Flamilainen kansallis-liikunta

Flamilainen kansallis-liikunta. Kirjoittanut Q.

Flamilainen kansallis-liikunta *).

(Sanomalehdestä l’Economiste belge.)

Wuodesta 1815 aina wuoteen 1830 oli Belginmaa Hollantiin yhdistetty. Kuningas Wilhelmi I, siinä wakuutuksessa ettei kansallinen yhteys muka salli kun yhtä kieltä koko maakunnassa, pyysi silloin saattaa kaikki alamaisensa, myös wallonilaiset, puhumaan hollannin kieltä, joka, muutamia pieniä eroituksia lukematta, oli kolmella neljännettä osalla kansaa äitinkielenä. Mutta wallonilaiset, jotka puhuwat hollannin puheenparsista kokonaan poikkeawaa, ranskan kieleen kuuluwaa murretta, eiwät mieltyneetkään tähän kokemukseen, waan wastaukseksi siihen kumosiwat w. 1830 hollantilaisen hallituksen Belginmaassa ja asettuiwat omaksi wapaaksi kansaksi. Kuitenkin joutui tässä tilaisuudessa tulemaan Hollannista eroitetuksi ja Belginmaan kanssa yhteenliitetyksi myös eräs osa hollantilaisten heimolaisia, nim. flamilaiset. Näitä nyt wallonilaiset ja niiden asettama hallitus Belginmaassa kokiwat kaikella woimalla pakoittaa ranskan kieltä oppimaan ja käyttämään, juuri samalla tawalla kuin wähää ennen heille oli koetettu hollannin kielen waltaa tyrkyttää. Flamilaiset, jotka luonnostaan owat arankaltaiset, eiwätkä wielä osanneet luottaa omiin woimiinsa, luuliwat ensi alussa niin olewankin oikein; kun heille wielä sanottiin, ettei maassa saata olla kuin yksi kieli, ja ettei heidän oma flaminkieli ole kun siwistymätöin ja ruma rahwaan-murre, jota heidän olis paras neuwo hyljätä ja pyytää kokonaan maasta häwitetyksi niin pian kuin ikään waan mahdollista on. — niin he uskoiwat semmoisten lausetten sisältäwän paljasta hywäntahtoisuutta heitä itsiänsä kohtaan. He rupesiwat siis todella hylkäämään ja unhottamaan omaa äitinkieltänsä: kaikissa paremmissa perhekunnissa kohta ei enään puhuttu kuin ranskaa, ja lapset kiellettiin käyttämästä flaminkieltä, joka tällä tawalla alkoi kokonaan jäädä alhaisimman rahwaan hoteille.

Suuri osa flamilaisia, etenkin siwistyneistä säädyistä, oppi tällä tawalla ranskankieltä, mutta wielä suuremmalta osalta jäi tämä oppiminen keskitekoiseksi, tai jos he sen perille pääsiwätkin, niin heidän ranskan-puheensa oli semmoista, että oikean ranskalaisen suu wetäytyi nauruun sitä kuullessa. Ja koska ranskalaisilla on muutenkin se itserakas usko, että heidän siwistyksensä on kaikkein maailman kansain siwistystä etewämpi, wieläpä nähden ja kuullen muiden kansain hartaasti pyytäwän sitä omistaa ja ranskankieltä oppia, niin semmoinen turha pyyntö heitä arwattawasti aina waan uskossansa wahwistaa. Sanalla sanottu, flamilaisten ranskalaisiksi pyrkiminen tuotti heille yhtä wähän kunniaa muiden silmissä kuin totista hyötyä omissa keskuuksissaan. Ei siis kauwan wiipynytkään, ennenkuin hawaittiin, että oma kieli ja kotomaiselle pohjalle rakennettu siwistys owat muukalaisuutta paljoa paremmat ja etuisammat; ranskaantuminen jäi keskitekoiseksi ja nyt ruwettiin taas suurella ahkeruudella kansan omaa kieltä wiljelemään sekä sen wanhoja kirjallisia muistomerkkejä esiin saattamaan. Siwistyneet eiwät enään hylkineet eiwätkä ylenkatsoneet tätä kieltä, waan käyttiwät sekä puheessa että kirjoituksissa; oppineet rupesiwat antamaan ulos sillä tehtyjä kirjoja, ja, kummallinen asia, missä ranskalaisuus kaikella siwistyksensä woimalla ei woinut kaswattaa kun muutamia huonoja kirjallisuuden wesoja, siinä syntyi nyt koko wahwa kansallinen kirjallisuus, warustettu nuoruuden terweydellä ja wilkkaudella. Kieli on joka kansan omituisen hengen ulkomuoto: se on se puku, jossa sen tunnot ja ajatukset ilmaantuwat: sitä woipi käyttää ja rikastuttaa, tai, oikeimmin sanottu, se tulee itsestään täydellisemmäksi ja rikkaammaksi, sen mukaan kuin kansan tunnot ja ajatukset rikastuwat ja selwenewät, mutta sitä ei woi muuttaa tai wieroittaa pois kansan elämästä ja tietopiiristä; jos tämä tapahtuu, niin kansan omituinen elämän- ja luonnonlaatu myös turmeltuu ja hukkuu.

Tämä nuori flamilainen kirjallisuus kaswoi kohta sangen arwoisaksi ja sen ensimäisiä harrastuksia oli luonnollisten oikeuksien woittaminen kielelle ja kansallisuudelle, joita sen syntyminen jo oli nostattanut entisestä alhaisesta tilastaan. Niinkutsuttu ”flamilainen liikunto" sai tällä tawalla alkunsa, tämä liikunto, joka muutamissa wuosissa tuli niin woimalliseksi, ja kohta otti sanan puhuaksensa Belginmaan waltakunnallisissaki asioissa. Tällä liikunnolla on nykyänsä suuri joukko puolustajia, sillä on omat kirjoittajat ja puhelijat kaikissa siellä pidetyissä waltakunnallisissa kokouksissa jne., sillä on nuori ja wilkas sanomakirjallisuus palweluksessansa. ’’Waikka flamilaisilla sanomalehdillä ei ole Belginmaan korkeimpain wirkamiesten seuroissa enemmän lukijoita kuin jos ne olisiwat kirjoitetut kiinan- eli japanin-kielellä’’, niin ne owat kuitenkin yleisölle ajatusten johdattamisessa sangen suuresta arwosta, ja niiden waikuttaminen on melkein aina hywänlaatuinen. Noilla nykyisen ajan paremmilla ja muita eteisimmillä ’’arweluksilla kansan itsenäisyydestä ja sen oikeudesta, niinkuin myös welwollisuudestakin, omia asioitansa omilla woimilla ja neuwoilla hoitaa — tai siitä niinkutsutusta ’’selfgovernement’istä, — on Belginmaassa wakaisimmat ja totisimmat puolustajansa ’’flamilaisten sanomalehtien joukossa’’. Näiden sanomalehtien lukijoita enenee enenemistään, ja tämä eneneminen todistaa, ei ainoastaan että flaminkieli woittaa päiwä päiwältä suurempaa alaa maassa, waan myös että lehtien wapaamielinen tarkoitus ja sisälläpito owat flamin kansan mielestä hywät ja kiitettäwät.

Flamilainen liikunto on tällä tawalla wähittäin tullut tärkeäksi waltakunnalliseksi asiaksi Belginmaassa, miltei kaikkein tärkeimmäksi. Wihdoin on hallituskin, asiasta paljon sinne tänne jaariteltua ja mietittyä, katsonut soweliaaksi siinä jotakin tehdä, awataksensa tietä flamilaisten harrastuksille ja edes jossakussa määrässä täyttääksensä heidän waatimuksiansa. Tässä tarkoituksessa nimitettiin komitea, joka jo onkin toimituksensa päättänyt, ja on hallitukselle antanut mietteensä kaikista tähän kuuluwista keskuuksista maassa. Flamilaiset eiwät ole kuitenkaan luulleet omaa työtänsä tämän komitean asettamisesta liikanaiseksi ; päinwastoin on heidän ja ystäwäinsä ahkeruus asiansa edistyttämisessä tullut aina suuremmaksi. Wiime aikana he owat taas astuneet suuren askeleen eteenpäin, asettamalla nimittäin ” flamilaisen yhdistyksen", jonka tarkoitus on julkisesti keskustella flamilaisten tarpeita ja waatimuksia sekä kantaa niitä asianomaisissa paikoissa esille, kuin myös yhdistää kaikki flamilaisuutta harrastawat henget koko maassa ja saattaa heidät waaleissa, kokouksissa jne., yksimielisesti huutamaan ainoastaan semmoisia edusmiehiä, jotka owat tunnetut suosiwan ja harrastawan flamilaisuutta. Tämä yhdistys, eli Liiga (Ligue Flamande), kokoontui ensikerran 19 päiwänä wiime Toukokuuta. Siinä kokouksessa luettiin ja katsottiin hywäksi seuraawa ”programmi", joka selittää seuran tarkoitukset ja eteenotettawat toimitukset.

”Flamilaisen yhdistyksen tarkoitus on yhdistää kaikki totiset flamilaiset, heidän muissa suhteissa ehkä toisistaan eroawia ajatuksia katsomatta, sekä tämän yhdistämisen kautta saattaa poistetuksi sitä ahdistusta, jossa flamilainen kansa on aina wuodesta 1830 wapaassa Belginmaassa ollut".

”Flamilaiset owat lukunsa wuoksi noin 3/5 koko Belgin waltatunnan kansastoa. Kuitenkaan he eiwät waadi mitään etuoikeutta; he ainoastaan pyytämät että Perustuslaissa heille niinhywin kuin muillekin wakuutetut yhhteiset oikeudet tulisiwat totuudeksi. Ilman tätä kansallinen yhteys maassa, se liitto kahden erikansojen wälillä, jota Belgin waltakunnan asettamisella on matkaan saatettu, ei woi tulla täydelliseksi, ei totiseksi, eikä pysywäiseksi; Belgin kansakunta jäisi näin aina lepäämään epäwakaisella perustuksella".

”Flamilaisten oikeudet owat ylenkatsotut kaikissa kohdissa: kansanopetuksessa, maan-hallitsemisessa jne.; ei sama-oikeutta lain edessäkään ole Belginmaassa flamilaisia kohtaan muualla kun perustuslain paperilla; waltakunnallisten rahojen käyttämisessä ei heidän tarpeitansa katsota sinnepäinkään niin paljon kuin muiden jne."

”Kaikkiministeriöt owat tähän asti olleet suuremmassa tai wähemmässä määrässä flamilaisuuden ja sen puolustajien wihamiehiä, samoin kuin suurin osa waltiopäiwän jäseniä. Flamilaisuuden asiat eiwät siis woi menestyä, eiwätkä woitolle päästä, elleiwät Belginmaan flamilaiset asukkaat wasta walitse waltiopäiwille ainoastaan semmoisia miehiä, jotka wakaisesti lupaawat joka ainoassa sopiwassa tilaisuudessa puhua korkealla äänellä näiden asiain hywäksi, sekä aina luotettawasti pitää flamilaisuuden puolta".

”Flamilaisilla ei siis nähtäwästi ole ahdistuksistansa pelastuksen toiwoa muussa kuin yhdistyksen perustamisessa, siinä pää-tarkoituksessa ettei enää missään tilaisuudessa, ja wähimmiten waltiopäiwän-waaleissa, huudeta semmoisia miehiä, jotka eiwät suostu antamaan täyden ja tyydyttäwän takauksen siitä, että tahtowat aina kaikin woimin puolustaa flamilaisten sekä hengellisiä että muita oikeuksia."

Q.

* Suomettaren lukijat jo tietämät yhtä ja toista tästä liikunnosta Belginmaassa, jolla on merkillinen yhtäläisyys kansallisenliikunnon kanssa meidän Suomenmaassa. Näissä sanomissa on tähän kuuluwista Belginmaan keskuuksista äskein ollut puhetta (n:ro 19 tätä wuotta). Ne kuulumiset, jotka nyt tässä annetaan, owat otetut Brûsselissä ilmestywästä hywin tunnetusta ranskankielisestä sanomalehdestä l'Economiste beige.

Lähde: Suometar 5.7.1861