Harjulla (1878)

Harjulla.[1] Kirjoittanut F. F. Brummer

Oi, Herra, maailmaasi

Saan taaskin ihailla.

Kuin voisin kunniaasi

Ma kyllin veisailla!

Sun ihmetyösi ovat

Niin suurenlaatuiset

Ja luonnon jalot kuvat

Niin vaihtelevaiset.

Kas Kanavuorta tuolla,

Mi siintää silmihin;

Sen kummallakin puolla

On seutu herttaisin.

Ja Haapakosken pauhun

Sen kuulen tännekin:

Oi, Luoja, voimas laadun

Näen luomastasikin.

Kuvana lempeästä,

Mi mielet lumoilee.

Ja luonnon liepehestä

Kuin lapsi hymyilee

Nään Lohikosken lehdot

Ne ihmeen ihanat,

Sen kummut, kukkakehdot

Ja rannat vihannat.

Jo Alvejärven vuossa

On aallot nukkuneet,

Ja väreet Tuomiossa

On tyyten tauonneet.

Tän seudun syvää rauhaa

Ken hennois hämmentää?

Vaan rastasparvi laulaa

Ja peippo visertää.

Kas Jyväsjärven pintaa

Nuo purret kiitelee;

Ne varmaan ennen iltaa

Nyt kotiin rientelee.

Ja höyrylaivat lentää

Jo päässä Päijänteen;

Ne piakkohon entää

Äijälän salmehen.

Ja kaupunki tuo sievä

On tulevaisuuden.

Se kansan viel on vievä

Luo valon aarteiden.

Tääll’ oivat miehet loipi

Tiedolle alttarin,

Ja monet järjet juopi

Lähteestä Mimerin.

Näin runsaast suloisuutta

On isänmaassamme.

Se hartautta uutta

Luo vastuksissamme.

Oi, kuinka tunteet vaihtuu

Näit’ ajatellessa!

Pois kaikki huolet haihtuu

Jo luonnon helmassa.

1. Harju on Jyväskylän kaupungin lounais-puolella oleva korkea mäki.

Lähde: –r–r. [F. F. Brummer] 1878: Runoelmia. I. H. F. Helminen, Jyväskylä.