Hämeenlinnan lyseekartanon vihkiäisissä

Hämeenlinnan lyseekartanon vihkiäisissä Kirjoittanut Paavo Cajander

Linnoitusko se tässä

Kummullaan kohoaa

Ja maan ja vetten yli

Ylpeesti katsahtaa?

Mut miekat tääll’ ei välky,

Ei sotatorvet soi,

Ja tääll’ ei vinhaa tultaan

Tykitkään salamoi.

Eik’ ole täällä miehet

Puetut teräksin, –

Mut linna tää on sentään,

Ja linna vahvakin.

Ja salamoikin täällä,

Mut tiedon tulta vaan;

Ja miekkakin se välkkyy,

Mut hengen miekka vaan.

Ja linnan puoltajoina

Ja miehistönä ken?

Ei rautakourat urhot,

Vaan parvi hentoinen.

Nuo aamun kastehelmet,

Nuo heinät helvepäät,

Nuo korret, jotka kaataa

Vois syksyn myrskysäät!

Mut niissä sentään suoja

On koko Suomenmaan;

Ja niitä linnan Herra

Hän käyttää nuolinaan.

Kun tulee häätää sorto

Tai veltto penseys,

Ja raikast’ ilmaa saada,

Valaista pimeys.

Niin, linna tää on sentään,

ja linna vahvakin,

Vaikk’ ei sen ole urhot

Puetut teräksin.

Ja linnoja kun näitä

On maassa sankka vyö,

Pimeyden poistuu valta

Ja poistuu kansan yö,

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.