Grosphukselle

Grosphukselle Kirjoittanut Horatius

Tyvent’ toivoo mies, jota syliins’ sulkee

meri Aigeian, kun on yö, ja pilviin

meni kätköön kuu, ja kun teille laivan

      tähdet ei tuiki.

Lepo kaipuu on rajupäisten Traakkein,

lepo Meedein myös – aseloistossansa;

mut, sa Grosphus, ei sitä hanki kulta,

      purppura myös ei;

korut, aarteet ei, – vaka liktor itse,

joka eessäs käy, sydänhuolt’ ei häädä;

salat tuskat nuo yli kattolaattain

      liehuen lentää.

Vähin tarpein vain elät tyynnä: arvoon

ota pöydälles isäs suolakippo; –

toki silloin ei himot, eikä kauhu

      karkoita untas.

Ikä kuluu: miks koet paljon voittaa?

Mitä suuntaat ties eri maailmanääriin?

Et sä, luopuissas isänmaasta, pääse

      itseäs pakoon!

Iki-kaipuu tuo heti laivaan astuu,

ja se kilpaan käy kera ratsujoukon; –

sido kaurihisi, rajusäätä viihdä

      viuhean myrskyn!

Ken se tajuuns’ sai ilot hetken, jättää

joka toiveen voi, ja hän vastuksille

hymyn hienon suo; näet onni koskaan

      ei ole täysi.

Elos katkaistiin, sa Akilles, nuorna!

Perin loppuun löi ikä Tithonuksen!

Ehkä suonee niin, mitä kielsi sulta

      tunnit ne mulle.

Kas, Sikuulein maass’ sadat karjas mylvii,

nelivaljaissaan hevot hirnuu sulle,

punavaipassas väri tummin loistaa

      Afrikan simpsun.

Mulle immyt tuo, joka määrät mittaa,

runolahjan soi ja kuin Kreikan hengen,

sarat pienen maan sekä taidon välttää

      joukkoa inhaa.

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.