Flamilaiset Belgian maassa

Flamilaiset Belgian maassa. Kirjoittanut A-n.

Flamilaiset Belgian maassa.

(Lähtetty.)

Mailman ja ihmiskunnan historiasta näemme, miten monta omituista kansaa kadottawat hengellisen ja ruumiillisen wapautensa, joutuessansa toisten mahtawampien waltikan alle. Aikaa woittain tahi pitemminki, aina sen mukaan millä siwistvksen kannalla woittaja-kansa on ja kuinka sen ihmisellisyys ja oikeuden tunto sitä on opettanut lähimäistänsä kohtelemaan, suoriutumat toki waltiollisct asiat niin, että ruumiillinen wapaus lakien ja sääntöjen turwin pystyssä pysyy ja ihmisen itsenäiset oikeudet ja luonnolliset wapaudct kansakeskuuden kohdassa arwossa pidetään. Mutta käykö woitetun kansan hengellineunki wapaus aina ruumiillisten oikeuksien rinnalla, askel askeleelta, käsi kädessä? Ei! Historia todistaa myös woittajain kansallisuuden aika ajoin tukahuttaneen woitetun kansan omituisen luonnon ja hengelliset riennot. Tosi kyllä on, että yleinen ihmissiwistys siten lewiää ja waloansa antaa, että walistuneemmat kansat jakawat hywästänsä niille, joilla tietoa ja siwistyöta wähemmassä mitassa on. Jos siis siwistyneempi kansa toisen kansan omituisesta luonnosta walolla pimeyden poistaa ja niin sen kansallisuuden muuttaa oman tietonsa, omain ylemämpien ymmärrvstensä ja selkeempien käsitystensa mukaan, ja sillä tawoin woitettujensa tiedon ja järjen walistuksesta huolta pitää, niin ei senlainen woiton työ muuta kuin kiitosta ja kunniaa ansaitse. Mutta jos kansalla se entisestään, ennen mwoitettamistä, on tunto kansallisuudestansa, jonka perustuksena ja samassa myös awittajana sen omituinuen kieli ja kirjallisuus on, ja hallitsia-kansa sen omituiselle luonnolle toki ei anna oikeutta ja wapautta rientää omassa wäylässänsä, omaa aljettua tietänsä, niin ei senlainen menetys ja käytös ole muuta kuin hengen ja järjen wapauden sortamista, ihmisen yleistä siwistystä ja tärkeää kutsumusta wastaan sotimista. Mutta wielä surkeammista haawoista kituu se kansa, jonka omassa keskuudessa ja sydämmessä erityiset suwut ja säädyt sekä yksityiset ihmiset owat wääristä ja muukalaisuutta harrastawista ahkeroimisista ja mielettömästä uutiswimmasta ruwenneet wanhan kansallisuuden elinsuonta kalwamaan, sen luonnollisia oikeuksia lannistamaan, sen wapaita rientoja halweksimaan, sen henkeä tukahuttamaan. Tänlainen onnetoin kohta pian syöksee siwistyksen ja kansallisuuden perikatoon, jos ei sen jäsenillä ja harrastajoilla ole intoa ja uskollisuutta, miehuutta ja woimaa itsiänsä puolustamaan ja kansallisuutensa etuja walwomaan. Esimerkin tämmöisestä toisten woimakkaampien ja muka walistuneempien tarkoituksesta alentaa ja sortaa heikompaa wanhaa perikansallisuutta, sekä siitä rohkeasta mielestä ja urhollisuudesta sotimaan kielensä, kirjallisuutensa, hengellisen wapautensa wihollisia wastaan, joka malttamatta sorretun kansan powessa tykkää ja sen suonissa elähyttäwänä werenä juoksee, esimerkin tästä, sanomme, antaa nykyjään Flamilaisen rahwaan ja ylhaisempien säätyjen keskinäinen kohta Belgian waltakunnassa.

Lyhyt historiallinen katselma Hollannin entisistä asioista näihin asti lienee tässä tarpeen, ennenkuin käymme kertomaan, mitä Kirjallisunslehti (Litteratus blad) tämän wuoden 3:ssa n:rossa tästä asiasta puhnu kirjoituksessa, jonka kohta melkein kokonansa tähän rohjennemme suomennettuna ottaa.

Kuin mainio Espanian kuningas, wiides Kaarle, uuden ajan alussa perimällä sai Alankomaat eli Hollannin waltaansa, ja tämä maa hänen kuoltua kuului Espanian wallan alle, rupesiwat Kaarlen jälkeläiset pian Hollantilaisia runtelemaan, josta syystä nämä kansallisuuden innolla alkoiwat Espanian wäkiwaltaa wastustamaan ja itsiänsä puolustamaan. Wapautensa puolustuksen johdattajaksi walitsiwat omasta wanhasta pilaamattomasta aatelistostansa Oranian prinsin, miehuullisen ja nerokkaan Wilhelmin. Kohta luopuiwatki peräti Espanjan wallasta ja sotiwat wapautcnsa edestä, siksi kuin Espanjan täytyi antaa heidän rauhassa olla ja omin waltoinsa ja woiminsa edistyä sekä hengellisessä että ruumiillisessa katsaunossa. Vapaalla halliluomuodolla, jonka päinä waan oli Oranian prinsiä, edistyiwat Hollantilaiset yhä woimassa ja rikkaudessa, siksi kuin keskiwälissä wiime wuosisataa, Ranskalaisten hätyyttäessä, asettiwat yhden Oranian prinsin perintömaaherraksi kaikkiin maakuntiin. Suuren ja mainion Napoleonin Euroopassa melskatessa, joutui Hollantiki, kussa wasten-oranialaincn eli tasawallallinen ja Ranskan asioita käypä lahkokunta oli ilmestynyt, tämän wuosisadan alulla Ranskan wallan alle, josta toki Napoleonin kaaduttua pääsi erillensä ja sai omituisen kuninkaan Oranian suwusta. Belgia, joka myös Hollantiin kuului, nosti äkkiä Ranskan kujeista ja oman maalaistensakin koukuttelemisista kapinan ja rupesi itsenäiseksi Hollannista erotetuksi waltakunnaksi. Lähes wuosikymmenisen koko Hollanti kapinan kipentä sammutella, mutta yhdeksäntoista wuotta sitte erkani toki Belgia omaksi kuningaswallaaksi. Siellä on nyt uusi Ranskalais-Belgialainen, uusia hyveksiwä henki ja ahkeroimiset asettauneina wanhan sukuperan mieliä ja rientoja wastaan, jota wapaata rotua Flamilaiset asukkaat owat. Näiden kielestä ja kirjallisuudesta puhuu Kirjallisuuslehti näin:

"Flamilaisien hengelliset liikkeet, joita ylhäisemmät säädyt Belgiassa alussa maan mitättöminä pitiwät, owat nykyjään käyneet maan hengenhätäiseksi kysymykseksi. Mistapähän tämä pikainen muutos tullee? Miten on yksi lahkokuuna, jonka edusmiehinä joku wuosi takaperin ainoastansa muutamia oppineita oli, nyt niin pian noin mabtawaksi kaswanut? Tätä on helppo selittää. Ensi wuosina Belgian Hollannista eroitettua, eiwät Flamilaiset tohtineet sanaakaan hiiskua; sillä äitinkielensä puolustajaa pidettiin Oranialaiscna. Harwoin ja pelolla pukeutui maan kielen harrastus-sanoihin. Kahtena wuosikymmenenä tydyttiin waan pyytelemisiin. Mutta nykyjään on Oraniawimmasta soimaaminen wanhaa ja kulunutta. Hedelmättömiin anelemisiin kyllästyttiin; ja Flamilaiset asukkaat owat nyt tulleet täydellisesti tuntemaan asian tärkeiden ja arwon. Alussa waan katsellen oppineittensa taistelua kielensä ja kansallisuuteusa eduksi, alkawat nyt siihen itseki ryhtyä. Molemmat lahkokunnat owat julkisesti toinen toisiansa wastaan. Flamilaisten leirissä lentelee kirjoituksia ja kehoituksia, jotka kaikki pyöriwät yhden aineen ympärillä: "Perustuslaki sanoo kielen käytännön olewan rajoittamattomasti wapaan. Mutta missä tämä wapaus todenperäisesti löytyy? Ministeristöissakö wai la'in-laatiakunnissa? Ei! Maa- ja seurakuntain neuwokunnissa, kouluissa, oikeuksissa, sotajoukossako? Ei! Ennen suurta waltakumousta walitettiin Hollannin kielen yhteistä käytäntöä hallituksen ja opetuksen asioissa; walitettiin useimpien wirkamiesten olewan Hollantilaisia. Eikös meillä ole syytä samaa walittaa? Eikös juuri nytkään meille ihan outo kieli wallitse? Eikös kaikilla julkisilla wirkatiloilla ole ainoastansa Walloneja*)?"

Hallitus ei saattanut näitä walituksia kuuntelematta olla. Sen m. 1856 asettama tutkiakunta tutkistelee asioita yhä. Se on tiedustellut kohtia Sweitsissä ja muissa maissa, missä kahta kieltä puhutaan. Lewottomuudella odotellaan sen mietintöä, joka pian julkaistanee ja jonka luullaan sisältäwän merkillisiä tietoja kielellisistä kohdista Belgiassa.

Päiwä päiwältä laajenee Flamilainen kirjallisuus aina woimakkaammasti, ikäänkuin selwästi nayttääksensä niiden luulon wääryyttä, jotka owat sanoneet kielen olewan tyhjänperäistä, säännötöintä ja ilman sanakirjallista tarkkuutta. Viime wuonna ilmaantui ensimainen täydellinen painos Kaarle Ledeganck'in runoelmia. Syntynyt köyhistä wanhemmista yritti hän ensin sulopuheellisia kilwoitteluja, joissa aina woiton sai. Pääsi waltakumouksen perästä rauhatuomariksi maalle, sitte alkeisopetusten hoitajaksi, ja toimitti näitä alhaisia wirkoja kuolemaansa asti w. 1857. Hän ja T. Nysmick oliwat ne miehet, jotka oikeemmiten Flamilaista kirjallisuutta woimassa pitiwat. Melteen yksiin aikoihin ilmautui rouwa Coortmans'in runoelmakokous, joka aika huhun nostattanut on. Niissä ihmetellään ja ihaillaan nerokkaan tekiän monipuolista taitoa, joka, sulo-äänisesti ylistäen tyweniä kodon hyweitä, myöskin wäkewillä säwelillä ja sywällä innostuksella laulelee wapaudesta ja isänmaasta.

Flamilais-kieli näyttäikse aiwan taipuwalta runolle ja laululle sen wuoksi, että on rikas yhtäpitäwistä sanoista, ja että sillä on wapaa sanain sopu ja muuten kaikenlainen runollinen wapaus. Mutta walitettawasti wiettelee huokeus kieltä pidellessä wäärinkaytäntöön, ja moni kirjastaja, jolla on ollut onnea muodostaa sepitetyn mutta mielettömän laulun, pitäikse Tollens'in ja Bilderdijk'in **) wertaisena. Mutta kaikki runonsepittäjät eiwät ole runoniekkoja. Flamilainen arwostelu ei ole tarpepksi tarkka. Se unhottaa, että taitoa kehoitettaissa sitä myös pitää walistettaman ja warotettaman.

Romaaninkin kirjoittajoita kohtaan on arwostelu ollut liian hellä. Arwaamatoin työ olisi ruwetessa luettelemaan kaikkia romaanikirjoja, jotka Flamilaista kirjallisuutta owat tulwineet: historiallisia, siweydellisiä, wiisaaustieteellisiä, jumalisia, jotka esittäwät jokaista mielisuuntaa, jokaista siwistyspiiria, mutta joista waan pari kolme owat woineet pysyä pystyssä yleistä wirtaa wastaan. Sillä näiden kertojain seassa on wallan Harwassa niitä, jotka älyäwät, mitä oppia, mitä mielijuohdon mittaa, sielutieteellistä kokemusta ja wiisaustieteellistä siwistystä hywän romaanikirjan tekoon tarwitaan. Sen ymmärtää ett'wi tämä soimaus kohtaa mointa kuin Hendrik Conscience on, joka kieltämättömällä etywyydellänsä aiwan oikeudella on saawuttanut kuuluisan nimen Europassa.

Niin rikas kuin onkin tämä kirjallisuus runoilioista ja romaanikirjoittajoista, niin köyhä on se historioitsioista, joista ainoastansa yksi ansaitsee mainitsemista: Dawid rohwessori Löwen'issä erään "Belgian historian" tekiä.

Lopettaissamme muistutamme eräästä mitä miellyttäwimmästä teoksesta, joka Belgian kirjapainosta on ilmestynyt. Se on muuan joukko kirjoituksia, joita oppilaiset Belgian yliopistoissa owat toimittaneet nimellä: "Noord en Zuid" (Pohja ja Etelä). He sanowat alkulauseessa: "Me etsimme yhteyskeskeä Alankomaitten nuorisolle, kussa se woisi waihettaa ajatuksia ja mieltä, yhtyä toisihinsa ja keskenäisesti elähtyä ja innostua; etsimme paikkaa, kussa jokainen yliopistolainen saattaisi wapaasti sanoa ajatuksensa, ilmoittaa tunnettuja tapauksia ja asioita, lausua mielipitonsa; etsimme kenttää, jossa koko kukoistuwa nuoriso taitaisi astua esiin Alankomaalaisen kansan asiata puolustamaan, sotimaan sen wapaisuuden edestä muukalaisia wastaan, wapauden ja edistymisen puolesta kaikkia haittaawia waikntuksia wastaan". Tämän wilkkaan ja tieteitä rakastawan nuorison pyrinnöstä on kansallinen Flamilais-asia saanut uusia toiwoja edistyäksensä."

A—n

* Wallonein luullaan sukuperäisin olewan wanhoja Belgialaisia, ja nykyjään asuwat he Belgian etelä-osassa, puhuen Ranskakasta talonpojan kieltä. Flamilais-kieli taas on Saksalaista, läheten Hollannin kieltä.

** Tollens. Hollannin parhain kansamileinen runoilia uudella ajalla, oli kauppias ja kirjoitteli runojansa puhtaille kauppakirjojensa lehdille. Bilderdijkiä, jonka runoteoksissa oppi on mielijuohtoa etewämpi, Hollannissa oikein ihaillaan.

Lähde: Suometar 11.6.1858