Hakkapeliitta.
(Osaksi G. Moser’in mukaan.)
Kirjoittanut Arvid Genetz


On usvast’ astunut aamu
Jo Lützen’in aukeillen,
Kun mustempi, murheen haamu
Taas peittävi päivyen:
On poissa Kustavi suuri –
Hepo juoksee haltiaton –
Ja puhtahan uskon muuri
Hänen kanssaan murtunut on.
Eräs urhosa poika Suomen
On maassa, haavoissaan;
Ei koittane uusi huomen
Tuon silmähän milloinkaan.
Maa ruskovi rinnan alta,
Jo silmiä peittää yö; –
Mut kuolla hän viel’ ei malta,
Kun kesken on kaikki työ.
Ja toivoen tuskissansa
Hän selvähän aistelee,
Kuin Ruotsin ja Suomen kansa
Taas eistyen taistelee.
«Gud med oss!»[1] kasvaen kaikuu
Taas puolelt’ ystävien,
Ja «Hakkaa päälle!» jo raikuu
Kuin pauhina Pauvanteen.
Hän tempaa suitset ratsaan,
Taas säihkyvi säilän suu,
Ja lailla paatisen patsaan
Hän selkähän istautuu.
Ja kussa taistelu kuumin,
Etumaisna hän raivoaa
Ja johtaja-urhon ruumiin
Vihamiehiltä valloittaa.
Kun viimen on voitto saatu,
Ja tehtynä kaikki työ,
Hymysuin hän maahan kaatuu,
Ja silmät peittää yö.

Kustaa Aadolfin päivänä 1882.


  1. Jumala kanssamme!


Lähde: Jännes, Arvi 1889: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Weilin & Göös’in Osakeyhtiö, Helsinki.