Häälaulu

Häälaulu. (Lyhennetty.) Kirjoittanut Paavo Korhonen

Noh, miehet, miehet, veikkoset!

Näin näitä häitä juodaan:

Lopussa viel’ ei entiset,

Ja yhä toista tuodaan.

Vaan näin ei kauvan eletä,

Ei päälle tämän päivän,

Jos poikia ei laiteta

Kihloja kylään viemään.

Siis laita poi’ille naiminen

Niin pian kuin he täyttää

Viis vuotta päälle kymmenen,

Jos kohta pieniksi näyttää.

Ei sitte puutu pitoja,

Jos muutoin onni seuraa;

Voi tyhmät poiat, jotk’ei nai,

Piiatkin teille nauraa.

Kas nyt mä tahdon tanssia,

Jos suinkaan kengät kestää.

Nyt mieleni on marssia,

Jos ei vaan vanhuus estä.

Myös nuorten halu herääpi,

Kun viulun äänen kuulee,

Ja naurusuulla näkeepi,

Ett’ vanhat tanssiin tulee.

Poiat ne polskan hyppelee,

Vaan vanhat sinne tänne

Nurkasta nurkkaan kiitelee,

Yhteenpä tuokin käynee.

Poiat ne ensin pyytävät

Sulhasta suosiolla,

Väkisten viimein vetävät,

Jos ei hän tahdo tulla.

Morsianpiiat puhuvat:

Eiköhän me jo mennä!

Vaan yritykset viipyvät

Likellen illan päivää.

Sitte he temput tekevät,

Kun kokit maidon keittää,

Ja tanssin koukut kokevat,

Pois nutut päältään heittää.

Vaan minä vainen yritän

Sulhasen kanssa tanssiin,

Oluttakin jos taritaan,

Ensin kulahuttaisin.

Nyt mielellä mä lähtisin,

Jos aivan yksinäni,

Vaan täytyy tulla muidenkin,

Kun nousi soiton ääni.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.