Hänen luonansa

Hänen luonansa. Kirjoittanut Lauri Soini

Hänen luonansa istun ja ilvehdin,

lyön leikkiä, kaskuja lasken.

Kuva meillä on eessämme kaunoisin –

salon neitonen lehvissä kasken.

Salon neitonen vastoja taittelee

ja uhmavi lehdeksissä,

ja tuulonen hiljaa leikitsee

tytön kutreissa häilyvissä.

Vaan poikanen hiipivi hiljakseen

vesan latvoja taivutellen...

Kädet neitonen saa pian silmilleen,

ehkä suukonkin huulosellen.

Minä katson ja uuvun uinailuun.

Salomaalle mä kauvaksi lennän,

vesen latvoja väistäen kierrän puun,

suvikaskeen hiipien ennän.

Hänen, neitisen, sohvalla rinnallain

minä vastoja taittavan luulen,

minä hiivin ja hyökkään... liihottain

hänen mattoja juoksevan kuulen.

Kai kaupungin kaunotar hienoinen

minun kanssansa leikkivän kärkkyi;

vaan uhmalla suostunut siihen en,

salon impi kun luotani värkkyi.

1899.

Lähde: Soini, Lauri 1900: Kansallisia lauluja. Werner Söderström, Porvoo.