Harjulla.[1]

Kirjoittanut F. F. Brummer


Oi, Herra, maailmaasi
Saan taaskin ihailla.
Kuin voisin kunniaasi
Ma kyllin veisailla!
Sun ihmetyösi ovat
Niin suurenlaatuiset
Ja luonnon jalot kuvat
Niin vaihtelevaiset.
Kas Kanavuorta tuolla,
Mi siintää silmihin;
Sen kummallakin puolla
On seutu herttaisin.
Ja Haapakosken pauhun
Sen kuulen tännekin:
Oi, Luoja, voimas laadun
Näen luomastasikin.
Kuvana lempeästä,
Mi mielet lumoilee.
Ja luonnon liepehestä
Kuin lapsi hymyilee
Nään Lohikosken lehdot
Ne ihmeen ihanat,
Sen kummut, kukkakehdot
Ja rannat vihannat.
Jo Alvejärven vuossa
On aallot nukkuneet,
Ja väreet Tuomiossa
On tyyten tauonneet.
Tän seudun syvää rauhaa
Ken hennois hämmentää?
Vaan rastasparvi laulaa
Ja peippo visertää.
Kas Jyväsjärven pintaa
Nuo purret kiitelee;
Ne varmaan ennen iltaa
Nyt kotiin rientelee.
Ja höyrylaivat lentää
Jo päässä Päijänteen;
Ne piakkohon entää
Äijälän salmehen.
Ja kaupunki tuo sievä
On tulevaisuuden.
Se kansan viel on vievä
Luo valon aarteiden.
Tääll’ oivat miehet loipi
Tiedolle alttarin,
Ja monet järjet juopi
Lähteestä Mimerin.
Näin runsaast suloisuutta
On isänmaassamme.
Se hartautta uutta
Luo vastuksissamme.
Oi, kuinka tunteet vaihtuu
Näit’ ajatellessa!
Pois kaikki huolet haihtuu
Jo luonnon helmassa.


  1. Harju on Jyväskylän kaupungin lounais-puolella oleva korkea mäki.


Lähde: –r–r. [F. F. Brummer] 1878: Runoelmia. I. H. F. Helminen, Jyväskylä.