Grosphukselle

Kirjoittanut Horatius


Tyvent’ toivoo mies, jota syliins’ sulkee
meri Aigeian, kun on yö, ja pilviin
meni kätköön kuu, ja kun teille laivan
      tähdet ei tuiki.
Lepo kaipuu on rajupäisten Traakkein,
lepo Meedein myös – aseloistossansa;
mut, sa Grosphus, ei sitä hanki kulta,
      purppura myös ei;
korut, aarteet ei, – vaka liktor itse,
joka eessäs käy, sydänhuolt’ ei häädä;
salat tuskat nuo yli kattolaattain
      liehuen lentää.
Vähin tarpein vain elät tyynnä: arvoon
ota pöydälles isäs suolakippo; –
toki silloin ei himot, eikä kauhu
      karkoita untas.
Ikä kuluu: miks koet paljon voittaa?
Mitä suuntaat ties eri maailmanääriin?
Et sä, luopuissas isänmaasta, pääse
      itseäs pakoon!
Iki-kaipuu tuo heti laivaan astuu,
ja se kilpaan käy kera ratsujoukon; –
sido kaurihisi, rajusäätä viihdä
      viuhean myrskyn!
Ken se tajuuns’ sai ilot hetken, jättää
joka toiveen voi, ja hän vastuksille
hymyn hienon suo; näet onni koskaan
      ei ole täysi.
Elos katkaistiin, sa Akilles, nuorna!
Perin loppuun löi ikä Tithonuksen!
Ehkä suonee niin, mitä kielsi sulta
      tunnit ne mulle.
Kas, Sikuulein maass’ sadat karjas mylvii,
nelivaljaissaan hevot hirnuu sulle,
punavaipassas väri tummin loistaa
      Afrikan simpsun.
Mulle immyt tuo, joka määrät mittaa,
runolahjan soi ja kuin Kreikan hengen,
sarat pienen maan sekä taidon välttää
      joukkoa inhaa.


Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.