Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria:Hämeen linnan varhaisempi muoto

Hämeen linnan rakennustyöt kirjallisten lähteiden mukaan.

Hämeen linnan varhaisempi muoto. Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria Kirjoittanut Julius Ailio

Hämeen linnan ikä vertailevan rakennus- ja linnatutkimuksen kannalta.

XI. Hämeen linnan varhaisempi muoto.

Puolustustarkoitus on keskiajan linnoissa ollut niin hallitsevana perusajatuksena, että sen rinnalla käytännön ja mukavuuden vaatimukset, jopa teknilliset vaikeudetkin ovat saaneet väistyä syrjään. Hämeen linnaankin painaa sama tarkoitusperä lähes kaikessa leimansa, vaikkakaan ei yhtä suuressa määrässä kuin enimpiin ulkomaiden linnoihin.

Mitä linnan asemaan tulee, on siinä sitte linnan perustamisen tapahtunut huomattava muutos. Harjannetta, jonka kaakkoispäässä linna sijaitsee, rajoittaa etelä- ja länsipuolella vain hiukan Vanajaveden pintaa korkeammalla oleva, nykyään viljelty alanko. Vanajaveden reittiä on 1880-luvulla laskettu Kuokkalan-, Lepaan-, Mierolan- y. m. koskia perkaamalla, joiioin vedenkorkeus Hämeenlinnan tienoissa on joissakin määrin alentunut^[1]. Mutta vielä nykyäänkin joutuu mainittu alanko keväisin suuremmassa tai vähemmässä määrässä tulvan alle, joka toisinaan nousee niin korkealle, että linna on melkein kuin saaressa (kuva 2). Alankoa peittävä maalaji on ainakin parin metrin syvyyteen suoturvetta. Erään tiedonannon mukaan se sisältää paraasta päästä kahilan ja korlteen jäännöksiä^[2]. Tästä päättäen turve on muodostunut avo vedessä. Miten kauvan aikaa sen muodostumiseen on kulunut on vaikeata sanoa^[3]. Luultavasti on kuitenkin 500-600 vuotta riittäväksi katsottava. Tätä arvelua tukee se seikka, että niin myöhäisellä ajalla kuin 1700-luvun alkupuoleIIa tehdyllä kartaIIa ilmoitetaan linnasta etelään oleva alue rämeeksi ja lettomaaksi, länteen oleva alue taas soi seksi rämeeksi^[4]. Lisäksi on mainittava, että linnaa kohti lännestä päin pistäytyvää selännettä (II liitteessä merkitty «Åijs äker»), jolla nykyään sijaitsee pieni esikaupungin tapainen, nimitetään Linnanniementieksi. Mahdollista siten on, että alangon kohdalla vielä linnan alkuaikana on ollut avonainen salmi, ja että linna niinmuodoin aikanaan on perusteltu Vanajaveden muodostamaan saareen. Linna on joka tapauksessa n. s. vesilinnoihin luettava.

Kaivausten kautta voitaisi kenties selvittää, onko linnan ympärillä maan puolella alkuaan ollut kaivettu vesihauta. Kun keskiaikaista linnaa ilman linnahautaa tuskin on ajateltavissa, saa tällaisen arvella olleen myös Hämeen linnassa, vaikka se myöhempinä aikoina on voinut hävitä. Varsinkin pohjoispuolelta, mistä hyökkäyksen vaara on ollut suurin, olisi linna ilman hautaa ollut heikosti turvattu.

Varhaisimpain asemapiirrosten mukaan (I liite) on linnantie. tuiiut pohjoisesta suunnasta. Näin ei kuitenkaan liene ollut laita alusta pitäen, sillä miksikä olisi linnanportti silloin rakennettu kehämuurin eteläiseen kolkkaan? Luultavasti on vanhin tie kulkenut lännestä päin, mainitusta Linnanniemestä johtanutta siltaa myöten, joka lähinnä linnaa olevalta osaltaan olisi ollut vipuamalla nostettava ja laskettava.

Linnan varhaisemmasta muodosta, s. o. keskiajalla rakennetusta päälinnasta ja kehämuurista (kuva 72), antavat jonkinmoisen yleiskuvan vanhimmat näköalakuvat (kuva 1 ja 3). Ne ovat jäljennetyt Ruotsin historiallisia rakennuksia kuparipiirroksina esittävästä loistoteoksesta, jonka kreivi ERIK DAHLBERG on toimittanut 1700-luvun alussa. Alkuperäiset Hämeen linnan kuvat on v. 1699 piirtänyt Uudenmaan-Hämeenläänin maaherra ABRAHAM CRONHIORT^[5]. Valitettavasti ei niihin ole luottamista muuta kuin aivan pääpiirtein, niinkuin linnaa ja sen seutua tunteva katsoja helposti huomaa.

Piirtäjä on ollut tottumaton, minkä vuoksi perspektiivi on virheellistä ja yksityisseikat puutteellisesti ja väärin esitettyjä. Taustassa ja sivuilla olevat kukkulat ovat liian lähellä, ja länsipuolella ei ole alankoa juuri ensinkään. Kaupunki on kuvattu kauvas linnasta, aivan veden rajaan, liian lyhyeksi tehdyn harjanteen päähän. Tilaa ei ole jäänyt edes kaupungin kirkolle eikä tapulille. Kuvassa 1 pistäytyy lahdeke liian kauvas länteen päin. Molemmissa kuvissa näkyvää kehämuurin itäistä kolkkaa ja siinä olevaa pyörötornia (kuvassa 1 vasemmaiia, kuvassa 3 oikeaiia) ei voisi ensinkään tuntea samaksi kohdaksi^[6]. Linnan tornikattojen pitäisi olla pyramiidin muotoisia ja niiden välisten sivustain kuvassa 1 korkeampia. Maavallit ovat aivan ylimalkaisesti piirrettyjä. Näistä virheellisyyksistä huolimatta näyttää linna esiintyvän pääasiassa sellaisena kuin se oli säilynyt 1700-luvun alkuun. Kuvia täydentävät yksityiskohdittain vallankin Ammondtin jotenkin tarkat, vähäistä myöhemmät pohjapiirrokset ja poikkileikkauskuvat (III liite), joihin etempänä useasti viitataan.

Kehämuuri on nykyään, kuten ennen mainittu, melkein jäljettömiin hävinnyt. Ensi kerran mainitaan se linnantileissä (v. 1539) nimellä värnen (muita nimiä sträckmuren, ringmuren). Varhaisempi epäsuora todistus sen olemassaolosta on keskiajan loppupuolelta oleva Kristuksen kuva, freskomaalaus, joka on sijainnut kehä muurin luoteissivulla olevan tornin ulkoseinässä, ja josta piirros on nykyaikaan säilynyt (kuva 82). Kehämuuri on kuitenkin oletettava rakennetun ehkä kaikkein ensimäiseksi. Uuden-ajan alkupuolella (1560- ja 1570-luvulla) on se suurimmalta osaltaan uudestaan rakennettu (ks. X lukua), jolloin sitä melkoisesti vahvistettiin. Samalla on puolustuskäytävä ulkoasultaan voinut jonkun verran muuttua.

Pohja-alaltaan kehämuuri kutakuinkin noudattaa päälinnaa, paitsi pohjois- ja luoteispuolella (ks. III liitettä ; 1 liitteessä on linna kaavamaisesti piirretty). Pohjoispuolella se mutkahtaa sisään-, luoteispuolella ulospäin, osaksi kenties paikan vaatimusten takia. On mahdollista, että linnan paikkaa kehämuurin sisäpuolelta on jonkun verran korotettu kivi- ja maatäytteellä, esim. länsipuolelta, missä ASPELINin mukaan on esilletullut suolle päin kalteva kivikerros. Kehämuurin rakennusaineena on tilien mukaan käytetty sekä tiiliä että harmaata kiveä, tiiliä ,ehkä etupäässä puolustuskäytävän rintasuojaan, niinkuin III liitteen poikkileikkauskuvat viittaavat. Arvalenkin tämän vuoksi on kehämuuri toisinaan ilmoitettu tiiliseksi^[7], toisinaan harmaakiviseksi. ASPELINin havaintojen mukaan se on ollut kahdenkertainen, siten että ulompi muuri tuki sisempää – seikka, joka varmaankin on aiheutunut muurin vahvistamisesta uudella-ajalla.

Mainittujen poikkikuvain mukaan on kehämuuri ollut melkoisen korkea, vaihdellen mäenrinteiden jyrkkyyden mukaan ulkopuolelta 8-12 metriin, ja kohoten päälinnan pohjakerroksen korkeuteen. Korkein se on ollut kaakkois- ja koillispuolella^[8]. Ilmoitukset muurin vahvuudesta ovat asemapiirrosten y.m. lähteiden mukaan sangen eriäviä. Todennäköisesti on alaosan vahvuus kaakkois- ja koillissivulla uudella-ajalla ollut 4-5 m, niinkuin m.m. eräästä v:n 1650 vaiheilla tehdystä asemapiirroksesta ilmenee; muilla sivuilla on muurin vahvuus ollut puolta pienempi^[9].

Puolustuskäytävän eli -solan rintamuuri on ollut parin kolmen metrin korkuinen ja jotenkin 1 m vahvuinen. Itse käytävää varten on kaakkois- ja koillispuolella jäänyt noin kolmen metrin leveys, muilla sivuilla puolta vähemmän. Rintamuurissa on niin Dahlbergin kuvain kuin Ammondtin piirrosten mukaan ollut vierivieressä nelikulmaisia 0,1l neliömetrin laajuisia ampuma-aukkoja. Ne suorakulmaiset pikku sakarat, jotka Dahlbergin kuvissa ovat nähtävänä kehämuurin yläreunalla, ovat, jos ne lainkaan perustuvat todellisuuteen, vain koristeellisiksi katsottavia. Puolustuskäytävä on varhaisimpain tilien mukaan ollut lautakattoinen. Katon muoto on ajateltava joko harjakkaaksi tai mieluummin yksivietteiseksi (vrt. kuvaa 73). Käytävän sisäreunalle mainitaan v. 1607 tehdyn uudet käsipuut sorvattuine pilareineen. Linnan pihalta noustiin käytävälle arvatenkin puurappuja myöten.

Keskiaikaisista kehämuurin torneista tärkeimmät oli kaksi ulkonevaa tornia, nimittäin porttitorni ja fatabuuri- eli aittatorni.

Porttitomista (tai oikeastaan «ison portin katosta») on ensi kerran puhe 1539 vuoden tileissä, mutta luultavasti on torni yhtä vanha kuin itse kehämuurikin. Se muoto, joka tornilla on esim. Dahlbergin kuvassa (kuva 3), voi pääasiassa olla keskiaikainen. Uudella-ajalla on tornia korjattu ainakin v. 1611, jolloin portti holveineen tehtiin uudestaan. Dahlbergin kuvaamaan porttitorniin soveltuu 1606 vuoden tilien mainitsema tieto^[10] «portilla olevasta rundelista, jossa on kaksi tupaa, yksi kerros, missä pidetään tykkejä, ja kaksi kylmää kerrosta» (v. 1611 käytetään sanamuotoa «rundelen på Slotz porten som arkelij är innadt»^[11] – portin päällä oleva rundeli, joka on sisustettu asehuoneeksi). Tämä koko korkea ja osittain asuttava rakennus ei tietenkään – ole ollut mikään oikea «rundeli» eli kanuunoilla ampumista varten aijottu pyörötorni. Samasta «rundelista» on puhe 1581 vuoden tileissä^[12], joiden mukaan sen kattamiseen käytettiin 406 lyhdettä olkia ja kattoparsiksi 62 hirttä, Minkä uljaan näyn ja hyvän käsityksen linnan taloudellisesta tilasta tarjosikaan tulijalle heti silmäänpistävä olkikatto!

Portit, joita oli yksi holvin kummassakin päässä, olivat keskiajalla, niinkuin ne olivat vielä uudella-ajallakin, rautalevyillä päällystettyjä, jottei vihollinen olisi voinut niitä murtaa tai polttaa. «Rautaportit» sulkeutuivat tietysti kovalla kumauksella, jonka kaiku kansan kertomuksen mukaan illoin kuului virstain päähän. Sisäpuolelta olivat portit vankoilla puomeilla teljettäviä (puomiraudoista on puhe vielä v. 1612) ja lukoilla varustettuja. Olettaa voipi , että keskiajalla portin yläpuolella on ollut sisäänkäytävän puolustamista varten kaatoaukkoja tai pikinokka (vrt. kuv. 45). Tornin yläreunalla on arveltava olleen puolustuskäytävä, josta voitiin ampua pitkin kehämuurin lounaista ja kaakkoista sivua. Yläkerroksiin päästiin porttiholvista muurinsisäisiä rappusia ja linnanpihalta johtavia, käsipuilla varustettuja portaita myöten. – Isonportin yhteydessä lienee sijainnut salaportti, joka mainitaan v. 1588^[13], ja ehkä lähellä valliportti, joka johti 1500-luvun lopulla muurin ulkopuolelle rakennetulle vallille.

Fatabuuri- eli aittatorniksi on nimitetty kehämuurin luoteissivustasta ulkonevaa, monikulmaista, itse muuria vähän korkeampaa tornia. Sen ainakin keskiajan loppuaikaisesta muodosta antaa Dahlbergin kuva (kuva 1) käsityksen. Uudella ajalla mainitaan fatabuurin olleen uunilla ja kahdella rautaristikkoisella akkunalla varustettu tupa^[14], jonka alapuolella oli nahkavaateaitta. Fatabuurin päällä oli arvatenkin vartiakäytävä, josta voitiin pitää silmällä pohjoiseen päin olevaa aluetta ja tarpeen tullen puolustaa lähimpiä kehämuurin osia.

Kun kehämuurin sivut olivat lyhyemmät kuin varsijousen kantomatka, ovat mainitut kaksi ulkonevaa tornia riittäneet kehämuurin kaikkien maanpuolisten kupeiden suojaamiseen ja estämään vihollista lähenemästä muurin juurta ynnä yrittämästä muurin perustuksia kaivelemaan. Länsikolkassa ei ole välttämättä tarvittu tornia. Dahlbergin näköalakuvan ja Ammondtin pohjapiirroksen mukaan on muurin yläosa mainitussa kulmassa ollut hiukan ulkoneva. Siinä lienee aikanaan ollut kaatoaukkoja (eli n. s. maschikulis) muurin juuren turvaamista varten.

Kehämuurin järvenpuolisella, rynnäkölle vähimmän alttiilla sivulla, ehkei katsottu muurin suojaamista yhtä tärkeäksi kuin maanpuolisilla sivuilla. Ulkonevista torneista tällä puolella ei ainakaan ole tietoa. Vaikka itäkulmassa keskiajalla olisikin ollut torni, on se tullut hävitetyksi rundelirakennuksen tieltä. Puheenaolevan sivun keskikohdalla on vielä AMMONDTin piirrosten aikana ollut torni, (III liite, G-H; ks . siv. 152), jota samoinkuin Fatabuuritornia, päälinnan asuinkerrokseen on yhdistänyt jalkasilta. Mutta tämä torni ei näytä olleen ulkoneva. Kummassakin järvenpuolisessa nurkassa, muurin sisäpuolella, on sijainnut nelikulmainen tornin tapainen rakennus, joilla tuskin on ollut puolustusmerkitystä. Näistä rundelin viereinen torni ei voi olla keskiaikainen. Kahdesta tällä puolella olevasta tornista on puhe 1607 vuoden tileissä. Toista, arvatenkin rundelin vieressä olevaa, tarkoitettanee nimellä «musta torni ». Sen alaosa on ollut kaksinkertaisella ovella varustettu huone, nimeltään «Lemmen» (svart Tornen på Lemmen)^[15].

Päälinna on. laaja ja luja asuinrakennus, jonka muurit ovat kutakuinkin sellaisinaan säilyneet nykyaikaan asti , vaikkakin linnan muuttunut käytäntö on aiheuttanut runsaasti yksityiskohtaisia uudistuksia ja kokonaan hävittänyt alkuperäisen puolustusluonteen. Nykyinen ulkomuoto nelikertaisine sivustoineen, jyrkkine harjakattoineen ja kaksine torneineen esiintyy ensi kertaa kuvattuna Joh. Nordenbergin piirroksissa 12 p:ltä lokak. 1728. Luultavasti se on pian tämän jälkeen, kuten edellä mainittu, toteutetuksi tullut. Linnan kattoa on muutettu jo v. 1726, jolloin kuparikatto HÜLPHERSin ilmoituksen mukaan poistettiin ja lautakatto pantiin sijalle^[16], mutta tämä ilmoitus koskee nähtävästi vain torneja. Vuonna 1739 tiedetään linna suurimmaksi osaksi katetun rautalevyillä tukholmalaisen peltiseppä Bergin johdolla^[17]. Viimeistään tällöin on siis kattomuodon muutoksen täytynyt tapahtua. Ennen tätä muutosta on linna ollut, kuten Ammondtin piirrokset osottavat (III liite), kaakkois- ja luoteissivustalla ainoastaan kahden-, muilla sivustoilla kolmenkertainen, vinttiä lukuunottamatta. Lounaissivusta on ollut harjakattoinen, muut sivustat pulpettikattoisia.

Aijemmin esiintyväin kahden matalan tornin häviäminen on ollut vain näennäinen, uuden kattorakenteen aiheuttama muutos. Seinämuurit ovat näet samalla korotetut ainoastaan sisäpihan luoteis, koillis- ja kaakkoispuolella (vrt. siv. 143). Niinikään on kaakkoisen (tornien välisen) sivustan ulkoseinää korotettu, mutta muilla puolilla ovat ulkoseinät tällöin tullet vain nimeksi tai tuskin ollenkaan korotetuiksi.

Todennäköisesti ovat nuo vielä Ammondtin piirrosten aikana kolmenkertaiset sivustat aikaisemmin olleet kerrosta matalampia. Seinämuureissa ei tosin ole havaittavissa selviä merkkejä siitä (ks. kuv. 12). Eikä myöskään saane panna erityistä painoa siihen, että 1539 vuoden tileissä puhutaan kaikkien sivustain vesikatosta, ikään kuin se olisi heti asuinkerroksen, s.o. linnantuvan, kappelin y.m. huoneiden yläpuolella. Mutta koillisen sivustan korottamiseen viittaa olletikin se seikka, että sivulla 135 mainittu «valkea raita» rajoittuu vain itäistä «tornia» vastaaviin seinäpintoihin (ks. kuva 5). Arvattavasti on tämä koristeraita kiertänyt yltympäri koko tornin ; jos niin on laita , on koillisen sivustan täytynyt olla yhtä matala kuin kaakkoinen sivusta oli Ammondtin aikana. Kuvassa 81 nähtävä koristefriisi lienee alkuaan ollut tämän sivustan räystäsfriisinä. Mitä lounaiseen sivustaan tulee, on se nähtävästi ollut tuntuvain muutosten alaisena samalla kerralla kuin kukkotorni rakennettiin (vrt. etemmäksi). Täten on käsitettävissä mainitun sivustan erilainen luonne.

Ikkunoista on melkoinen osa suurennettu tai uudestaan puhkaistu 1700-luvulla tai vasta 1836 vuoden korjaustöissä. Alkuaan on niitä ulk puolella ollut verrattain harvassa. Muuan umpeenmuurattu pieni ja kaunis, pyörökaarinen akkuna on nähtävänä nykyisen sakastin kohdalla, koillismuurissa. Pohjakerroksessa, jonka yleisen säännön mukaan tuli tarjota mahdollisimman vähän rynnäkkötilaisuutta, ei uuden ajan alkupuolelle asti ollut muita aukkoja kuin sisäänkäytävä.

Linnan vesikatto oli suurimmalla osalla uutta-aikaa ja arvatenkin myös keskiajalla palkeista tai laudoista tehty. Kun yksinpä Upsalan komea kuninkaanlinna uudenajan alkupuolella sai jonkun aikaa tyytyä paanukattoon, joka komeuden vuoksi oli kuparinvihreäksi maalattu^[18], on selvää, ettei syrjäiseen Hämeen linnaan ollut varaa kustantaa puuta kalliimpaa kattoainesta. Katon laadusta isonvihan jälkeen on edellä mainittu.

Mitä tulee päälinnan rakennustapaan, ovat siinä keskiaikaiset piirteet läpikotaisin vallitsevina. Kuvaava on ensi kerrokseen asti ulottuva harmaakivinen seinämuuri, joka samalla on kivijalkana. Alaspäin , etenkin nurkkain kohdalla, laajenee se voimakkaasti ulospäin (kuvat 61, 62, 74). Alkuaan on se kenties joka kulmalla nojautunut valtavaan nurkkakiveen, jommoinen vieläkin on pohjoisen ja, osaksi poislouhittuna, itäisen nurkan alla. Samanlaisia nurkkakiviä tavataan muutamissa Hämeen ja Ylä-Satakunnan harmaakivikirkoissa, esim. Vanajassa, Hollolassa, Janakkalassa ja Lempäälässä. Keski-Europassa tällainen iso peruskivi, joka yleisen tavan mukaan pantiin itänurkan alle, vihittiin hakatulla ristillä, vihkiveden pirskottamisella ja pyhillä luvuilla. Eräässä kirkkorakennuksessa (vuodelta 983) tiedetään peruskivi lasketun joka nurkan alle. Mainittakoon, että Ruotsin kirkoista ei tätä tapaa tunnettane^[19], — Erityistä maahan kaivettua perustusta tuskin tarvitsee olettaa, varsinkin kun maaperä on kiinteätä moreenisoraa^[20] 20 .

Sekä harmaakivi- että tiilimuuraus on keskiajan tapaan laadittu siten, että ulko- ja sisäpinta on muurattu erillään oleviksi pinta- eli verhomuureiksi, ja niiden väli täytetty muurilaastilla, kivillä, soralla y. m. aineilla (kuv. 75 c). Harmaakiviseinäin ulkopintaan on käytetty pienenlaisia, jotenkin yhdenkokoisia luonnonkiviä, jotka ulkopuolella tavottelevat vaakasuoraa järjestystä (kuva 74).

Harmaankiven käyttäminen linnan pohjakerrokseen on tietysti tullut halvemmaksi kuin tiilien käyttö^[21] ja se on samalla kohottanut linnan puolustuskykyä. Harmaakivimuurin vahvuus on alhaalta 3-4,5 m ja ylempää 2,5-3 m; tiilimuurin vahvuus on 1,4 -2,3m.

Käytetyt tiilet ovat, kuten yleensä keskiajalla, tummanpunaisia. Ne ovat nykyisiä normaalitiiliä isompia, nimittäin 28 - 29 sm pituisia, 14 sm levyisiä ja 10-11 sm vahvuisia vastaavat ja siten 13vuosisadan tiiliä (Otten mukaan 28 ,8 — 30,l x I3,1 —13,7 x8,1—10,1sm)^[22]. Tiilien asettelussa muurinpintaan on yleensä noudatettu sellaista limitystapaa, että kahta pitkää eli juoksutiiltä seuraa yksi lyhyt eli sidetiili ja sitte taas kaksi pitkää ja yksi lyhyt tiili ; sidetiilet ovat joka toisessa rivissä päällekkäin. Tällaista, koko keskiajalla yleistä muuraustapaa nimitetään munkkilimitykseksi (kuva 75 a). Muutamin paikoin linnaa, nähtävästi korjatuilla tai uudistetuilla kohdilla, esiintyy toinenkin keskiaikainen liitostapa, n s. vendiläislimitys, jonka mukaan samassa rivissä juoksu- ja sidetiilet vuorottelevat toisiaan, sekä juoksutiilet ovat aina tasan sidetiilten yläpuolella (kuva 76 b). Tämä limitys alkoi tulla käytäntöön esim. Itä-Preussissa 1300-luvun alkupuolella^[23]. Ruotsissa se tuli tavalliseksi ehkä v:n 1400 vaiheilla, säilyen myöhään 1500-luvulle asti, niin että vasta Kaarle herttuan rakennuksissa alettiin noudattaa renessanssilimitystä^[24]. Viimemainittu limitys, joka vielä nykyäänkin on vallitsevana, ja jossa joka toisessa rivissä on vain juoksutiiliä (kuva 75 d), joka toisessa sidetiiliä, on paljon lujempaa kuin edelliset. Sen kautta tulee 1/2 muuripinnasta sidotuksi muurinsisustaan, kun taas vendiläislimitys sitoo 1/3 osan ja munkkilimitys vain 1/5 osan muuripintaa.

Pohjapiirroksia tarkasteltaessa pistää silmiin se kylkirakennus, joka on sijoitettu tuon muuten säännölliseksi suunnitellun linnan lounaispuolelle, ja jota nykyään nimitetään kukkotorniksi – sen katolla aikanaan olleen tuuliviirin johdosta. Voisi ajatella, että tämä kylkiäinen kuuluisi alkuperäiseen suunnitelmaan, muodostaen alaltaan neliön muotoisen ulkonevan päätornin (ks. pohjapiirroksia, esim. III liitettä). Mutta tätä ajatusta vastustaa jo se seikka, ettei torni täysin vastaa samalla kohdalla olevia pohja- ja pääkerroksen huoneita. Myöhemmän lisärakennuksen luonnetta näyttää selvimmin tornin pohjakerroksessa jälellä oleva linnan ulkomuuri, joka sillä kohdalla olisi käsittämätön, jos kukkotornin kylkirakennus olisi saman ikäinen kuin muu päälinna. Paitsi sitä osottaa tornin alaosa, joka lähes puolikorkeudelle asti on harmaasta kivestä rakennettu, ulkoa toisenlaista ja paljoa huonompaa muuraustekniikkaa, kuin linnan harmaakivinen osa (vrt. kuvia 61 ja 62). Tornin tiilimuurauksessa, joka näyttää pahasti paikatulta (ks . lounaissivun kuvaa VI liitteessä), on ainakin osittain käytetty vendiläistä limitystä.

Kukkotornin tarkoituksena on tietenkin ollut linnan maanpuolisen puolustustehon kohottaminen. Milloin torni on rakennettu, on vaikeata ilman arkkitehdillistä tutkimusta mennä varmasti väittämään. Aijemmin olen erehdyksestä olettanut tornin syntyneen v. 1607. Niin ei kuitenkaan näy olevan laita (ks. jälkimuistutusta X: 27). Siihen katsoen, että ulkonevat tornit ovat keskiajan linnoille ominaisia, mutta sen sijaan aivan vieraita uuden ajan linnoitusperiaatteille, on kukkotornia pitäminen jo keskiajalla rakennettuna.

Alkuperäisen sisäänkäytävän olen ennen arvellut johtaneen suorastaan pääkerrokseen, luoteissivustassa olevan kapean eteisen kautta. Mainittu eteinen näyttää kuitenkin välittäneen liikettä vain päälinnasta kehämuurille. Pääsisäänkäytävä on pikemmin haettava vastakkaiselta sivulta linnaa. Keskikohdalla kaakkoissivua se ei ole voinut olla, koska siinä on väliseinä vastassa, vaan jommallakummalla puolella. Voisi arvella pääkäytävän johtaneen nyk. jauhomakasiinin kautta (liite IV b, 1 kerros, n:o 3), syystä että tämä sijaitsee lähinnä sitä pohjakerroksen huonetta, josta vanhat kiertoportaat alkavat, ja vielä siitäkin syystä, että jauhomakasiinin seinässä oleva koristelu (kuva 77) siten saisi jonkinlaisen selityksen. Puheenaolevan makasiinin ulkomuurissa on kyllä myöhempänä aikana ollut oviaukko (ks . liitteitä III ja IV b sekä siv. 137), mutta onko niin aijemminkin ollut laita , on vaikeata ratkaista.

Paremmin kenties sopii olettaa sisäänkäytävän olleen samalla kohdalla kuin nykyäänkin. Itse holvikäytävä on vasta 1740-luvulla erotettu aikaisemmasta isommasta suojasta^[25], mutta oviaukot esiintyvät kaikkein aikaisimmissakin pohjapiirroksissa.

Eteissuojan on linnoissa täytynyt olla holvattu ja sen permannon kivillä laskettu, jottei vihollinen olisi, jos hän olisi niin pitkälle päässyt, voinut katon kautta raivata itselleen tietä sisäosiin tai sytyttää linnaa tuleen ja elävältä polttaa sen asujia^[26] 26. Pääoven on täytynyt olla alaslaskettavalla suojuksella ja puomilla varustettu, joista Hämeen linnassa ei ole merkkiäkään säilynyt, sen enempää kuin pääovea luultavasti suojanneesta pikinokasta (vrt. kuvaa 90) tai jostakin muusta puolustuslaitoksesta. Tällaista saa olettaa m.m. sen nojalla, että tiilimuuraus juuri puheenaolevalla kohdalla ulottuu alemmas kuin missään muualla linnassa, ja että muuripinta vetäytyy ikäänkuin tarkoitukseillsesti sisäänpäin (ks. kuvaa 61).

Sisäpihan puolelta on pääkerrokseen päästy nykyisestä kalamakasiinista nousevain kiertoportaiden kautta. Eteishuone on saanut valoa pihalle päin antavasta akkunasta. Sen ovi on voitu sisältäpäin teljetä tanakalla puomilla, jonka kolo vieläkin on jäljellä. Kiertoportaita voitiin helposti puolustaa vihollista vastaan. Ne ovat nimittäin siksi ahtaat, että niitä myöten voi ainoastaan mies kerrallaan nousta. Lisäksi kiertävät ne, niinkuin keskiajalla ja vielä myöhemminkin oli tavallista, vasemmalta oikealle, joten vihollinen voi hyökkäykseen käyttää vain vasenta kättään, kun sen sijaan puolustajalla oli tilaisuus, vasemmalla kädellään kiinnipitäen porraspilarista ja vähän kumartuen, oikealla kädellään viskata keihäs tulijaa kohti jo ennenkuin tämä ehti häntä nähdäkään^[27].

Lisäksi on huomattava, että jos vihoillsen olisikin onnistunut päästä sisäpihalle asti, olisi hän täällä kohdannut tiukkaa vastarintaa. Häntä voitiin nimittäin edullisesti ahdistaa pihan joka puolella kiertävältä ristikäytävältä^[28] 2 ~ . Tämä oli puusta rakennettu, katoksella varustettu ja edestä avonainen. Pihalta johtivat sille portaat, jotka hädän tullen varmaankin voitiin siirtää sivulle. Vuonna 1606 mainitaan käytävä rakennetun uudestaan ; sen reunalle kuin myös rappusten kummallekin puolelle pantiin sorvatut pilarit. Myöhemmin, esim. Ammondtin piirrosten aikana, ovat pihalta ristikäytävälle vieneet kiinteät kiertoportaat.

Muista keskiaikaisista puolustuslaitoksista tiedetään varsin vähän. Mitä tulee molempiin korkeisiin torneihin, on niiden ajateltava olleen muurisakaroilla ja näiden sisäpuolelle rakennetulla puolustuskäytävällä taikka sille ulkopuolisella puisella puolustuskäytävällä varustettuja (vrt, kuvia 90, 96 ja 45): Varmoja merkkejä kummastakaan laitteesta ei ole näkyvissä (tornien ylintä osaa on muuten myöhempänä aikana eri kertoja uusittu). Läntisen tornin lounaisesta ulkoseinästä, läheltä yläreunaa, pistää tosin esille kaksi parrunpäätä, ja luoteisseinän yläosassa on havaittavana muuan kuhmu. Mutta näistä harvoista merkeistä ei voi päättää, viittaavatko ne ulkopuolisen puolustuskäytävän kannatusparruihin vaiko pikemmin puukouruihin, jotka ovat johtaneet vettä muurin sisäpuoliselta puolustuskäytävältä. Pohjoisessa eli köölelornissa on huomattavana hammaslistan yläpuolella, kolmella seinällä, rapattuja kohtia, joiden merkitys kuitenkin on hämärä. Linnan tileissä ei näytä kertaakaan olevan puhetta muista päälinnan puolustuskäytävistä kuin sisäpihaa kiertäneestä käytävästä. Jos muita ulkopuolisia, s.o. puisia käytäviä vielä uudella-ajalla olisi ollut , täytyisi niiden korjauksesta tileissä olla tietoja.

Kaikesta päättäen on puolustuskäytävä puheenaolevissa, ja kenties myös kahdessa matalammassa tornissa, ollut muurin sisäreunalla. . Tälle käsitykselle antaa tukea se seikka, että tornien välisissä sivustoissa puolustuskäytävä Ammondtin poikkikuvain mukaan (III liite) on sijainnut samalla tavalla. Tornien puolustuskäytävä on voinut olla sakarainen, vaikka mainituissa sivustoissa onkin ollut neliömäisiä ampuma-aukkoja. Semmoisia on vieläkin näkyvissä, umpeenmuurattuina, luoteis- ja koillispuolella sekä kukkotornissa. Aijemmin on niitä ollut myös kaakkoissivustassa (sama liite). Ja kaikki ne ovat olleet samanlaisia kuin kehämuurin ampumaaukot. – Päälinnan puolustuskäytäville ei nähtävästi milloinkaan ole ollut sijoitettuna kanuunia eli raskaita ampuma-aseita, sillä siihen olisivat puolustus- eli vinttikerrosten permannot, Ammondtin piirroksista päättäen, olleet liian heikkoja. – Luultavaa siten on, että nämä päälinnan kolmen sivustan puolustuskäytävät ovat säilyneet sellaisinaan keskiajalta 1700-luvun alkupuolelle asti. Ampuma-aukot ovat tietenkin olleet helposti aukeavilla luukuilla varustettuja. Luukkuja vaativat näet ankarat talviset säät.

Yleisen säännön mukaan piti kaikkein puolustuskäytäväin olla yhteydessä toistensa kanssa, ja niin saa päättää Hämeen linnassakin asianlaidan olleen. Yhdistyskäytävät lienevät osittain olleet muurinsisäisiä. Huomattava on esim. se käytävä, joka pääkerroksesta nousee koillisseinälle (kuva 79) ja haarautuu kummallekin puolelle, jatkuen itätornin koillisseinässä (liite IV b, «kolmas kerros », huone n:o 12). Tällä kohdalla muurin ulkoseinässä näkyy kaksi umpeenmuurattua kapeata aukkoa, jotka voivat olla valoaukoiksi mutta samalla ampumistakin varten aijottuja. Jos mainittu käytävä on kiertänyt saman tornin kaakkoisseinässäkin, on se juuri eräs yhdistyskäytävä.

Kaikkien linnanhuoneiden erityistarkoituksesta ei enää ole selvää saatavissa. Pohjakerroksen suojista lienevät enimmät kaikkina aikoina olleet holvattuja varastohuoneita, ruokavarain, polttopuiden y.m. säilyttämistä varten. Tässä kerroksessa, todennäköisimmin koillissivustassa, on luultavasti myös sijainnut ruokakeittiö (kyökki eli stegerhuset) ja leipomo. Ruoanlaitto keskiajan linnoissa on näet yleensä ollut pohjakerrokseen asetettuna, ja ainakin 1700-luvun alulla on leivinuuni sijainnut mainitussa sivustassa (III liite). Luoteissivustan keskimäinen, iso ja jotenkin valoisa suoja, nyk. pellavakellari, on voinut olla palvelijain tupana. Mukavin yhteys kellarikerroksen (m.m. kyökin) ja pääkerroksen välillä oli tietenkin ristikäytävän ja sille johtavain rappusten kautta , elleivät esim. keittiöstä pääkerrokseen johtaneet erityiset kiertoportaat.

Eteläisen tornin holvikattoinen kellari, johon vielä 1700-luvun alkupuolella päästiin ainoastaan katossa olevan nelikulmaisen aukon kautta, on todennäköisesti ollut vankihuone. Varastosuojaksi on se näet ollut epäkäytännöllinen, sillä olisihan ollut liian vaivalloista kuljettaa tavarat ensin pääkerrokseen ja .sieltä monella mutkalla hinata ne alas ja tarvittaessa uudelleen ylös ahtaan kattoaukon kautta. Vankihuoneeksi on se ollut pimeä , kostea ja löyhkäävä ja sellaisena kammoa herättävä. Turunlinnassa on ollut samanlainen vankihuone, n.s. kuoppatorni, jossa rikoksesta epäilty henkilö pakotettiin tunnustamaan, elleivät muut keinot auttaneet. Kertomuksen mukaan vangilta riisuttiin kesäiseen aikaan ennen kuoppaan laskemista kaikki vaatteet paitaan asti. Talvella jätettiin takki hänen päälleen. Ravinnoksi annettiin leipää ja vettä. Joku rosvo on voinut vankeutta kestää kesällä koko viikonkin, talvella ainoastaan pari vuorokautta, kunnes tavallisesti on tunnustanut^[29].

Välikerros esiintyy ensi kerran vasta vuosien 1740-42 piirroksissa ja on nähtävästi samalla kerralla muodostettu kuin linnan enimpiä sivustoja on korotettu. Se on alkuaan aijottu joksikin säilytyssuojaksi, päättäen siitä , että toisen huoneen lattiassa on allaolevaan kellarisuojaan antava aukko (liite IV b). Välikerrokseen ovat johtaneet erityiset rappuset.

Varsinaisena asuinkerroksena on aikanaan ollut ensimäinen eli pääkerros. Linnanherran asunto sijaitsi arvatenkin luoteissivustassa, kuvassa 80 nähtävän portaalin takana olevan eteisen kummallakin puolella. Sen oikealla puolella oleva, vielä Ammondtin aikana holvattu, noin 6x9 m laajuinen ja 5 m korkuinen huone, jota v. 1539 tileissä (siv. 169) nimitetään isoksisaliksi, on luultavasti ollut linnanvoudin perheen asuin- ja ruokailutupana. Sen perällä oleva kulmakamari on voinut olla naisten- eli keskiajan nimityksen mukaan rouvastupana, ja eteisen vieressä oleva kulmahuone voudinkamarina. Huovien huoneena keskiajan linnoissa oli yleensä linnantupa, joka mainitun vuoden tileistä päättäen näyttää sijainneen lounaissivustassa (kenties sama huone kuin liite IV b, n:o 5). Kaakkoissivustassa oleva, kaikkein isoin linnan huoneista, samoissa tileissä esituvaksi nimitetty, oli arvatenkin miehistön asuttavana. Koillisen sivustan keskimäisen huoneen voi arvella keskiajalla olleen kirkkona. Arvokkaampaan tarkoitukseen viittaa sisäpihan puolinen koristefriisi, ja mainittua huonetta on paitsi kansantarun nähtävästi myös varhaisimpain tilien mukaan käytetty kirkoksi. Alttaria siinä ei kuitenkaan ole voitu asettaa itään päin. Ratkaisevan todistuksen katolinaikaisen kirkon paikasta voisi muuten antaa pyhäin öljyjen säilyttämistä varten tehdyn seinäkomeron keksiminen muuria koputtamalla.

Ensi kerroksen yläpuolella oli ennen linnan sivujen korottamista, paitsi tornihuoneita, ainoastaan kirkon päällä muuan (kylmä?) salihuone ja sitä vastapäätä lounaissivustassa kaksi huonetta. Asuttavain huoneiden kokonaismäärä esim. v. 1687 oli 18; kellareita oli 6 ja sisäänkäytävä seitsemäs. Huoneiden nimistä on edellisten lisäksi mainittava^[30] ala- ja ylätupa, ylin isokamari, pikkusali, holvattu kamari, pikku rappukamari, alivoudin kamari, kirjurintupa (kellari sen alla) , vierastupa, rummuttajan kamari, pikku herrain huone, vankikamareita, kuninkaan sali, kuningattaren kamari, henkivartia- eli drabanttikamari y.m. Mitä huoneita nämä nimet vastaavat, on enimmissä tapauksissa mahdotonta selvittää. Kolme viime mainittua nimeä näyttävät esiintyvän vasta 1600-luvun lopulla (esim. 1662) ja lienevät muistoja kuningas Kustaa Aadolfin ja kuningatar Maria Eleonoran käynnistä linnassa v. 1626. – Mainitun korottamisen jälkeen asuinhuoneiden lukumäärä nousi lähes kolmeenkymmeneen. Limneillin v. 1748 ilmoittama lukumäärä – 35 huonetta ja 7 kellariholvia – on liioiteltu. Vasta tällöin esiintyy nimi valtiosali, regni atrium, jonka LIMNELL mainitsee^[31], voimatta kuitenkaan sanoa, mitä huonetta sillä on tarkoitettu. Myöhempi aika on sen luullut tarkoittavan sitä huonetta, joka nyt on vankilan kirkkona. Nimi regni atrium lienee muuten epätarkka käännös nimestä kuninkaan sali.

Liikettä yläkerroksiin ovat välittäneet, kuten ennen mainittu, muurinsisäiset käytävät ja portaat. Siitä on, varsinkin varhaisempaan aikaan nähden, vaikeata enää täyttä selvää saada. Linnantuvaksi arveltu huone (liite IV, 2 kerros, n:o 5) näyttää olleen ikään kuin kaiken liikkeen keskus. Huone sijaitsi lähellä pohjakerroksesta nousevia kiertorappusia, ja siitä näyttää päästyn useimpiin ylempäin kerrosten huoneisiin. Eteläiseen torniin ja esituvan päällä olevaan puolustuskerrokseen johti kiertorappusten yläpäästä kaakkoiseen päin kulkeva käytävä ja siitä alkavat portaat (vrt. liitettä IV b ja siv. 143). Sama käytävä on luultavasti jatkunut vastakkaiseenkin suuntaan, portaina kohoten länsitorniin ja luoteissivustan puolustuskerrokseen (huoneisiin n:ot 14 ja 15). Viimemainittu huone on vielä Ammondtin poikkikuvain mukaan yhteydessä pohjoistornissa olevan huoneen n:o 17 kanssa. Huoneesta n:o 14 johtivat arvatenkin muurinsisäiset portaat lähinnä ylimpään tornisuojaan ja siitä nähtävästi puurappuset kaikkein ylimpään kerrokseen. Sama huone n:o 14 oli ehkä yhteydessä linnatuvan yläpuolella olevain huoneiden kanssa, jollei näihin (huoneeseen n:o 13) päästy suorastaan ensi kerroksesta, niinkuin on laita ainakin liitteen IV b mukaan. «Kirkon» lounaisseinän sisässä kulkevia portaita myöten noustiin, paitsi yläpuolella olevaan huoneeseen (n:o 16), lähinnä ylimpään pohjoistornin kerrokseen, ja siitä tornin kaakkoisseinässä kulkevia portaita myöten ylimpään tornikerrokseen (ks. liitettä V, G: 1). Itätorniin ja koillissivun puolustuskerrokseen päästiin mainitun tornin luoteisseinän sisäistä porraskäytävää myöten. – Kun vielä otetaan huomioon, että pääkerroksen eteisistä (niitä tarkoittanee nimitys «swahlan» 1687 vuoden kalunkirjoitusluettelossa) erityisiä, sorvatuilla käsipuilla varustettuja käytäviä myöten suorastaan päästiin kehämuurille, täytynee myöntää linnan rakennussuunnitelmassa puolustustarkoitusta kylläkin silmälläpidetyn.

Millaisilta näyttivät linnan asuinhuoneet sisältä? – Keskiajalla olivat useat huoneista holvikattoisia, kuten myöhemminkin, muut palkki- tai lautakattoisia. Akkunat olivat yleensä pieniä, varhaisella keskiajalla naudan, lampaan tai pukin nahasta tehdyillä, läpikuultavilla pergamenttiruuduilla tai puuluukuilla varustettuja; luukkuihin oli jätetty pieni tähystyskolo. Tulensijana oli joko takka, jonka avarassa, lähes lattianrajasta alkavassa pesässä puut paloivat pystyssä, tai valtava uuni – molemmat olivat ulossavuavia. Paksut seinämuurit tekivät huoneet kolkoiksi ja vankilamaisiksi. Mutta kun ulkona oli pimeätä ja sateista tai pakkasta ja pyryä, silloin ainakin vallitsi sekä isossasalissa että linnantuvassa, takkavalkean räiskyessä, turvallisuuden ja kodikkuuden tunne. Tätä vain lisäsi se merkillinen vaikutus, mikä yhteisellä asuinhuoneella on. Vaihtelua antoi maakunnalta palanneen linnanvoudin ja hänen seurueensa tai sattumalta saapuneiden matkamiesten kertomat kuulumiset, heidän tulen ääressä haarniskojaan ja vaatteitaan kuivatellessa.

Uudelta ajalta on joitakin tietoja huoneiden yksityiskohdista. Niinpä olivat päälinnan akkunat yleensä lasista tehtyjä, aluksi pienistä, lyijyllä ja tinalla juotetuista palasista liitettyjä. Lasinkäyttö Europassa tuli yleiseksi asuinhuoneissa jo 1400-luvulla. Naantalissa esim. tiedetään v. 1449^[32] 3 1 olleen lasimestari. Hämeen linnassa oli viimeistään v. 1573 oma lasimestarinsa^[33]. Vasta mainittuna vuonna pantiin yksin saunatupaan ja saunaankin lasiakkunat, mutta yleensä käytettiin kuitenkin ulkorakennusten akkunoihin edelleenkin pergamenttia. Vielä v. 1611 mainitaan tallituvan akkunat tehdyn pergamentista. Linnanhuoneet olivat 1580-luvulla valkeiksi kalkittuja^[34], mikä tapa oli ehkä renesanssin vaikutusta, s.o. kipsikoristeisten seinäin ja kattojen köyhää jäljittelyä. Ovet olivat toisinaan paneelattuja, parempain huoneiden seinät niinikään. Linnanherran kamariin tehtiin v. 1611 erityinen sänkykamari laudoista, ja rouvan huone jaettiin kahtia lautaseinällä, joka koristettiin sorvatuilla pilareilla. Tulensijat olivat ehkä keskiajan lopulta alkaen pelleillä varustettuja, mutta vielä v. 1687 puuttui peltejä useista huoneista (muutamista linnanhuoneista puuttui tulensijakin).

Muuan laitos, joka varmasti on ollut linnalla, mutta jonka paikasta voi vain arveluja lausua, on käymälä. Keskiajan linnoissa oli toisinaan jonkun asuinhuoneen alle laitettu latriini. Erfurtin linnassa hukkui v. 1183 sellaiseen joukko valtiopäiville kokoontuneita ritareita ja aatelismiehiä, kun lattiapalkit yhtäkkiä murtuivat. Toisinaan oli muurin kupeeseen rakennettu ulkonevia, kaapin tapaisia laitoksia, jommoisia on nähtävänä esim. Savon linnassa. Molemmat, ja etenkin lattian-alainen latriinilaitos, turmelivat ilman koko linnassa. Englannin kuningattaren Elisabetin aikana valitettiin, miten Greenwichin linnassa sietämätön, paksu ilma pysyi kattojen alla, tarttuen kasteen tavoin kaikkeen, mitä huoneissa oli. Epäkohtaa koetettiin auttaa hyvänhajuisia aineita polttamalla, mikä tietenkään ei pahan juuria poistanut^[35].

Hämeen linnassa ei liene minkään asuinhuoneen alla ollut latriinia, vaikka sellaiseksi kyllä sopisi se kellariholvi, joka edellä on vankitorniksi oletettu. Linnanmuurista ulkonevaan laitokseen voivat viitata pari parrunkoloa luoteissivun keskitienoilla, kun taas ne käytävät, jotka yhdistivät kehämuuria päälinnaan, tekevät kaikkein luultavimmaksi, että laitos on ollut sijoitettu kehämuurin kylkeen, esim. järvenpuolelle. Vastaavalle kohdalle, kehämuurille tai vielä ulommaksi, on käymälä ollut asetettuna Redenin linnassa (ks. kuvia 95 ja 96) ja Riigan linnassa<ref<W. Neumann, Riga und Reval, sivulla 41 oleva kuva.</ref>. Linnantileissä puhutaan (v. 1665) «privetin» katosta, mikä ei kuitenkaan paikkakysymystä valaise. Kehämuurin ulkopuolella oleva «himmelhuusi> mainitaan v:n 1687 inventeerausluettelossa.

Missä linnan kaivo keskiajalla on sijainnut, ei ole tiedossa. Yleisen säännön mukaan tuli kaivon olla päälinnassa, joko linnanpihalla tai kellarissa, jolloin vihollisen oli vaikeata riistää linnalta vedensaantia. Ulkomaiden vuorilinnoissa on kaivo usein louhittu kallioon, pohjaveteen asti, monasti 100 metrin, Königsteinin linnassa Saksissa aina 187 metrin syvyyteen asti^[36]. Olisi siihen verrattuna ollut mitätön vaiva Hämeen linnassa kaivaa linnanpihalle tai esim. siihen kellariholviin, mistä pääkerrokseen noustiin, noin kymmenen metrin syvyinen kaivo, johon kylläkin olisi vettä saatu. Uudella-ajalla tietävät tilit v. 1571 kertoa «uudesta kaivosta», joka rakennettiin linnalle («till Lemmen») – arvatenkin esipihan itäiseen osaan (ks. siv. 168). Ja v. 1588 näyttää olleen kaksikin kaivoa, toinen kodan luona (nähtävästi sama kuin edellä mainittu), toinen salaportin luona^[37].

Hämeenlinnan seudussa yleinen on kertomus, että linnasta on kulkenut maanalainen käytävä järven alitse Sairion puolelle. Toisen kertomuksen on ASPELIN muistiinpannut, niinkuin hän sen kuuli eräältä vankilassa v:n 1840 vaiheilla palvelleelta henkilöltä. Sen mukaan oli järvenpuolisen kehämuurin juurella ollut lukittu puuovi, jonka piti sulkeman johonkuhun linnan kellariin päättyvä käytävä. Ovea ei avattu, koska pelättiin, että käytävään oli Ruotsin vallan aikana asetettu miina. – Kertomuksia eri linnoja y.m. paikkoja yhdistävästä käytävästä on runsaasti olemassa niin Suomessa kuin ulkomailla. Niinpä olisi Savon linnasta ennen johtanut käytävä virran alitse kaupunkiin ja Oulun Linnasaaresta niinikään^[38] 38. Maanalaiset käytävät ovat muka yhdistäneet toisiinsa Joensuun, Viurilan ja Vuorentaan linnakartanot Halikossa^[39] sekä Suoniemellä olevan Pirunvuoren Vesilahdella olevaan Laukon kartanoon^[40] j.n.e. Hyvin usein ovat tällaiset kertomukset kuitenkin jo paikallisten olojen takia mahdottomia ja tarujen joukkoon luettavia. Tarua täytyy olla m.m. kertomuksen Hämeen linnasta Sairioon johtavasta käytävästä.

Sen sijaan ei ole aihetta kokonaan kieltää tuon toisen kertomuksen todenmukaisuutta. Lähinnä voidaan ajatella salaista, piirityksen varalle tehtyä pakotietä, jonka kautta olisi hädän tullen voitu lähettää sanansaattaja viemään tietoja linnasta. Ulkomaisissa linnoissa on usein todettu maanalaisia käytäviä, jotka ovat joko johtaneet linnan ulkopuolelle tai yhdistäneet linnan eri osia tai linnaa ja läheistä kaupunkia taikka olleet jossakin muussa tarkoituksessa tehtyjä (ks. kuv. 44)^[41]. Toisinaan alkaa käytävä kaivosta, vesirajan yläpuolelta, kuten esim. Nürnbergin linnassa, josta sen sanotaan vievän kaupungin raatihuoneeseen. Toisinaan alkaa käytävä varta vasten kaivetusta kuivasta kuilusta. Helsingborgissa pitäisi linnan ulkopuolella olla liuskekallioon louhittua käytävää, mutta sen toista päätä ei ole löydetty. Arvoitukseksi siten jää, onko tässä tapauksessa olemassa salatie vaiko mahdollisesti piirittäjäin alottama miinakaivanto^[42]. – Hämeen linnassa olisi jostakin kellarista voinut salakäytävä johtaa kehämuurin ulkopuolelle, ehkäpä juuri järven rantaan.

Lopuksi ovat mainittavat linnassa aijemmin olleet muistomerkit, jotka muinaistutkija ELIAS BRENNER matkallaan v. 1671—72 on piirtänyt ja siten jälkimaailmalle säilyttänyt^[43]. Huomattavin näistä on edellä ohimennen mainittu Kristuksen kuva, joka on ollut aitta- eli fatabuuritornin ulkoseinään kalkkipohjalle tehty freskomaalaus (kuva 82). BRENNERin piirroksen mukaan Kristus on esitetty kärsivänä marttyyrinä, muuten alastomana paitsi vyötäisiltä, joita verhoaa vaatekaistale. Päätä ympäröi sädekehä. Käsissä, jotka ovat rinnalle ristiin pannut, on kidutusvälineet, toisessa ruoska, toisessa vitsakimppu. Oikealla puolella maassa on kalkki, johon veri rintahaavasta räiskyen juoksee. Vasemmalla puolella kasvaa puunvesa, joka tarkoittaa orjantappurapensasta. Jalkojen juureen on kuvattuna Tott-suvun vaakuna. Kuva on maalattu keskiajan lopulla, minkä saa päättää vaakunakilvestä. Tott-sukuun kuuluvia linnan päälliköitä oli linnassa vuosien 1457 ja 1520 välisellä ajalla. On mahdollista, että kuva on syntynyt samaan, aikaan kuin Hattulan kirkon enimmät seinämaalaukset eli v:n 1500 vaiheilla.

Hupaisan yhtymäkohdan tähän Kristuksen kuvaan tarjoaa se kuva, jonka ERIK DAHLBERG teoksessaan Svecia antiqva et hodierna esittää Birger jaarlina^[44], ja jonka alkuperäisen piirroksen maaherra ARBAHAM CRONHIORT on tehnyt V. 1699. Jaarli on siinä kuvattu sotilaana, joka on haarniskaan, töyhtökypäriin, polvihousuihin ja korkeakorkoisiin kenkiin puettu sekä miekalla vyötetty. Kädet ovat rinnalla ristissä. Toisessa kädessä on ruoska, toisessa vitsakimppu, joiden pitäisi olla merkkejä siitä , miten jaarli on pakottanut hämäläiset kuuliaisuuteen. Viereen, oikealle puolen, on kuvattu kalkki, vasemmalle palava rovio, jotka muka kuvaavat hämäläisten kääntämistä kristinuskoon. Kuvan alla on olevinaan joku vaakunakilpi.

Näiden molempain kuvain johdosta on huomattava, että ne erilaisesta luonteestaan huolimatta osottavat merkillisen yhtäläisiä piirteitä. Ruumiin ja käsien asento on sama, käsissä olevat esineet ovat samoja, molemmissa kuvissa on nähtävänä kalkki, ja molemmissa on vaakuna samalla kohdalla. Ei ole epäilystäkään siitä, että ne kohdistuvat samaan alkuperäiseen kuvaan, ja että BRENNERin piirros luultavasti jotenkin tarkasti vastaa sitä , kun taas CRONHIORTin piirros on vilkkaan mielikuvituksen tuotteeksi, itsetiedottomaksi väärennykseksi katsottava. Jälkimäinen on edellisen avulla helposti selitettävissä, muttei päinvastoin. Sädekehän on maaherra olettanut kypäräntöyhdöiksi, tukan kypäräksi, puunvesan savupilveksi, ja Tottin vaakunasta on hän tehnyt olemattoman vaakunan, BRENNERillä oli muinaistutkijana edellytyksiä oikealla tavalla käsittää Kristusta esittäviä, ajan hämärtämiä piirteitä. CRONHIORTin aikana, lähes 30 vuotta myöhemmin, ovat nämät piirteet voineet olla vielä hämärämmin erotettavissa, ja hänen piirrokseensa on varmaankin vaikuttanut se paikkakunnalla vallinnut luulo, että kuva olisi esittänyt linnan perustajana pidettyä Birger jaarlia. Samassa tornissa, jonka seinässä maalaus oli, sijaitsi CRONHIORTin kuuleman mukaan Birger jaarlin kanslia. Olihan sitäpaitsi keskiajan oloja tuntemattomalle outoa ajatella, miksikä Kristuksen kuva olisi linnan seinään maalattu.

Maaherran puolustukseksi on lisättävä, että kun Dahlberg oli kääntynyt hänen puoleensa, Hämeen linnan kuvia tilaten, maaherra oli ensin pyytänyt maanmittareita toimittamaan näitä. Mutta kun he eivät sanoneet sellaisiin piirroksiin kykenevänsä, lupasi maaherra itse koettaa. – Kuvaväärennys tuli huomatuksi heti, kun Dahlbergin teos oli ilmestynyt, mutta kuvaa oli enää mahdotonta olemattomaksi tehdä.

Muita BRENNERin piirtämiä muistomerkkejä ovat eräät vaakunat ja kuvassa 84 nähtävä kirjoitustaulu. Edelliset ovat sijainneet linnanportin ulkopuolella ja esittivät ehkä Gjertien ja Ugglain vaakunoita. Huuhkaja (uggla) merkitsisi m. m. GRONHIORTin tiedonannon mukaan sitä, että Lauri Torsteninpoika Uggla olisi vaihtanut tilansa ja karjakartanonsa linnalle kuuluvaan Hakoisten kartanoon^[45]. Tämä tieto on kuitenkin perätön, sillä RAM mainitsee^[46], että Lauri Torsteninpoika oli omilla rahoillaan ostanut Hakoisten kartanon sekä siihen kuuluvat Hyvikkälän ja Hamppulan tilat ynnä kuusi torppaa, ja että hän testamenttasi ne, lapseton kun oli, Juhana III:lle. Lisäksi on linnalla ollut kaikki kolme karjakartanoaan jo v. 1539, kuten tileistä käy ilmi.

Mainitun kirjoitustaulun, joka on ollut Upsalan taistelun muistoksi asetettu, lienee toimittanut Sten Sture nuoremman leski Kristina Gyllenstjerna v. 1520–22. Miehensä kuoleman jälkeen oli hän johtavana sieluna Ruotsin vapautussodassa Tanskan kuningasta Kristian II vastaan. Tällöin kehotti hän m.m. Uplannin talonpoikia nousemaan taisteluun. Heidän joukkonsa joutui tappiolle taistelussa vihollisen päävoimaa vastaan Upsalan tasangolla, missä tuhansia talonpoikia kaatui. Puheenaolevaa muistotaulua ja nähtävästi myöskin vaakunoita on Pietari I halunnut saada Pietarin antikviteetti- ja harvinaisuuskokoelmaan. Hän kirjoitti nimittäin v. 1719 adjutantilleen Guberjeville kahdesta linnoituksen «isossa huipussa» olevasta taulusta, joihin oli piirretty vanhanaikainen kirjoitus, ja kehotti adjutanttia joko itse ottamaan ne alas (ja tuomaan muassaan) tai, jos ne olivat isoja , kuljetuttamaan ne Helsinkiin, sieltä Venäjälle lähetettäviksi^[47].

Viitteet

1. E. G Palmen, Aldre och nyare sjöläiiningar, Fennia, 20, n:o 7, s. 64. Suuremmasta vedenkorkeudesta Hämeenlinnan seudussa ennen 1850-lukua tietävät paikkakuntalaiset kertoa. Siihen viittaavat myös sellaiset paikannimet kuin Hämeensaari, nykyään niemeke, missä viinapolttimo sijaitsee. Hämeenlinnan yläpuolella, ainakin Kernaalan järvelle asti, aleni vesi mainitun laskemisen kautta niin paljon , että veneillä kulkeminen esim. Räikälän rantaan kävi mahdottomaksi.
2. A. F. Tigerstedt, Kertomus karttalehteen n:o 13, Suomen geologinen tutkimus, s. 80.
3. Hupaisaa olisi suon kehityksen lähempää selvittelyä varten saada suo kasvipaleonto1ogisesti tutkituksi .
4. Situations Charta öfwer Slåttet och Staden Tawastehuus, kopia kansaiiismuseossa.
5. Eliel Aspelin, FM, 1895, s. 73-74.
6. Kuvaan 3 on piirretty kolme (1) vierekkäin olevaa rundelia Täiiainen virhe on tietenkin syntynyt Cronhiortin luonnosta kupariin piirrettäessä.
7. De Tavastia, II, s. 8.
8. Vuoden 1577 tilien ilmoituksen mukaan (VA, 4143: 24) on koillinen kehämuuri ollut 12 sylen eli 21,4 m korkuinen, mikä on uskomatonta. Olettaen, että muuri olisi kohonnut aivan veden rajasta asti, olisi se sittekin verhonnut päälinnan seinämuurit n. 2/3 korkeudelta.
9. Geometrisch Deliniation at Tawasthuus Slått (jäljennös Kansallismuseossa). – Ammondtin pohjapiirroksen mukaan oli koillissivun muuri vain noin 4 kyynärän vahvuinen, kun se linnantilien ilmoituksen mukaan oli 9 kyynärän eli enemmän kuin 5 m vahvuinen. Aspelinin mukaan oli yksistään ulommainen kuori 4 1/2 kyynärän eli 2,7 m vahvuinen.
10. VA, 4377: 28- 32.
11. VA, 4414: 20 seur.
12. VA, 4191: 27—29.
13. VA, 4266:24.</small
14. VA, 4276: 39, 4385: 13.
15. VA, 4392; 33 seurs. – «Lemmen» oli myös Käkisalmen linnassa (AAF, II: 2, s. 26.
16. Hülphers resa (Leinb . Bidr. , II, s. 129. – De Tavastia, II, s. 8.
17. Hagman, ed. mainittu julkaisu, s. 29. – Liiteen IV b fasaadikuvissa ovat torni katot merkityt (ehdotetut) kuparisiksi.
18. Troels Lund, Dagligt Liv i Norden i det 16:de Aarh., 3 osa, 1903, s.53.
19. H. Hildebrand, Sveriges medeltid, III, s. 177. – Myös linnan kehämuurissa , porttitornin perustuksessa, on iso pyöreä nurkkakivi.
20. Aspelin (Muistiinpanot) ja Rinne (Mäkilinnat, s. 282) syyttä luulevat päälinnan paikkaa kivi - ja maatäytteellä laajennetun. Linnan korjauksissa kerrotaan maaperän havaitun olevan vanhaa rakennussoraa (?).
21. Ks. kirjoitusta «Hatt ulan kirkon rakennuksesta 1500•luvun lopulla», SM , 1914, s. 13-14
22. O. Piper, Burgenkunde, 1895, s. 88.
23. C. Steinbrechtin tiedonanto.
24. Sune Ambrosiani, Medeltida kyrklig byggnadskonst i Sverige, Tukholma 1904, s. 33, ja Sv. Fornminneslör. Tidskrift , 11, s. 154. – Toisten tutkijain mukaan ei olisi jyrkkää rajaa munkki- ja vendiläislimityksen välillä, ks. esim . E. Wrangel, Tegelarkitekturen i Norra Europa och Uppsala domkyrka (Antiqvarisk Tidskrift för Sverige, 15: 1, s. 27, 28 ja s. 136). – Tanskan rakennuksissa tavataan vendiläislimitys vain poikkeuksena, ks. J. B. Löffler, Udsigt over Danmarks Kirkebygninger, Kööpenhamina, 1883, s. 16.
25. Ks. Förlags Ritning öfver en Reparation uti Tavastehus Slott, kopio Kansallismuseossa.
26. Troels Lund, main. teos, 3 osa, s. 37.
27. Linnantileissä mainitaan se toisinaan, esim. 1569, samalla nimellä («värnen») kuin kehämuurin puolustussola (V 4046: 23, 25).
28. AAF, 1, 2. 118.
29. AAF, 1, s. 118.
30. VA, 4377: 28-32, 4414: 20 seur., 4441: 86 seur. y.m.
31. De Tavastia, II, s. 7.
32. H. Hildebrand, Sver. medeltid , 1, s. 495.
33. VA, 4099: 19.
34. VA, 4205: 26 seur.
35. Troels Lund, main . teos, 1903, 3 osa, s. 97.
36. O. Piper, Abriss der Burgenkunde, 1900, s. 104.
37. VA, 4068: 16, 4266: 24.
38. Suomi, II: 2, s.
39. Oma Maa, IV, s. 500.
40. Suomi, II: 2, s. 129.
41. Piper, ed. main. paik ., s. 101-103.
42. Troels Lund, Dagligt Liv i Norden , 3 osa, s. 39.
43. Nämä y. m. Brennerin piirrokset säilytetään kuninkaallisessa kirjastossa Tukholmassa .
44. Esitys siitä perustuu E. Aspelinin kirjoituksiin Ett löregifvet porträtt at Birger Jarl , I ja II, FM, 1895, s. 17, 71.
45. FM, 1895, s. 72 ja Tiedeseuran Bidrag-sarja 29, s. 98- 10 1. – Hakoinen joutui Anrepin mukaan (Attartaflor, 3, s. 297, ja 4, s. 269) Uggla suvulle v. 1615. Lauri Torsteninpoika kuului muuten Ram sukuun.
46. Anrep mainitsee; ks. Attartaflor.
47. SMy:n pöytäk., J, v 1870—75, s 352.