Hän nukkui.

Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio


Vei viljat halla, ukko vaan
Nyt lausui hymähdellen:
On toinen päivä, sumuinen,
Vaan toinen kirkas jälleen.
Ja rutto raatoi raavahat
Ja kaasi orhin ha’asta,
Vaan kasvatetaan uusia –
Näin ukko vain nyt haastaa.
Ja sota sorti poikasen,
Tuon töllin turvan ainoon –
Nyt ukko miettii: loppuuhan.
Myös kerran verenvaino.
Ja turma kaasi tyttären;
Nyt ukko sortui huoleen –
”Taas näen sen armaan lapsosen,
Kun itse täältä kuolen”.
Ja sorto kaasi tukeet maan,
Se ukolle tuskaa tuotti: –
”Se saihan osan paremman
Kun nukkui, armoon luotti”.
Vaan vapaus kun ryöstettiin,
Myös ukko itse nukkui,
Ja kylissä nyt kuiskataan:
Hän kansan tuskaan hukkui.


Lähde: Paavo-Kallio, Esa 1910: Se verinen sunnuntai. Tampere.