Greeta Haapasalo
Greeta Haapasalo. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
- Saulin sielun langennehen
- Pimeys kun peitteli,
- David soitti kanneltansa:
- Pahat henget pakeni!
- Kansanhengen kärsiessä
- Pimeimpiä aikojaan,
- Suomen kannel kai’utteli
- Ihaninta soittoaan.
- Kansa kärsi, vuoti verta:
- Itki kieli kanteleen;
- Mutta soiton kyynelistä
- Vuosi voimaa sydämmeen.
- Kansa kesti, vaarat voitti –
- Riemu rinnat liikuttaa:
- Vapis kieli kanteleessa,
- Sydänkulta kuohahtaa!
- Uusi polvi vainioilta
- Niitti viljan kypsyneen,
- Uusi into virkistytti
- Kansanhengen elpyneen.
- Mutta kannel, soitto Suomen,
- Salomaille saarekseen
- Unhotettu, yksinänsä
- Itki kaihon kyyneleen.
- Nyt on kannel unhotettu!
- Niinkö? Eipä vainenkaan:
- Konsa sydän tuskiansa,
- Kansa soittaa kanneltaan.
- Joutui uusi tuskan aika –
- Leipä loppui kansalta:
- Kamalinta niittoansa
- Niitti nälkä – kuolema.
- Silloin kansan tytär kaino
- Kanteloisen polvelleen:
- Mitähän, jos yrittäisi
- Sillä leipää lapsilleen?
- Vapis ääni kanteleessa,
- Sydän sykki kovemmin,
- Kyyneltulva tukahutti
- Laulut hellän sydämmen.
- Synkkä suru sydämmessä
- Maata pitkin kuljetaan:
- Laulu vieri, kyynel vieri –
- Kuule hänen soittoaan!
- Siinä läikkyi lemmenliekki,
- Tuli tuima sydänten,
- Värähteli vienommasti
- Soitto sydänsurujen.
- Kansa tunsi omaksensa
- Laulun vienon, armahan,
- Tunsi tuskat sydämmensä
- Kanteletta soittavan.
- Samuelin mahtihengen
- Nosti vaimo Endorin:
- Väinämöisen tenhovoiman
- Nostattelit kantelin.
- Sinä – Greeta Haapasalo –
- Saatit Suomen kanteleen
- Loukkahasta pöydän päähän
- Entiselle sijalleen.
- Nouse kansa, kaunistellos
- Vanha kannel uudestaan
- Tuorehella seppelellä –
- Suruhuntu riisutaan!
- Niinkuin ylkä nuoruutensa
- Morsianta hehkuvaa,
- Niin nyt kohtaa kansanhenki
- Kanteletta sointuvaa.
- Kai’utellos, Suomen kansa,
- Kantelettas mahtavaa,
- Kunnes soinnut säveltesi
- Ajan aallot kuohuttaa!
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.