Hautarauhan rikkominen

[Lähde: Kansallisarkistossa oleva korkeimman oikeuden akti 1235/628 V.D. 1950 ja korkeimman oikeuden päätöstaltio n:o 3538 29.8.1950 (mikrofilmi KKO 78). Asianosaisten nimet on korvattu kirjaimilla.]

Kihlakunnanoikeuden pöytäkirja

Ote Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjasta, tehty lakimääräisillä syyskäräjillä Uudenkaarlepyyn tuomiokuntaan kuuluvassa Alahärmän ja Ylihärmän pitäjäin käräjäkunnassa kunnantalossa ensinmainitun pitäjän Härmän kylässä vuonna 1948.

Lokakuun 23 päivänä. § 51.

Käräjäkunnan virallinen syyttäjän, Härmän piirin nimismiehen, Armas Vihlan läsnäollessa otettiin käsiteltäväksi näihin lakimääräisiin syyskäräjiin suullisesti haastettu, ja kannejaossa täksi oikeudenkäyntipäiväksi määrätty, varkautta ja haudan häpäisyä koskeva juttu, jossa syyttäjä virkansa puolesta syyttää maanviljelijä A:ta, Ylihärmän pitäjän Haapojan kylästä, asianomistajana ollessa puutarhuri B, samasta kylästä, ja kun asianosaisia esiin huudettiin, niin tulivat oikeuden eteen saapuville asianomistaja B itsekohtaisesti, ja syytetty A valtuuttamansa asiamiehen, varatuomari Teo Pöytäniemen, Vaasan kaupungista, kautta, ollen asiamies Pöytäniemen valtakirja, joka luettiin julki, Näin kuuluva:

"Avoin asianajovaltakirja, annettu

Härmässä 23/10 1948.

A.

Todistavat:

C.

D."

Syyttäjä ilmoitti syytteenä asiassa, että syytetty oli elokuun 29 päivän iltana tänä vuonna kello 20 aikaan anastanut Ylihärmän seurakunnan hautausmaalta sankarihauta-alueelta asianomistaja B:n sodassa kaatuneen pojan E:n hautakummulta kaksi kappaletta verenpisara-nimistä kukkaa ruukkuineen, yhteiseltä arvoltaan tuhat markkaa, minkä vuoksi hän vaatii rangaistusta syytetylle törkeästä varkaudesta sekä haudan häpäisemisestä, ja antoi hän oikeudelle kuulustelupöytäkirjan, syytettyä koskevan viratodistuksen [p.o. virkatodistuksen] ja rikosrekisteriotteen, mitkä asiakirjat otettiin tähän näin kuuluvina:

"Kuulustelupöytäkirja.

Lauvantaina syyskuun 4 päivänä 1948, ilmoitti Ylihärmän pitäjän Keskikylässä asuva puutarhuri B, että sunnuntaina elokuun 29 päivänä iltahämärissä, oli joku tuntematon nainen anastanut Ylihärmän sankarihaudoilta ilmoittajan sinne poikansa ristin juurelle viemän kukan, joka oli noin 1,000:- arvoinen punaruusu.

Edelläolevan ilmoituksen johdosta toimitetuissa tutkimuksissa todettiin, että varkauteen oli syyllistynyt Ylihärmän pitäjän Haapojan kylässä asuva talollisen leski A ja 4.9.48 emäntä F:n todistajana läsnäollessa toimitetussa kuulustelussa kertoi A seuraavaa:

Talollisen leski A o.s. G, ilmoitti syntyneensä 22.3.1903 Ylihärmässä, kirjoilla ja asuva Ylihärmän pitäjän Haapojan kylässä n:olla 3, käyneensä rippikoulun ja osaavansa lukea ja kirjoittaa, olleensa naimisissa H:n kanssa, josta avioliitosta yksi täysi-ikäinen lapsi, omistavansa 30 hehtaarin suuruisen maatilan, josta viljeltyä 16 hehtaaria, ansaiten siitä toimeentulonsa. Veroäyrejä vuoden 1947 kunnallisverotuksessa 1.459 kappaletta. Oman ilmoituksen mukaan ei ole aikaisemmin rangaistu.

Asiasta kuultuna A kertoi, että sunnuntaina elokuun 29 päivän illalla hämärän tullen, oli hän ollut hakemassa kukkia haudoilta, peläten yöllä tulevan pakkasen. Otettuaan miehensä ja veljensä haudoilta kukat, oli hän senjälkeen ottanut sankarihaudalta mukaansa vieraan kukan ja tuonut sen kotiinsa. Anastamishetkellä ei kuultava tiennyt kenelle kukka kuuluu, kun oli niin hämärä ettei nähnyt ristissä olevaa nimikirjoitusta.

Merkittiin:

Kuulustelulle luettiin hänen kertomuksensa, jonka hän ja kuulustelussa läsnäollut todistaja vahvisti allekirjoittamalla pöytäkirjan luonnoksen.

Varastettu kukka saatiin A:lta samanlaisena takaisin ja on se toimitettu omistajalle takaisin.

A on haastettu 4.9.48 Ala- ja Ylihärmän kihlakunnanoikeuteen 19.10.48 alkaviin varsinaisiin syyskäräjiin vastaajana kuultavaksi kun häntä syytetään törkeästä varkaudesta.

Aika ja paikka on edellä mainittu. Konstaapeli Eino A. Kleimola."

B ilmoitti yhtyvänsä tehtyyn rangaistusvaatimukseen ja anoi hän syytetyn velvoittamista täydelleen korvaamaan hänen kulunsa tässä asiassa, muita vaatimuksia hänellä ei ollut koska hän oli saanut takaisin anastetut kukat.

Asiamies Pöytäniemi myönsi päämiestään koskevat henkilötiedot oikeiksi. Itse asiassa kuultuna vahvisti asiamies Pöytäniemi päämiehensä kertomuksen kuulustelupöytäkirjassa oikeaksi oikaisten tätä kuitenkin sikäli, että syytetty oli hoitanut sodassa kaatuneen veljensä I:n hautaa samalla sankarihaudalla, ja oli sielä [p.o. siellä] joitakin päiviä aikaisemmin kadonnut samanlainen verenpisara kuin asianomistajankin, ja kun syytetty näki asianomistajan pojan haudalla kaksi samanlaista verenpisaraa niin erehtyi luulemaan toista niistä juuri siksi joka oli kadonnut hänen veljensä haudalta.

Asiamies Pöytäniemi katsoi, että koska syytetty oli anastamistilaisuudessa luullut kukkaa omakseen, ei kysymyksessä voinut olla minkäänlainen rangaistava teko ja anoikin hän syytteen hylkäämistä, ja luki oikeudelle näin kuuluvan muistion:

"P.M.

V:ja ei ole ottanut p.o. kukkaa anastamisen tarkoituksessa. V:ja on luullut, että kukkaa oli hänen hoitamaltaan veljensä haudalta siirretty asianomistajan hoitamalle haudalle, jossa oli kaksi samanlaista kukkaa ja siis erehdyksestä luullut kukan omakseen ja oikeutettu sen ottamaan. Tästä seuraa, ettei v:ja ole syyllistynyt varkauteen. Serlachius: Rikosoikeuden Oppikirja sivu 174-175.

Teko ei siis ole ollut tahallinen. V:jalta on myös puuttunut anastamisen tarkoitus sekä tarkoitus hankkia itselleen taloudellista hyötyä.

Varkaudesta ei siis ole kysymystä ja vielä vähemmin törkeästä varkaudesta. R.L. 28 1 2 §:n 11 kohdan mukaan on törkeätä varkautta vain, jos varastetaan jotakin haudasta. Jos kysymys olisi tahallisesta teosta, saattaisi se RL 24 1. 4 §:n mukaan olla ilkivallan harjoittamista haudalla, mutta ei suinkaan edes yksinkertaista varkautta.

Kun v:ja on erehdyksestä pitänyt kukkaa omanaan, niin ei hän tahallaan ole rikkonut edes hautarauhaa.

Kukan arvoonkaan nähden ei kysymys saattaisi otta [p.o. olla] muusta kuin näpistämisestä. RL 28 1. 1 §:n 2 mom. sellaisena, kun se on muutettuna 14/6 1946 N:o 456/1946 annetussa laissa. Tekoa ja kukan arvoa on joka tapauksessa pidettävä vähäisenä."

Syyttäjä nimesi asiassa todistamaan poliisikonstaapeli Eino Kleimolan, Alahärmän pitäjän Hakolan kylästä, maanviljelijä J:n ja maanviljelijä K:n, molemmat Ylihärmän pitäjän Keskikylästä, jotka kaikki kutsuttaessa tulivatkin oikeuden eteen saapuville, ja saivat, lautakunnassa hyvämaineisiksi tunnettuina, ja muutenkin esteettömiksi havaittuina, vannoa säädetyn todistajanvalan, jonka arvosta muistutettuina he, erikseen kuultuina, kertoivat:

1:o Eino Kleimola: että todistaja oli suorittanut tutkimukset samoinkuin kuulustelut asiassa. Saatuaan ilmoituksen anastuksesta sekä siitä että syytettyä epäiltiin siihen syylliseksi, oli todistaja lähtenyt syytetyn asunnolle tältä tiedustelemaan asiaa, jolloin syytetty oli kieltänyt käyneensä koko hautausmaalla, ja pilkallisesti nauraen sanonut todistajalle, "että nyt olette väärällä asialla." Anastetut kukat oli tällöin ollut syytetyn asunnon pöydällä, missä todistaja oli ne nähnyt. Varsinaisessa kuulustelussa oli syytetty sitten aluksi kertonut, että häneltä oli kadonnut samanlainen kukka, mutta kun todistaja oli kehoittanut häntä pysymään totuudessa, oli hän muuttanut kertomustaan tutkintapöytäkirjaan otetun kertomuksensa mukaiseksi, tunnustaen syyllisyytensä. Todistaja tiesi, että teko oli herättänyt yleistä pahennusta paikkakunnalla.

2:o J: että todistaja oli Ylihärmän seurakunnan haudankaivaja, ja hoiteli todistaja myöskun [p.o. myöskin] hautoja hautuumaalla, ja tiesi todistaja ettei syytetyn veljen haudalla ole ollut verenpisara nimistä kukkaa koko kesänä eikä sellaista ole ollut kenenkään muun haudalla kuin juuri asianomistajan pojan. Anastettu verenpisara oli ollut hyvin huomiota herättävä ja kaunis. I:n ja asianomistajan pojan hautojen välimatka oli ollut 21,5 metriä ja olivat ne eri käytävien varrella aivan vastakkaisilla puolilla hautausmaata. Anastus oli herättänyt hyvin voimakasta paheksumista paikkakunnalla.

3:o K: että todistaja asui aivan hautausmaan läheisyydessä, ja kävi todistaja usein hautausmaalla. Todistaja tiesi, ettei I:n haudalla, jota syytetty hoiti ollut koko kesänä ollut verenpisara kukkaa, eikä sellaista ollut kenelläkään muulla kuin asianomistajan pojan haudalla. Todistaja oli mitannut hautojen välin ja oli se 21,5 metriä. Anastus oli herättänyt paheksumista paikkakunnalla.

Todistajat myönsivät kertomustensa tulleen oikein kirjaan merkityiksi, jonka jälkeen he poistuivat oikeuden istuntohuoneesta anottuaan sitä ennen korvausta käräjämatkastaan.

Syyttäjä katsoi syytteen tulleen täysin näytetyksi ja anoi hän päätöstä asiassa.

B anoi samoin päätöstä asiassa.

Asiamies Pöytäniemi huomautti kysymyksessäolevan verenpisaran kukkakauppahinnan olevan kahdeksansataa markkaa ruukkuineen, ja anoi hän päätöstä asiassa.

Syyttäjä antoi vielä oikeudelle näin kuuluvan verotodistuksen:

"Todistetaan, että täällä viimeksi toimitetussa valtion tulo- ja om.verotuksessa on maanviljelijä A:lle, Ylihärmän Haapojan kylästä, maksuun pantu veroa veroluokka III muk. 131,000:- tulosta (koko tulo 137,264:-) mk 12,890:- ja 1,080,000:- omaisuudesta mk. 4356:-

Härmä 17/10- 48. Alahärmän piirin Valtion Verolautakunta Alahärmä. A. Vihla puh. joht."

Asianosaisten, joilla ei ollut mitään lisättävää käskettiin tämän jälkeen poistua oikeuden istuntohuoneesta, kunnes kihlakunnanoikeudessa oli neuvoteltua tehty seuraava

P ä ä t ö s :

Kihlakunnanoikeus on tämän asian tutkinut, ja katsoo näytetyksi, että syytetty A on sunnuntaina elokuun 29 päivänä kello 20 ajoissa anastanut Ylihärmän pitäjän Keskikylässä sijaitsevan Ylihärmän seurakunnan hautausmaalta siellä olleen asianomistaja B:n poikavainajan E:n sankarihaudan kummulta kaksi verenpisara nimistä kukkaa ruukkuineen, yhteiseltä arvoltaan noin kahdeksansataa (800) markkaa, ja mikä omaisuus on takaisin saatu, minkä vuoksi kihlakunnanoikeus harkitsee oikeaksi, nojautuen säännöksiin rikoslain 24 luvun 4 §:ssä, saman lain 28 luvun 1 §:n 2 kappaleessa, saman lain 7 luvun 1 §:ssä verrattuna saman lain 6 luvun 1 §:n, tuomita syytetty A:n raskauttavien asianhaarain vallitessa tehdystä yksin teoin suoritetusta ilkivallan harjoittamisesta haudalla ja näpistyksestä pidettäväksi kahdeksan (8) kuukautta vankeudessa.

Tuomittu A velvoitetaan korvaamaan asianomistaja B:n kulut tässä asiassa kohtuullisiksi harkituilla tuhannella (1000) markalla.

Syyttäjä velvoitetaan maksamaan vaadittuina todistajanpalkkioina yleisistä varoista etukäteen jutussa kuulustuttamilleen todistajille Eino Kleimolalle kaksisataa (200) markkaa, J:lle ja K:lle kummallekin kolmesataa (300) markkaa, mitkä todistajanpalkkiot, yhteensä kahdeksansataa (800) markkaa tuomitun A:n on takaisin valtiolle korvattava.

Hovioikeuden pöytäkirja

Vaasan hovioikeuden päätös valitukseen, jonka Ylihärmän pitäjän Haapojan kylästä oleva maanviljelijä A on tehnyt sanotun ja Alahärmän pitäjän käräjäkunnan kihlakunnanoikeuden lokakuun 23 päivänä 1948 julistetusta päätöksestä, paitsi muuta, hautarauhan rikkomista koskevassa jutussa: Annettu Vaasassa toukokuun 19 päivänä 1950.

Hovioikeus on saanut jutun kirjoista tietää seuraavaa:

Virallisen syyttäjän ja Haapojan kylästä olevan puutarhurin B:n, asianomistajana, tekemästä syytteestä kihlakunnanoikeus on valituksenalaisessa päätöksessään lausunut selvitetyksi, että A oli sunnuntaina elokuun 29 päivänä 1948 Ylihärmän pitäjän Keskikylässä varkain anastanut B:n poikavainajan sankarihaudan kummulta kaksi kukkaa, oikeastaan yhden kukan ruukkuineen, arvoltaan 800 markkaa, minkä vuoksi ja kun A oli sitä ennen kärsinyt 75 päiväsakkoa käsittäneen rangaistuksen kihlakunnanoikeus on, katsoen varastamisen anastetun omaisuuden arvoon ja muihin rikoksen teossa ilmenneisiin asianhaaroihin nähden vähäiseksi, rikoslain 24 luvun 4 §:n, 28 luvun 1 §:n 2 momentin, 7 luvun 1 §:n ja 6 luvun 1 §:n nojalla tuominnut A:n raskauttavan asianhaaran vallitessa yksin teoin tehdystä hautarauhan rikkomisesta ja näpistämisestä 8 kuukaudeksi vankeuteen. Sen ohessa A velvoitettiin suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista tuhat markkaa ja korvaamaan valtiolle sen varoista jutussa maksettaviksi määrätyt todistajanpalkkiot kahdeksansataa markkaa.

A on ilmoittanut tyytymättömyyttä kihlakunnanoikeuden päätökseen ja täällä hakenut siihen muutosta. Muut asianosaiset eivät ole saapuneet hovioikeuteen. Tämän jälkeen A on tänne jättänyt vielä erään kirjoituksen.

Hovioikeus, joka jättää huomioon ottamatta mitä A on esiintuonut edellämainitussa, vasta määräajan umpeenkuluttua tänne jättämässään kirjoituksessa, on muutoin tutkinut tämän jutun ja katsoo, ettei A ole esittänyt syytä muuttaa valituksenalaista päätöstä muun puolesta kuin että hänelle jutussa tuomittu rangaistus alennetaan kuudeksi kuukaudeksi vankeutta.

O. K:n 30 luvun 3 §:n mukaan ei virallisella syyttäjällä eikä asianomistajalla ole oikeutta hakea muutosta tähän päätökseen.

Ellei A tyydy hovioikeuden päätökseen hakekoon siihen muutosta Korkeimmassa oikeudessa valittamalla; ja antakoon valittaja, joko itse tahi laillisesti valtuuttamansa asiamiehen kautta, valituskirjansa, joka on valittajan omakätisesti allekirjoitettava tahi muussa tapauksessa varustettava myöskin tekijän nimellä sekä ilmoituksella hänen ammatistaan ja asuinpaikastaan, ynnä hovioikeuden päätöksen, joko pääkirjana tai hovioikeudessa virallisesti oikeaksi todistettuna jäljennöksenä, ja ne asiakirjat, jotka valittaja perusteikseen mainitsee, Korkeimman oikeuden kirjaajankonttoriin viimeistään ennen kello kahtatoista kuudentenakymmenentenä päivänä tämän jälkeen, tätä päivää lukematta. Jos asianosainen yllämainitun ajan kuluessa ei aja perille muutoksenhakemustaan eikä näytä laillista estettä tai jos hän on jättänyt Korkeimpaan oikeuteen antamatta hovioikeuden päätöksen eikä toinenkaan asianosainen ole sitä antanut, on puhevalta päätöstä vastaan menetetty.

Korkeimman oikeuden pöytäkirja

Elokuun 29 päivänä 1950. N:o 3538. N:o 1235/628 V.D. 1950.

KORKEIMMAN OIKEUDEN päätös valitukseen, jonka Ylihärmän pitäjän Haapojan kylästä oleva maanviljelijä A on tehnyt Vaasan hovioikeuden toukokuun 19 päivänä 1950 antamasta päätöksestä hautarauhan rikkomista ynnä muuta koskevassa jutussa: Annettu Helsingissä elokuun 29 päivänä 1950.

Korkein oikeus on esittelyttänyt itselleen jutun kirjat ja saanut niistä tietää, mikäli nyt on kysymys, seuraavaa:

Alahärmän ja Ylihärmän pitäjien käräjäkunnan kihlakunnanoikeus on virallisen syyttäjän ja asianomistajan, Haapojan kylästä olevan puutarhurin B:n syytteestä lokakuun 23 päivänä 1948 julistamassaan päätöksessä lausunut selvitetyksi, että A oli sunnuntaina edellisen elokuun 29 päivänä Ylihärmän pitäjän Keskikylässä varkain anastanut B:n poikavainajan sankarihaudan kummulta kukan ruukkuineen arvoltaan 800 markkaa. Sen vuoksi ja kun A oli sitä ennen kärsinyt 75 päiväsakkoa käsittäneen sakkorangaistuksen kihlakunnanoikeus on, katsoen varastamisen anastetun arvoon ja muihin rikoksen teossa ilmenneisiin asianhaaroihin nähden vähäiseksi, rikoslain 24 luvun 4 §:n, 28 luvun 1 §:n 2 momentin, 7 luvun 1 §:n ja 6 luvun 1 §:n nojalla tuominnut A:n yksin teoin tehdyistä hautarauhan rikkomisesta ja näpistämisestä 8 kuukaudeksi vankeuteen sekä velvoittanut A:n suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista tuhat markkaa ja korvaamaan valtiolle sen varoista jutussa maksetut todistajanpalkkiot kahdeksansataa markkaa.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on puheena olevalla päätöksellään jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan muutoin paitsi että A:lle tuomittu rangaistus on alennettu 6 kuukaudeksi vankeutta.

A on hakenut muutosta hovioikeuden päätökseen.

Korkein oikeus on tutkinut tämän jutun ja katsoo, ettei ole esitetty syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä muutoin kuin että A:lle tuomittu rangaistus alennetaan kolmeksi kuukaudeksi vankeutta. Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot.

KORKEIN OIKEUS: Matti Piipponen Walter Sourander B. Carlson J. V. Numminen Karl Erikson

Esittelijän eriävä mielipide ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot:

Ylimääräinen esittelijä Lounasmaa: Korkein oikeus katsonee, ettei ole esitetty syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä muutoin kuin että A:lle tuomittu rangaistus alennetaan kolmeksi kuukaudeksi vankeutta. Ehdollisesta rangaistustuomiosta kesäkuun 20 päivänä 1918 annetun lain nojalla Korkein oikeus kuitenkin määrännee, että A:lle tuomitun rangaistuksen täytäntöönpano on lykkäytyvä kolmen vuoden koetusajan tästä päivästä lukien ja raukeava, jollei hän tekemällä koetusaikana rikoksen taikka antautumalla juoppouteen tai epäsiveelliseen tahi muutoin pahantapaiseen elämään ole menettänyt oikeuttaan rangaistuksen täytäntöönpanon lykkäytymiseen.

Ylimääräinen oikeusneuvos Carlson: koskei voida katsoa pelkän kukan anastamisen haudalta sisältävän ilkivallan harjoittamista haudalla eikä ole näytetty A:n harjoittaneen sellaista, harkitsen oikeaksi muuttaen hovioikeuden päätöstä hovioikeuden A:lle yksin teoin tehdystä ilkivallan harjoittamisesta ja näpistämisestä tuomitseman 6 kuukauden vankeusrangaistuksen sijasta tuomita A:n rikoslain 28 luvun 1 §:n 2 momentin ja 6 luvun 1 §:n nojalla näpistämisestä kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. B:lle tuomittua oikeudenkäyntikulujen korvausta ja todistajanpalkkioiden korvaamista koskevalta osalta jätän hovioikeuden päätöksen pysyväksi. Mitä tulee kysymykseen rangaistuksen määräämisestä ehdolliseksi hyväksyn siinä suhteessa mietinnön.

Ylimääräinen oikeusneuvos Erikson: olen samaa mieltä kuin ylimääräinen oikeusneuvos Carlson.