Flamilaisten kansallisista liikkeistä II

Flamilaisten kansallisista liikkeistä II. Kirjoittanut D. E. D. Europaeus.

Flamilaisten kansallisista liikkeistä II*).

Sillä Suomettaren wiimeisessä numerossa kerrotulla tawalla se nyt kuuluu nykyisten kansallisten asiain selitys Belgianmaassa. Näyttää se, kuin sen siinä mainitun istuntokunnan päätökset siinä waan lyhemmiten olisiwat kerrotut, sillä semmoisinansa niissä tuskin mitään on karkeasanaiseksi sanottawaakaan. Ja tietäkööt ne "flamilaisen liikkeen rehellisimmät ystämät" itse hywinkin, mitä se istuntokunta oli enempätä waatinut, kuin esiwalta nykyisessä tilassa matkaan-saattaa taisi"; mutta hywin niitä niissä flamilaisissa paikkakunnissa olewia kouluja kokonansakin olisi woinut pyytää flamilaisiksi muuttumaan, jos ei muutakin wielä. Ainakin koulut ja melkein kaikki muutkin tässä anottuina olleet kohdat Böhmissä, Lausitsissa, Sleswigissä ja muissa maissa jo owat tulleetkin muutetuiksi maan kielen puoleen. Belgianmaan hallituksen omatkin jo käsketyt myönnytykset Flamin kielen woitoksi senkin näyttäwät toteen, että on sillä todellakin ollut mahdollista matkaansaattaa hywinkin erinomaisia etuja flamilaiselle kansallisuudelle.

Mutta warsinkin kahta asiata tässä Belgianmaan kirjoituksessa Suomen miesten on erittäinkin tarkasti tarkattawa. Yksi on se, kuin sen kirjoittaja wielä kaipaa "koko kansan kannattamista" tälle herrasmiesten nostattamalle flamilaiselle liikkeelle, ja se toinen on se, kuin se kehuu, että tämä "liike siellä sen kautta tulikin kansan käsitettämäksi, kuin se tuli kaunokirjalliseksi ja runolliseksi ja sen kautta yleisiä mielipitoja liikutti."

Siitä ensin mainitusta asiasta sen kirjoittaja waan pinnistää sitä, että "siksi se woipi tulla", nimittäin koko kansan käsitettäwäksi, ja siksi sen täytyykin tulla, jos muka flamilaisuudelle "sailywä" woitto on saatawakaan. Tämä kohtapa se jo onkin erinomaisen huomion ansaitsemalla alullakin Suomen kansan seassa sen puolesta, kuin meillä kansa itse sanomalehtiin kirjoittamalla jo on oppinutkin julkisuuden waakaan oman sanansa painon panemaan. Tämä asia on sen puolesta erittäinkin erinomaisen huomion ansaitsewa, kuin ei yksin Ruotsissa, mutta wieläpä nyky-ajan kaikkein walistuneimmissakin maissa: Saksanmaalla, Englannissa ja muualla kansan miehet tuskin ihmeeksikään nähdään ja kuullaan olewan tottuneet panemaan omia sanojansa ollenkaan julkisuuden waakaan waikuttamaan. Eikös tässä Suomen miesten silmät jo rewenne, kuin nyt kaiken maailman walistuneimmissa maissa kuulewat semmoista umpisuisuutta kansakuntain ihan paksuimmissa parwissa wielä kannatettawan.

Totuutta puhki puhuen ne maailman asiat ulkomailla tällä kohdalla owatkin seisattuneet wähän syrjäwäärälle kannalle. Yksi sanomalehden kirjoittaja Saksanmaalta minulle pari wuotta sitten wakuutti, että "die Presse ist wirklich eine Macht", tahi suomeksi niin paljon kuin että "sanomalehdet owatkin totinen waltawoima". Mutta hän siihen wielä lisäsi, että "die Regierungen und die Volker müssen sich vor der Presse beugen", tahi suomeksi että "hallitusten sekä kansain täytyy taipua sanomalehtein tahtoon".

Tästä se nyt näkyy, että niissä maissa sanomalehtein toimittajille yksipuolisesti onkin wakautunut semmoinen yliwalta käsiin, että ne kirjoituspöytäinsä ääristä koko mahtawimpina miehinä ihan yksipuolisesti woiwat waikuttaa sekä esiwaltainsa että koko yleisyytensä askeliin. Tätä ajan oloon niin monille perustuksille wakautumaan saatua omanpuolisuuttansa, sitä ne sikäläiset sanomalehtein toimitukset oikein owat pyytäneetkin säilytellä, ja sitä warten ne oikein kättä pitäen pidättelewätkin kansakuntia julkisuuden alalle tottumasta eris. Muuten näettehän niin kansakunnat saman tien woisiwat wiettyä näiden sanan-waltimusten omistamia ohjaksia omiin käsihinsä kaappaamaan, ja siitäpä sille yksipuolisuudelle tulisi kurja kyyti. Se näettehän on muistettawa, että esiwallat tässä sanomalehtein kohdassa owat samassa "taipumaan" painettawan tuomiossa kuin kansakunnat yleiseenkin. Esiwalta ja kansakunta taasen, ne owat ne luonnolliset osat kussakin waltakunnassa ja tarwitsewatkin molemmin puolin nojautua toisihinsa; mutta jokainen molempain päälle pyrkiwa sananwalta, olkoon se muuten waikka kuinkin ansiollinen, se on syrinpuolinen, niin kauwan kuin se ei niin rehelliseksi laittau, että kaikilla yltä yleiseen julkisuuden alalla sanan oikeuus tasan auki seisoisi.

Meidän onneksemme tämä asian laita Suomenmaassa jo onkin pääsnyt liian toiselle kannalle. Täälläpä ei enää käykkään liioin määrin kansaa sanomalebtien turpa suitsiin suistaminen. Kansa se muutoin meillä pian aikaa hylkääsi semmoisen sanomalehden oman nokkansa nojaan, ja luopuisi yltä yleisesti sen sanomalehden puoleen, jonka se waan rehellisyyttä tähtäämän näkee ja ei mitään muuta.

Mutta mitäpäs sitä onkaan parempata silmällä pidettäwääkään kuin rehellisyys. Siitäpä syystä sitä suomalaisten sanomalehtien ei ole pakkoa sitä köyttä ruwetakkaan wetämään, mitä ulkomaiset sanomalehdet ja meidänkin maan ruotsalaiset herraslehdet owat liittyneet lypsämään. Ihan wastahakaanpa se onkin suomalaisten sanomalehtein hywin selwästi nähtäwä oma woitto, että mitä enemmin waan ryhtyä kansan kanssa yhteen koko kansallisuuden yleistä rehellistä puolta pitämään. Ja oikein täyttä totta puhuen niin sepä kohta se Suomenmaassa onkin oikea historiallinen merkillisyys, kuin ei sanomalehtein yksipuolinen, waan koko kansakunnan yhteiswoimainen, sananmahti täällä on kokonaiseksi waltawoimaksi pääsemässä, ja sen lisäksi wielä semmoiseksi waltawoimaksi, että sitä ei woi muuksi ajatellakkaan, kuin että esiwallan itsensä sitä waan sopii kaikin puolin suosia ja ei minkään puolesta sortaa; sillä sitäpä sopii Suomen miehiltä kysyä, josko heillä ollenkaan on wilppiä esiwaltaa kohtaan julkisuuden syrjään wiskattawana, wain eikö ole? Yhteiset asiat taasen, oikean julkisen keskustelemuksen jalalle päästyä, arwatenkin woiwat tulla paljoa paremmin ja paljoa kansallisemmasti perustelluiksi, jos ne sanomalehdissä asian auki ollessa joka miehen käsille päästetään, kuin jos ne waan niiden neljän seinän sisään sattuneitten tuumiin ja tuuman taitoon päättyisiwät. Sanokaattepas sitten, josko koko kansallinen sananmahti on turhan-töistä wain eikö.

Se toinen kohta siinä Belgialaisen kirjoituksessa, niinkuin jo mainittiin, oli se, kuin siinä sitä kehutaan, miten se "kansallinen liike siellä runollisiin sanoihin saatua kääntyi kansan käsitettäwäksi ja sen kautta sen yleisiä mielipitoja liikutti".

Tämä se on warsin tarkasti tarkattawa asia meilläkin; sillä runon-siiwillinen sanapa se maat ja mantereet wasta oikein woittaakin. Oikein mieltä woittawata, omantakeista runollisuutta, tämän ajan uutukaista, meillä wielä ei sorvi sanoa ilmoillekaan ilmestyneen, ja kuitenkin meidän wanhat kansan runomme sen yltäkyllin osoittawat, kuinka paljon meillä tältä kohdalta nykyaikoinakin toiwomista on, jahkahan waan meillä nykyinenkin kansallinen runoninto oikein kiihtymään kerkeää.

Tulemana wuonna meille nyt tultenkin tulee se aika eteen, jona Suomen miehet jo tietenkin pääsemät sanottawammassakin paikassa sanallisiksi, kuin mitä tuwan nurkka ja sanomalehteinkään soppi tähän asti on merkinnyt. Kuin nyt tämä suullinen sanallisuus tuskin woinee henkiin tuumiakkaan, ilman samassa myös julkisuuden tarwetta tuntematta, niin siitä se jo alusta warsin ymmärrettänee, että kaiken syrjäkuntalaisuuden toiwot suomalaisen kansallisuuden ja sen tärkeinten asiain waipumisesta meillä nyt saakoot mennä mennessään. Wain tokkohan niitä semmoisia asioita enää yritettäneekään suomalaisuuden surmaksi suihkahellakkaan, kuin Suomen kielen saattamista herrasmiestenkin käytettäwäksi asiakieleksi, ja Suomen kirjakielen soristettuun kuntoon laittamista, sekä Suomen kansan omaa walistuttamista ja siwistyttämistä muutamia wuosia takaperin siitä syystä oikein paettawiksi peikoiksi julki julistettiin, miksi ne muka meitä saattawat Ruotsin kielen turwan alta pois yhden toisen wielä muukalaisemman kielen ja kansallisuuden saaliiksi. Mutta sanokaatte sitä nyt Suomen miehet itse, josko eläwille innoille nostatettu kansakunta pahemmin muukalaisen, jos kohta wihollisenkin, saaliiksi sattuu, kuin se, joka nukuksiin wiihytellään. Ja kuin wielä suomalaisella kansallisuudella itseltänsä meidän rantamaiden ruotsalaista kansallisuutta kohtaan saaliiksensa sortamista hywin wissisti ei liene unissakaan tuumana ollut, niin siitä se on nähtäwä ja tunnettama, että yhtä wähän sitä on toisellakaan kansallisuudelta meitä kohtaan saaliiksi sortamisen himoa hirwittäwänä. Ihan wastahakaan kaikki totinen ja wilpitöin kansallisuus muuta ei woi toiwotellakkaan, kuin että kaikki sen yltä-yhteiset ja yltä-yhtäpitäwäiset perustukset kussakin kansassa ja paikassa waan wahwistuisiwat ja woimistuosiwat kuta enemmin sitä parempi. Wain jos on toisin, niin elmoittakoot kansan miehet itse, mitä heillä tässä asiassa mielessä makaa.

Onkos se nyt oikealta puolelta ensinkään surman tuumiksi sorrettawa, jos minä niin yhtä kuin toistakin puolta suomalaisen kansallisuuden asiassa olen kansan omaksi puolustettavaksi päättänyt? Kansa siinä wiimenkin julkisesti on tunnustettawa oleman pääkannattaja koko kansallisuuden asiassa, jos kohta siinä yksi ja toinen oikein kiiwan kiusankin on tahtonut wörmyntärin hansikkaita hoitaa niinkin paljon, että minunkin pahan peikon oikein wuosia pitkin on täytynyt yhden, toisen, kolmannen ja useammankin suomalaisen sanomalehden palstoista paeta melkein kuulumattomiin. Yksin Suomettarestakin lukiat tietäwät minun olleen monta wuotta eris, mutta tässä minun sitä toki wiimenkin lienee turvallinen julkiseksi saattaa, että se ei alkujansa suinkaan ole ollut Suomettaren nykyisen toimittajan syy, waikka kyllä sitten jälestäpäin sekin sen hirwityn minun kirjoitukseni Suomettaresta kielsi; mutta siitä syystä waan, kuin minä sen siinä wastatun toisen kirjoittaman kirjoituksen kokonansa olin siihen suomentanut. Josko minä muka sen olisin tahtonut pois heittää, niin kyllä minun oma kirjoittama osani hywinkin olisi woinut tulla Suomettareen otetuksi; mutta semmoiseen yksipuoliseen tuomitsemiseen minä en katsonut woiwani rumeta. Nyt kuin sen sanottawan kirjoituksen kirjoittaja itsekkin jo on kääntynyt kansallisuuden puolelle, niin siitä ei enää sen enemmin olko riitaakaan. Ja kuin minä tässä sekä ennen muualla oikean puoleni puolesta kansan esiin wedetyistä asiain haaroista en keltään oikein tuomitsewalta tarwitse pelätä minkäänlaista soimausta; niin samalla lailla minä niistä syrjäkunnallisista soimauksista ja osoittelemisista en pane miksenikään, jos minä missäkussa asiallisessa paikassa muuallakin olen tullut waadituksi semmoisia kirjoituksia ja selityksiäni esiin wetämään, joita minä en minkään rehellisyyden puolesta ole katsonut tarwitsewani enkä woiwanikaan puhdasta puoltani todistamasta syrjään heittää, warsinkin kuin ne joka ainoa asia täysinäisenkin julkisuuden tarwitsisiwat ja aina wielä nytkin sen tarpeessa owat. Muutoin semmoiset asiat woisiwat tulla kohtisuoraakin koko kansan eteen ilmoitetuiksi, ja sitten wastahan kaikki pahat seikat oikein kipeästi käwisiwätkin. Mutta semmoisten pahennusten ilmisaattamisesta, jonka kautta kansalliset asiat muuten waan tulisiwat kärsimään, sitä ei yksikään kansan mies muulla mielellä suinkaan woine katsoa kuin kiittämällä, ja sen minä tahtoisin tietää, josko minä sanani salpaamista merkiksikään olen pahemmalla päälleni wetänyt, kuin kansallisen julkisuuden liialla oikeudella. Ainakin minun näissä asioissa tähän asti ei ole ollut pakkoa wäistää yhtä enemmän kuin toistakaan syrjätökkäyksen yritystä ja jokaiselle sanojalle minun sopii olla nimeni julki.

D. E. D. Europaeus.

* Jatko ja loppu 19 N:roon.

Lähde: Suometar 17.5.1861