Hädässä

Hädässä.

Kirjoittanut Oscar Levertin

Suom. Katri Vala.

On usvassa harjut ja usvassa maat on,

kehä kirkas huipuilla häivähtää.

Arastellen nään lentävän lokkien saaton,

mut taivahan ranta kimmeltää.

Lyö keinuvin rytmein aaltoset rantaan,

mut myrskyn raivo on rauennut.

Nyt nouseeko päivä, vai kuolonko antaa

jo rauhan hauta auennut?

Sa Maria, valtias maan sekä vetten,

ilon, tuskan, ilman, mi hohdetta

hymys yölle suot ja kyynelvetten

suot päivän poskille virrata.

Joka annat suloisen virvoituksen,

mehun nautinnon heelmäin uhkeain,

masennat taas alle rangaistuksen

ja tuskan ja murheen taivuttain.

Vavistuksella päivää tulevaista

odotellut on sieluni hädässään.

Minun on kuin jo ruoskaa vinkuvaista

tuho, kuolema kantaisi kädessään.

Ah, murhe ja tuska elämäämme

niin seuraa kuin kahleet vankiaan,

ja paheista unhoa etsiessämme

me myrkkyä janoomme, juomme vaan.

Minä arvoton, Maria, armoas anon

sinun ankaran, lempeän. Syntiä tein,

sen tiedät, mut sairahan, villin janon

myös tiedät, mi öitteni rauhan vei.

Hädän hetkellä apuas huudan, makaan

sun eessäsi turvaa etsien.

Nyt nouseeko päivä usvien takaa

vai kuolema? Vastaa, sa tiedät sen!

Mut yhä vain usvassa harjut ja maat on

ja kirkkaus huipuilla häivähtää.