Hautojen luona
Hautojen luona. Kirjoittanut Hilja Tamminen |
- Astun aatoksissa ahon laitaa.
- Kuuntelen kun hongan latvat soittaa.
- Silmä keksii oudot hiekkakummut,
- toisilla jo nurmi vihannoittaa,
- aukee tulipuna liljain ummut.
- Kaikki hajallaan on ilman aitaa.
- Kunnioittain painan alas pääni.
- Hautakumpuja ne vainajien,
- jotka hirmuvallan kosto kaatoi,
- työn ja vapauden sankarien,
- jotka tätä maata ennen raatoi. –
- Kaikuu kummun alta outo ääni.
- Sanat kuuluu: »Veri vaatii verta!
- Sopua ei synny eikä rauhaa,
- konsa konnat kostamatta kulkee!
- Luumme lepoa ei tunne lauhaa,
- hautammekin häväistä he julkee!
- Saavuttakoon kosto heidät kerta!»
- Kylmät väreet kulkee selkää pitkin.
- Oman verenikö ääntä kuulen,
- vaiko viestin vainajien noiden?
- Oisko suhinaa se kevättuulen,
- haasteloa metsän haltioiden?
- – Kotiin kuljin; itsekseni itkin.
Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y.,
Tampere.