Hän kullasta paulaa kalkuttaa

Hän kullasta paulaa kalkuttaa. Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Hän unten on päiväin paahtama,

on huikaistu auringon mailla.

Nyt astuu arkensa raukeena,

Puol’uinuvan, untelon lailla.

Hän sielunsa hehkut yksin joi,

kera haaveiden haamujen horjui.

Ja kummia kuvia elosta loi –

pois neuvot ja neuvojat torjui.

Vaan joukko ei anteeksi antaa voi,

kun yksinastuja kulkee.

Yhä julkeimmin sen tuomio soi,

mut kulkija korvansa sulkee.

Hän kulkee kalvaana karttaen,

mut itseksensä laulaa.

Salapolkuja vieläkin astuen

jo laittaa kullasta paulaa.

Hän kullasta paulaa kalkuttaa

ja riemuissansa hymyy:

kai elämän kerran paulaan saa

ja elämän syliin lymyy.

Lähde: Pennanen, Ain’Eliisabeth 1907: Tschandalan vanki. Otava, Helsinki.