Hallituksen esitys Eduskunnalle henkirahan lakkauttamisesta
Kun valtiosäädyt 1863–1864 vuosien valtiopäivillä jälleen saivat tilaisuuden ryhtyä lainsäätämistyöhön, uudistettiin kahdella valtiosäätyjen myötävaikutuksella syntyneellä 20 päivänä helmikuuta 1865 annetulla asetuksella siihen asti voimassa ollut henkilökohtainen verotus. Toisella lakkautettiin linnanrakennusapu ja lääkintörahastovero nimiset verot. Toisessa taas säädettiin, samalla kuin silloinen henkiraha, laamannin- ja kihlakunnantuomarinvero, teiniraha ja poduschnieraha lakkautettiin, että käytäntöön oli otettava uusi vakinainen, mieheltä kahden markan suuruinen ja naiselta yhden markan suuruinen vuotuinen, henkirahaksi kutsuttu vero, mikä asetuksessa luetelluilla poikkeuksilla oli kaikkien niiden Suomen kansalaisten maksettava, jotka olivat täyttäneet kuusitoista vuotta, mutta eivät olleet tulleet kuudenkymmenenneljän vuoden ikään. Lukuunottamatta vuosia 1915 ja 1916, jolloin henkiraha kannettiin kaksinkertaisena, on sitä suoritettu 1865 vuoden asetuksen säännösten mukaisesti vuoteen 1918. Viimemainitulta vuodelta menevä henkiraha korotettiin joulukuun 28 päivänä sanottuna vuonna annetulla lailla viideksi markaksi sekä mieheltä että naiselta ja toisella lailla samalta päivältä säädettiin kumoamalla 1865 vuoden asetus, että henkirahaa vuodesta 1919 alkaen oli menevä, laissa mainitut vapautukset huomioonottaen, viiden markan suuruisena kultakin Suomen kansalaiselta, niin mieheltä kuin naiselta, joka ennen sen vuoden alkua, jolta vero maksetaan, oli täyttänyt kahdeksantoista, mutta ei kuuttakymmentäviittä vuotta. Henkiraha tuotti vuonna 1923 tasaluvuin 7,844,000 markkaa ja on arvioitu tuottavan vuonna 1924 7,000,000 markkaa.
Henkiraha on meillä nykyään ainoa vero, jota suorittamalla kaikki kansankerrokset suoranaisesti ja tasavertaisesti ottavat osaa valtion menoihin. Mutta juuri veron yhtäläisyys kaikille maksajille vaikuttaa, että se huolimatta veron alhaisuudesta tuntuvimmin kohtaa vähimmin verokykyisiä kansalaisryhmiä.
Sen ohessa henkirahan maksuunpano, kanto ja tilitys vaativat veron tuottoon nähden viranomaisilta suhteettoman paljon aikaa ja työtä. Niinpä kaikesta siitä työstä, jonka valtionverojen ja sakkojen virka-aputoimin periminen aiheuttaa maaherranvirastoille ja ulosottoviranomaisille niin maalla kuin kaupungeissa, nykyään enemmän kuin puolet voidaan laskea kohdistuvan veronkannoissa maksamatta jätetyn henkirahan perimiseen, vaikka sen tuotto muodostaa vain mitättömän murto-osan verojen ja sakkojen yhteismäärästä. Näin ollen voidaan panna kysymyksenalaiseksi, vastaako henkirahan tuotto edes sen perimisestä aiheutuvia kustannuksia. Sen suorittamisesta maksajille aiheutuva vaivannäkö on myöskin suurempi kuin mitä suorituksen vähäiseen arvoon nähden on pidettävä kohtuullisena. Tulonlähteenä valtiolle on puheenalainen vero siis varsin epäonnistunut.
Sen nojalla, mitä edellä on esitetty, on henkirahan lakkauttaminen katsottava tarpeen vaatimaksi ja koska viime valtiopäiville annettua esitystä ei ehditty loppuun käsitellä, esitetään nyt Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: