Hakkapeliitta
Hakkapeliitta. (Osaksi G. Moser’in mukaan.) Kirjoittanut Arvid Genetz |
- On usvast’ astunut aamu
- Jo Lützen’in aukeillen,
- Kun mustempi, murheen haamu
- Taas peittävi päivyen:
- On poissa Kustavi suuri –
- Hepo juoksee haltiaton –
- Ja puhtahan uskon muuri
- Hänen kanssaan murtunut on.
- Eräs urhosa poika Suomen
- On maassa, haavoissaan;
- Ei koittane uusi huomen
- Tuon silmähän milloinkaan.
- Maa ruskovi rinnan alta,
- Jo silmiä peittää yö; –
- Mut kuolla hän viel’ ei malta,
- Kun kesken on kaikki työ.
- Ja toivoen tuskissansa
- Hän selvähän aistelee,
- Kuin Ruotsin ja Suomen kansa
- Taas eistyen taistelee.
- «Gud med oss!»[1] kasvaen kaikuu
- Taas puolelt’ ystävien,
- Ja «Hakkaa päälle!» jo raikuu
- Kuin pauhina Pauvanteen.
- Hän tempaa suitset ratsaan,
- Taas säihkyvi säilän suu,
- Ja lailla paatisen patsaan
- Hän selkähän istautuu.
- Ja kussa taistelu kuumin,
- Etumaisna hän raivoaa
- Ja johtaja-urhon ruumiin
- Vihamiehiltä valloittaa.
- Kun viimen on voitto saatu,
- Ja tehtynä kaikki työ,
- Hymysuin hän maahan kaatuu,
- Ja silmät peittää yö.
Kustaa Aadolfin päivänä 1882.
- ↑ Jumala kanssamme!
Lähde: Jännes, Arvi 1889: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Weilin & Göös’in Osakeyhtiö, Helsinki.