasivat,
- Taivaan napakin narahti.
- Karhu köntti kontillensa,
- käänty siitä kyljellensä,
- kyljellensä toisellensa,
- vaipu vasemmaisellensa.
- Itte Kevä’kin ihana
- kuuli kumman kumahuksen
- läpi uni-uutimensa,
- läpi hyisen huppusensa,
- läpi vaippansa yheksän;
- naurahteli nähesänsä
- uusia uni-näköjä
- vainioista vihannoista,
- suojuksista sulosista,
- leutosammista lehoista.
- Mikäs pani paukahuksen,
- tämän mietti möykähyksen,
- tämän tammojen kuhinan? –
- Vanhat vastaten sanovat,
- sanan-parresa puhuvat:
- ”Taittupa ennen talven selkä,
- ”paukahti pakkasen kylki,
- ”Heikin tullen hettehelle’.
- Sulle’ lauluni latelen,
- Heikki herttanen itikka,
- teräs-kouranen kurikka!
- Sinä taitit talven seljän,
- talven seljän, tuiskun turkin,
- pakkasen vihan väsensit.
- Nyt on toivo taaskin saaha’
- kerran keväintä kätellä’,
- kukka-hattua halailla’.
- Siismä toivotan sinulle’
- Korpin iän, kotkan siivet,
- Karhun voiman, miehen mielen,
- teräs-kangen terveyyen,
- hauvin ratki raittiuuen,
- muurahaisen talvi-muonan,
- mettiäisen mesi-leivän! –
[Klaus] K[Eme]–LLI.
Lähde: Oulun Wiikko-Sanomia 12.2.1831.