Hautaus-virsi (Koskinen)
Hautaus-virsi. (Suom. Virsikirja n:o 399. ”Jam moesta quiesce querela.”) Kirjoittanut Prudentius |
- Nyt herkeä, surkea parku,
- Jopa itkunne hillittäkäätte;
- Sillä kuolema kauhistavainen
- Ei o muuta kun elämän porras.
- Mitä kammio kaivettu maahan,
- Mitä patsahat kaunihit tietää? –
- Sitä vain, että kätketty ruumis
- Ainoastahan unehen uupui.
- Tuo ruumispa rauennut tuossa
- Hengetönnä nyt nuohana nukkuu; –
- Ei aikoakaan, jopa taas on
- Sillä uudesta tunnot ja mielet.
- Ei aikoakaan, kun on lämmin
- Asumuksehen tuttuhun tullut,
- Elähyttänyt autiot aivut,
- Jopa raajatkin uutehen toimeen.
- Mikä kuolijan kankeudessa
- Mädännyksissä makasi ennen,
- Se silloin sievästi lentää
- Kera sielunsa antuahaisen.
- Kuten siemenki lahoten maassa
- Itämistänsä valmisteleevi,
- Jopa turpehen tunkevan alta
- Tuo tähkiä teriä täynnä;
- Samatekkin on ruumihin laita,
- Joka autuahampana vuonna
- Taas tarmonsa entisen ottaa,
- Väsymättömän kestävän voiman.
- Sepä juuri on kuoleman voitto,
- Ett’ on lauttaus taivahan tielle:
- Kah, salmea toisella puolen
- Ilo autuas läheltä loistaa.
- Ota, nurmi, nyt helleydellä
- Tämä nukkuva haamunen haltuus’;
- Se on ihmisen mainio muoto,
- Jonka lainaksi sulle nyt uskon.
- Asui äskehen siinäkin henki,
- Itse luojansa laatuhun luotu;
- Sitä hallitsi viisaus vankka,
- Jonka Kristus on hurskaille suonut.
- Tämä ruumis sun tallehes’ kätke;
- Sen on luojansa etsivä kerran,
- Oman kuvansa vaativa sulta,
- Omaisuutensa ottava luokseen.
- Kah, kerrankin joutuvat ai’at,
- Joina Jumala toivomme täyttää;
- Sä silloin antaos jälleen
- Tämän ihmisen jäännökset ilmi.
Lähde: Suometar 1.2.1856.