Hääaamu
Hääaamu. Kirjoittanut K. A. Tavaststjerna |
- Tuoll’ lämmin auer leijuu
- Päin kukkalavaa,
- Ja helmiaarteitansa
- Jo kukat avaa.
- Mut valkoseinän lämpö
- Jo paahteelt’ tuntuu,
- Myös suihkulähde vilpas
- Kun vielä untuu.
- Tuoll’ aamun helle paistaa
- Jo hiekkatiellä,
- Mut mikään kevyt askel
- Ei helky siellä.
- Miks vanhaan tapaan jalka
- Ei santaan paina
- Taas sievää jälkeänsä,
- Kuin ennen aina?
- Miks kukkia ei hoida
- Käsi tavan mukaan?
- – Ei, hiljaa, vait on kaikki,
- Ei saavu kukaan.
- Vait vuotta ummut ruusuin
- Nyt tuhantenki;
- Puun latvaan univalvein
- Käy tuulenhenki.
- Se nostaa raskaan verhon
- Damastikaistaa,
- Ja huoneeseen jo päivä
- Kuin ihmein paistaa.
- Yli mattoin hiljaa valuu
- Nuo sädejuovat,
- Mut leyhkät kukastoista
- Jo viestit tuovat.
- Alkoovin luona liitäin
- Ja pitäin pilaa,
- Ei kärpäsparvi huomaa
- Ees asiain tilaa.
- Mut vankeuttaan paarma
- Tuoss’ yrmii ääneen,
- Sen vaisto näkyy vallan
- Jo metsään jääneen.
- Päin toista akkunasta
- Käy hurjan tavoin, –
- Ei huomaa vanki, että
- On toinen avoin.
- Mut muita rohkeammin
- Nyt sisään vainen
- Saa huimapäinen leyhkä
- Ja huumaavainen.
- Kautt’ uudinten ja verhoin
- Ja pitsienki
- Yli kahden otsan leijuin
- Käy tuulenhenki.
- Se viestit kukkasjoukkoin,
- Jotk’ yksin janoo,
- Tuo hoitajattarelleen
- Ja hoivaa anoo.
- Mut tuoksuaan se turhaan
- Luo pielukselle;
- Hän toisen kukkatarhan
- Sai sydämelle.
- Nuo nuoret, raikkaat huulet
- Vain hehkuu, hymyy,
- Ja sulosuukot vielä
- Niiss’ salaa lymyy.
- Oi, armaan syleilyssä
- Jää unhoon aika,
- Ja hääyön runoudessa
- On vanha taika.
- Vait, täynnä hartautta
- Jo päättää retken
- Tuo luonnon nuori airut
- Ja aamuhetken.
- Vain pois se kukkain luokse
- Taas ulos palaa
- Ja niille nähdyt ihmeet
- Nyt kertoo salaa.
- Käy silloin kuni kuiske
- Jo kukastoista,
- Ja kaste hiljaa valuu
- Nyt umpuloista,
- Ja odotus jo kätkee
- Ja kaikki herää,
- Ja päivä sädeverkot
- Taas lehtoon kerää,
- Ja suihkulähde yhtyy
- Jo riemuun tähän,
- Ja kukkalavaa kerttu
- Käy kitkemähän.
- Mut raskaan verhon kaistaa
- Vait kiskoin kiinni,
- Nyt seijain silmin hymyy
- Pien’ amoriini.
Lähde: Tavaststjerna, Karl August 1904: Valikoima runoelmia. Suomentanut Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.