Frithiof tuloo Kuninkaan Ringin tykö
Frithiof tuloo Kuninkaan Ringin tykö *). (Ruotista suomennettu). Kirjoittanut Esaias Tegnér |
- Ring Kuninkas, rahillaan, jouluna oltta joi,
- Sen viereen istui puoliso, nuor’ ja kaunis toi;
- Kuin syys ja suvi nähtiinpä niitä vierekkään,
- Tuo oliik sulo kevät, se kolkko syksy hään.
- Niin tupahanpa tuli jo ukko vieras sinn’;
- Hään peästä jalkoin asti nahoissa pukeiksin.
- Hään piti kepin käissään, ja kävi kyyryssään;
- Mutt’ korkeemp’ kuin ne toiset, niin oli kuitenk’ hään.
- Hään istuaksein paniin, sopessa, pankolla;
- Siin’ onki köyhäin paikka, ainakin arvolla.
- Nuo hovinherrat nauroit, ja iskit silmänsä;
- Ja sormellaan osotti, ukkoa, ilvensä.
- Nyt vihastuipa vieras, sen silmät leimahtaa;
- Hään miehen, yhen heistä, rinnoista kiini soa.
- Ja sukkelasti keänsi sen ylös-alaisin.
- Ne toiset vaikenivat: myö oisiik tehnyt niin.
- «Mikäpä häly tuolla? Kuk’ murtaa rauhaani?
- «Niin tules ukko tänne, puheillen, kultani!
- «Mikä on nimeis? Mistäs sä olet? Mitäs hait?
- Niin sanoi, vihapäissään, kuninkas – muuta pait.
- «Kyll’ paljonpa sa kysyt! Voan minä vastaan sull’:
- «En annak nimein kellen; se kuuluupi minull’.
- «Katumuksessa synnyin, puutos mun taloni;
- «Tänn’ tulin Ulvilasta, – siin’ vietin yötäni.
- «Ma ennen muinon kulin, merellä, laivalla;
- «Sill’ oliik vahvat siivet, se lensi ilolla.
- «Mutt’ nyt jo hyljättynä, se jäätyy rannalla;
- «Itek oon vanhaks tullut: vaivapa vanhalla.
- «Ma tulin tiijustellen, opiksi, mieltäisi;
- «Niin tehtiin mullen pilkkaa, en olek narriksi!
- «Ma sain niskasta narrin, ja keänsin häntä päin.
- «Suok anteeksi Kuninkas! – Tok’ vahinkoksi ei.»
- «Et pahoinpa sa panek sanojais, veikkonen!
- «Sill’ kunnia vanhoille»: istuppas pöyvällein!
- «Voan heität hoamuis poisi! Sun soisin nähäkseinl
- «Piilten ei ilo synnyk, toivonpa ilon, näin.»
- Ja nytpä, vieraan peältä, läks’ karhun nahka vain,
- Sen vanhanpa siassa, nyt nähtiin nuorukain;
- Ja otastapa aina hartioin liepeelle,
- Sen kelta tukka laineht’, kuin kulta-viipeleet.
- Hään seisoi siinä, uljas, sini-sametillaan,
- Hopein solettu vyössään, kussa tapiola
- Oil kauniist’ kuvaeltu, peotkin, luonnossaan,
- Ne, ympäir kupeitansa, tavoitti toisiaan.
- Kalvoisimessaan kantoi renkaan, kullasta, uus;
- Kupeeltaan riipui miekka, kuin tuli-leimaus,
- Silmällä vakavalla, hään kahtoi ympäir, nuon –
- Hään kaunis oil kuin Balder, ja uhkea kuin Thor.
- Hämmästy’n Inkan poskeet, ne muutti karvansa:
- Kuin revon-tulet poahtaa tunturin hankia,
- Kuin kahet lillukaiset, tuulen tuimuuessa,
- heilyyvät laineen peällä – niin liehytt’ rintansa.
- Nyt puhalsivat torveen, ja kaikki hiljaks’ jäi;
- Sill’ nyt oil luvan hetki, jota käytettiin näin:
- Sinn’ tuotiin oras Frejrin, joll’ omena, oil suuss’,
- Kukilla kaunistettu, nelj-ryömin, kaunis, uus’,
- Ja Ring Kuninkas repi harmaja hapsiaan,
- Hään koski posson ohtaan, ja teki lupansa:
- «Ma vannon voittaakseini sankarin Frithiof,
- «Niin Frej mun auttakooni, ja Odin ja myös Thor!
- Irvistellenpä naurain, nyt vieras kohottiin,
- Silmänsä, suutuksissaan, vihasta leimahtiin;
- Hään löi miekkansa pöytään, jott’ raaikkui salissa,
- Ja ylös kaikki urot ne hyppäis rahistaan.
- «Niin kuuleppas, Kuninkas, mun lupauksein myös!
- «Tuo Frithiof on mun heimo, sen tunnen, se on mies.
- «Ma vannon hänen puolta ma piän ikäni,
- «Avulla Tuonen neijon, ja terän miekani.
- Kuninkas, naurain, sanoi: «kyll’ olet rohkia!
- «Tok’ sanat vapaat olkoon Kuninkaan hovissa;
- «Juotappas’ häntä, Rotnink’, parhaillais, mik’on täss’!
- «Ma soisin hänen jeävän, kaikeksi talveks’, täss’.
- Ja Rotnink viinasarven hään otti, täynäns, nuon;
- Härän otasta soatu, kalupa kaunis tuo.
- Jaloilla hopeisillaan, monenki renkaan kans’,
- Kuvilla vanhoin aikoin, kirjuttamisillans’.
- Silmällä moahan kahtoin, hään tarjoi sarven täll’;
- Mutt vapisipa käsi, jott’ viina ripsaht’ peäll’.
- Kuin päivä-lasku vuohen kukkaapa punoittaa,
- Niin polttivat pisarat sen kauniin sormia.
- Ja mielelläänpä, vieras, hään sarveen otti kiin.
- Ei kaks’ sen tyhjäks’ juonut; jotk’ miehiks’ mainittiin;
- Voan heti, arvaamatak, Rotninkin hyväksi,
- Niin voipa, yhell’ kerrall’, sen, yksin, tyhjensi.
- Runoja kanteleensa hään otti samassa,
- Ja lauloi runon kauniin, rakkaista pohjassa:
- Hagbarlista ja Signest’, ihaisest’ laulaissaan –
- Syämmet kovat suli kupariss’ rinnoissa.
- Hään Valhallasta lauloi, ja Einherijästä,
- Vehkeistä uroin vanhoin, moalla ja merellä;
- Käsi jokaisen miekkaan, ja silmät kiihoitt’ hään,
- Ja sarvi aina kulki, joukossa, yhtenään.
- Kovinpa siellä juotiin, kuninkaan hovissa;
- Jokainen uros oliik hyvinpä huitissa,
- Ja mäniik siitten moata, hiljaisest’ rauhallans’;
- Voan Ring, kuninkas vanha, hään makais Inkan kans’.
*) Lauletaan kuin: ”Kung Ring han satt högbänk om Julen och drack mjöd” &c. Painettu Sampo-kirjassa p. 63–68.
Lähde: Suomi 10.4.1847.